Elämää nomadina

Andalusian aarteita: Road trip valkoisissa kaupungeissa ja surffikylissä

Vejer de la Fronteran suihkulähdeaukio, Andalusian valkoiset kylät, Espanja | Elämää Nomadina
Suihkulähde keskusaukiolla Vejer de la Fronteran kylässä

Andalusian alue Etelä-Espanjassa on tunnettu erityisesti aurinkoisista rantakohteista mutta sen vetonauhoihin kuuluvat myös muun muassa viehättävät valkoiset kylät ja kaupungit (esp. Pueblos Blancos) sekä linnoitukset, joita molempia löytyy itsehallintoalueen eri provinsseista kaikkiaan useita kymmeniä. Me teimme helmikuussa 2023 noin 650 kilometrin pituisen road tripin Málagasta Cádizin provinssiin Andalusian länsiosissa, ja vierailimme useammassa kauniissa kylässä, joista osa on varsin dramaattisille paikoille rakennettu. Tässä postauksessa käväistään tutustumassa niin valkoisiin vuoristokyliin ja linnoitusiin kuin surffirannoista tunnettuihin pieniin rantakyliin Cádizissa.

Maisema Olverasta | Andalusia, Espanja | Elämää Nomadina
Tyypillinen maisema Cádizin provinssin sisämaassa

Linnoituksesta ja luonnonpuistosta tunnettu Antequera

Reittimme Cádizin provinssin puolelle kulki ensin Malagasta pohjoiseen, ja ensimmäinen kohde ennen valkoisia kyliä oli El Torcal de Antequeran luonnonpuisto, jonka upeista kivimuodostelmista kirjoitettiin edellisessä postauksessa. Kävimme pikaisesti myös Antequeran pikkukaupungissa, jonka maamerkki on maurilainen linnoitus, Antequeran Alcazaba.

El Torcal de Antequera, Andalusia Spain
El Torcal de Antequeran luonnonpuisto
Antequera | Andalusia, Espanja | Elämää Nomadina
Antequeran maurilaislinnoitus auringonlaskun valossa

Jos Caminito del Rey -kanjonireitti (josta myös oli lyhyesti juttua edellisessä postauksessa) tai ylipäätään Guadalhorce joen kanjoni ja tekojärvi ei ole vielä tuttu, niin sen huikeisiin maisemiin kannattaa käydä tutustumassa Antequerasta länteen ajellessa. Jos itse patikkareitti ei innosta, maisemia voi ihastella myös lukuisilta näköalapaikoilta (esim. Mirador de Tres Embalses). Lähellä on myös Ardalesin suosittu valkoinen kylä, ja sitä kallion laelta vartioiva linnanraunio.

Luolakatujen Setenil de las Bodegas

Me jatkoimme Antequerasta Ardelesin sijasta hieman kauemmas länteen, ja kiersimme yhden päivän aikana useamman Cádizin valkoisen kylän ja kaupungin. Ensimmäisenä suuntasimme Setenil de las Bodegasiin, joka on yksi Andalusian ainutlaatuisimmista valkoisista kylistä. Setenil on rakennettu Rio Tejo -joen kapeaan rotkoon varrelle, osin kanjonin kallioseinien sisään. Kylässä on useita niin sanottuja luolakatuja, jotka kulkevat kalliolohkareiden alla.

Setenil de las Bodegas, katu kallion kielekkeen alla | Andalusia, Espanja | Elämää Nomadina
Calle Cuevas del Sol, yksi Setenil de las Bodegasin luolakaduista

Setenil on ikivanha linnoituskaupunki, joka kukoisti erityisesti maurien aikakaudella. Kukkulalla kaupungin yläpuolella on 1100-luvulta peräisin oleva linnoitus, josta käsin torjuttiin useita hyökkäyksiä ennen kuin Setenil antautui kristittyjen vallan alle vuonna 1484.

Setenil de las Bodegas kaupunkinäkymä | Andalusian valkoiset kylät, Espanja | Elämää Nomadina
Setenil de las Bodegasin linnoitus ja osin kielekkeen alle rakentunut kylä

Poikkeuksellisen ympäristön ja arkkitehtuurin sekä historiallisten nähtävyyksien ansiosta Setenil de las Bodegasista on kasvanut suosittu matkailukohde. Helmikuussa kaduilla oli melko hiljaista, mutta on helppo kuvitella, että kesäkuukausina pikkukaupungin kadut ja ravintolat ovat täynnä vierailijoita. Busseilla päiväreissulle saapuvien väkijoukkojen välttämiseksi onkin parasta vierailla aikaisin aamulla tai jäädä yöksi kaupunkiin.

Historiallinen Olvera

Setenilista jatkoimme matkaa Olveraan, ajaen halki Torre Alháquimen pikkukaupungin, joka sekin kuuluu Andalusian valkoisiin kyliin. Olvera puolestaan on yksi kuuluisimmista Andalusian valkoisista kaupungeista, ja sijaitsee kauniilla paikalla oliivitarhojen keskellä, Sierra de Líjarin ja Sierra de las Harinasin vuoristoalueiden välissä.

Olveran linna ja kirkko | Andalusian valkoiset kylät, Espanja | Elämää Nomadina
Olveran maamerkit, linnoitus ja kirkko

Kaupungin historiallinen keskusta on kapeiden katujen sokkelo, jota reunustavat valkoisiksi kalkitut vanhat asuinrakennukset. Kadut ja kujat kiipeävät ylös mäen huipulle, jossa sijaitsevat Olveran kaksi massiivista maamerkkirakennusta – vanha arabilinna ja upea uusklassinen kirkko. Linnaan ja sen museoon pääsee tutustumaan pientä pääsymaksua vastaan.

Olveran linna | Andalusia, Espanja | Elämää Nomadina
Olveran linnoituksella

Dramaattinen Zahara de la Sierra

Olverasta ajoimme Sierra de Grazaleman luonnonpuiston pohjoislaidalle, dramaattisesta sijainnistaan kuuluisaan Zahara de la Sierraan. Itse Zaharan kylä on rakentunut sinänsä maltillisesti eri tasoihin kukkulan rinteessä, mutta sitä vartioi näyttävän kalliojyrkänteen päälle rakennettu, osin raunioitunut linna. Me tyydyimme tällä kertaa ihastelemaan kylää ja 1200-luvulta peräisin olevaa maurilaislinnaa vain näköalapaikalta, mutta mikäli aikaa on, kannattaa ehdottomasti kavuta kaupungin halki linnalle saakka.

Zahara de la Sierra | Andalusian valkoiset kylät, Espanja | Elämää Nomadina
Zahara de la Sierran valkoinen kylä ja linnoitus

Arcos de la Frontera, kaupunki jyrkänteen laidalla

Zaharasta jatkoimme edelleen länttä kohti, kauniiseen Arcos de la Frontera:n pikkukaupunkiin, jossa myös majoituimme pariksi päiväksi ihan keskustassa sijaitsevaan söpöön pikkuasuntoon*. Arcosin historiallinen keskusta, muinainen maurilainen linnoituskaupunki sekin, on rakennettu Guadalete-joen jyrkälle, lähes pystysuorana kohoavalle 150 metriä korkealle rantatörmälle.

Maisema Arcos de la Fronterassa | Andalusia, Espanja | Elämää Nomadina
Arcos de la Fonterasin maisemaa
Arcos de la Frontera | Andalusia, Espanja | Elämää Nomadina
Kirkontorni Arcos de la Fronterasissa

Arcosin nähtävyyksiin kuuluu muun muassa useita komeita kirkkoja ja palatseja, tunnetuimpana niistä Arcosin linna sekä Basílica de Santa María de la Asunción kirkko, joista asuimme ihan kivenheiton päässä. Arcos de Frontera on suosittu päiväretkikohde Cádizin kaupungista, mutta erittäin kiva myös hieman pidempään vierailuun. Me viihdyimme keskustan kapeiden kujien lisäksi myös jyrkänteen alapuolella risteilevillä lenkkipoluilla ja pikkuteillä, joista avautui hienoja näkymiä niin kaupunkia kohti kuin ympäröivään laaksoon.

Maisema Arcos de la Fronterassa | Andalusia, Espanja | Elämää Nomadina
Arcos de la Fronterasin poluilla

Sherrystä tunnettu Jerez de la Frontera

Seuraava kohteemme oli Jerez de la Fronteran kaupunki, joka tunnetaan sherryn kotipaikkana. Jerez oli ehkä hieman hämmentävä yhdistelmä toisaalta komeita ikivanhoja rakennuksia ja kapeita kujia, mutta myös suuremman kaupungin liikennettä ja vilinää ja uudempaa rakentamista.

Jerez de la Fronteran linnoitus | Andalusia, Espanja | Elämää Nomadina
Alcazar Jerez de la Frontera

Vaikka Jerez ei suoranaisesti meitä hurmannut, on siellä paljon nähtävää, kuten upea katedraali ja 1000-luvulta peräisin oleva maurilainen linnoitus, Alcazar Jerez de la Frontera. Monumentaalisten rakennusten lisäksi Jerezissä on myös useita söpöjä, pieniä katuja ja kauniita aukioita.

Jerez de la Fronteran katedraali | Andalusia, Espanja | Elämää Nomadina
Jerezin katedraali

Matkalla Jereziin kävimme myös pikaisesti 1400-luvulla perustetussa Monastery La Cartuja de Santa María de la Defensión luostarissa, jonka huikeissa julkisivuissa on niin goottilaisia kuin barokki- ja renessanssityylien piirteitä.

Luostari Jerez de la Fronterassa | Andalusia, Espanja | Elämää Nomadina
Jerez de la Fronteran kartusiaaniluostari
Luostari Jerez de la Fronterassa | Andalusia, Espanja | Elämää Nomadina
 Jerez de la Fronteran kartusiaaniluostari

Cádizin tuulinen rannikko

Ensimmäinen merenrannalla sijaitseva kohde Cádizin road tripillamme oli pieni Rota, jossa vierailimme paikallisella pienpanimolla Malandarilla. Tarkoitus oli käväistä joko Rotasta käsin lautalla tai maitse historiallisessa Cádizin satamakaupungissa, mutta lopulta päädyttiin jättämään se seuraavaan kertaan, sillä satuimme olemaan liikkeellä juuri legendaaristen Cádizin karnevaalien avajaisviikonlopun aikaan. Vaikka karnevaalihumua olisi sinällään ollut hauska nähdä, siihen liittyvä valtava liikenne- ja ihmisvirta ei oikein houkutellut, eikä majoituksiakaan ollut tolkulliseen hintaan saatavilla. Karnevaalit eivät myöskään ole paras aika kaupunkien kuvaamiseen, tämä on tullut todistettua muun muassa Pamplonassa, johon osuimme muutama vuosi sitten juuri härkäjuoksusta kuuluisan San Ferminin aikaan.

Malandar pienpanimon oluita rannalla Cadizissa | Andalusia, Espanja | Elämää Nomadina
Rotalaisen Malandar panimon käsityöläisoluita

Atlantin rannikko Cádizin provinssissa on täynnä hienohiekkaisia rantoja, ja navakat tuulet houkuttelevat resorttikyliin surffareita ja leijalautailijoita ympäri vuoden. Me käväistiin ensin yhden yön pysähdys Los Caños de Meca -nimisessä rantakylässä, ja tehtiin polkujuoksulenkki hienoista rantakallioista tunnettuun La Breña y Marismas del Barbaten luonnonpuistoon.

Los Canos de Meca, surffiranta | Andalusia, Espanja | Elämää Nomadina
Purjelautailua ja leijasurffausta Los Caños de Mecassa
La Breña y Marismas del Barbaten luonnonpuiston rantakallioita | Andalusia, Espanja | Elämää Nomadina
Luonnonpuiston rantakallioita patikkareitin näköalapaikalta kuvattuna

Hieman pidemmäksi aikaa pysähdyimme melkein naapuriin El Palmar de Vejerin surffikylään, jossa tosin vesiurheilun sijasta keskityttiin lähinnä töiden tekoon ja lenkkeilyyn.

Rantamaisema Palmer de Vejerissa | Elämää Nomadina blogi
Kutsuva polku rantaan El Palmar de Vejerissa

Ihastuttava Vejer de la Frontera

Kävimme tutustumassa myös Vejer de la Fronteran valkeaan pikkukaupunkiin, joka osoittautui todella viehättäväksi. Toisin kuin monet muut Andalusian valkoiset kylät, tämä kukkulan päälle rakennettu kaupunki on edelleen isolta osin muurien ympäröimäksi. Vejer hurmaa sokkeloisilla vanhoilla kaduilla, historiaa huokuvilla muureilla ja kaupunginporteilla sekä viehättävillä aukioilla. Vejer de la Fronteraa pidetään yhtenä hienoimmista esimerkeistä arabilais-andalusialaisesta arkkitehtuurista.

Vejer de la Frontera, kaupunginportti ja muureja | Andalusia, Espanja | Elämää Nomadina
Puerta de Sancho IV kaupunginportti Vejer de la Fronterassa
Vejer de la Fronteran suihkulähdeaukio, Andalusian valkoiset kylät, Espanja | Elämää Nomadina
Vejerin Plaza de Espana aukio
Vejer de la Frontera, katunäkymä | Andalusia, Espanja | Elämää Nomadina
Katunäkymä Vejer de la Fronterassa

Keskiaikaista tunnelmaa Castillo de Castellarissa

Road tripin lopuksi käväistiin vielä hurmaavassa Castillo de Castellar de la Fronterasin linnoituskylässä. Tämä pieni, hiljainen kylä sijaitsee 1000-luvun linnassa Campo de Gibraltarin kukkuloilla, Los Alcornocales luonnonpuiston laitamilla.

Castillo de Castellar de la Frontera | Andalusia, Espanja | Elämää Nomadina
Castillo de Castellar de la Frontera

Historiallisen maurilaisen linnan muurien sisällä sijaitseva kylänen koostuu linnahotellista, kourallisesta ravintoloita ja kahviloita sekä muutamasta kapeasta kujasta, joita reunustavat söpöt vanhat talot. Osa taloista on muutettu yksinkertaisiksi majataloiksi, casa ruraleiksi. Autottomilla linnoituskujilla käveleminen ja muurien ihastelu on melkein kuin aikahyppy vuosisatojen taakse. Castillo de Castellar oli ihana paikka vierailla päiväretkellä, mutta olisi ollut upea kokemus myös yöpyä joko tunnelmallisen näköisessä, ja ihan kohtuullisesti hinnoitellussa, linnahotellissa* tai yhdessä majataloista!

Castillo de Castellar de la Frontera, linnahotelli | Andalusia, Espanja | Elämää Nomadina
Linnahotellin sisäänkäynti
Castillo de Castellar de la Frontera, linnahotelli | Andalusia, Espanja | Elämää Nomadina
Linnahotellin aulatiloja
Castillo de Castellar de la Frontera | Andalusia, Espanja | Elämää Nomadina
Yksi linnoituksen viehättävistä kujista

Kuten kevään kuulumispostauksessa jo kerrottiinkin, maaliskuun alkupuolella lennähdimme vierailulle Suomeen, ja palasimme takaisin Espanjaan huhtikuussa. Loppukevään ohjelmassa on lisää automatkailua ja talonvahtihommia Iberian niemimaalla, eli seikkailu jatkuu seuraavissa postauksissa uusilla kohteilla Espanjassa ja Portugalissa!

Oletko sinä matkustanut Espanjan Andalusiassa, ja kiehtovatko sen historiaa huokuvat valkoiset kylät? Entä onko Cádizin provinssi jo ennestään tuttu? Kerro omia kokemuksia tai matkahaaveita kommenteissa!

Lue myös Unelmatripin Jennin vinkit automatkalle Andalusian valkoisiin kyliin

Mitä pidit tästä jutusta?

Klikkaa tähtiluokitusta

Keskiarvo 5 / 5. Arvioita annettu: 1

Koska tykkäsit tästä jutusta...

...haluatko seurata meitä myös SoMe:ssa?

Ikävää että et pitänyt tästä jutusta...

... miten voisimme kehittää sisältöä?

Haluatko saada tiedon uusista jutuista ja artikkeleista? Liity tilaajaksi!
Jaa kavereillekin jos tykkäsit

13 Vastausta

  1. En ole matkustanut Andalusiassa, mutta kyllä nuo valkoiset kylät toki kiehtovat ja näyttävät oikein hienoilta. Silti, luulen että vielä enemmän itseäni vetäisi puoleensa alueen luontokohteet. Toki samalla reissulla sitä on helppoa tietysti tutustua alueen kumpaankin puoleen.

    1. Andalusia toimii kyllä todella mainiosti monipuoliseen lomaan, kun hienot luontokohteet ja vuoristokylät on niin lähekkäin. Ja lähin rantakohdekin on yleensä helposti saavutettavissa 😀 Iso alue on toki kyseessä, ja Coimbran seudulla mekin oltiin nyt vasta ensimmäistä kertaa, vaikka Andalusiassa on kaikkiaan tullut vietettyä melko paljon aikaa viime vuosina.

  2. Kiitos linkkauksesta! <3 Andalusian valkoiset kylät ovat tosi ihania. Tässä jutussa oli monia tuttuja paikkoja, koska tuli kierreltyä noilla samoilla seuduilla tänä talvena. Mutta oli myös sellaisia paikkoja, joihin ei ehditty. Ehkä joskus toiste! Noissa kylissä saisi kyllä helposti vietettyä tosi pitkänkin ajan ja monessa paikassa kävisi mielellään toisenkin kerran, sen verran nättejä ne ovat.

    1. No sanopa muuta, vaikka ehtisikin nähdä paljon ja kierrellä ympäriinsä, niin silti aina jää vaikka mitä vielä näkemättä! Andalusiassa on ihan älyttömän paljon kauniita ja mielenkiintoisia kohteita, ja tosiaan monissa niistä voisi vierailla useampaankin kertaan.

  3. Ihan superhyvät vinkit! Täällä merkataan kovaa vauhtia karttaan käyntikohteita. Tuo linnahotelli saattaa mennä varaukseen, katsotaan vielä mikä on lopullinen reittivalinta 🙂

    1. Kiitos, ihanaa jos postauksesta on hyötyä reittisuunnitteluun! Tuo pieni linnakylä on ihan supersöpö, joten suosittelen kyllä yöpymistä siellä, jos vain saatte mahdutettua ohjelmaan!

  4. Oi, tulipa taas ikävä Andalusiaan, jota niin rakastan. Tässä jutussa oli monta itselleni tuttua kylää ja kaupunkia. Tykkäsin muuten myös tuosta Vejer de la Fronterasta. Ihastuttava historiallinen kaupunki, jossa oli mukava paikallistunnelma. Tuo viimeinen linnoituskylä sen sijaan oli mulle tuntematon. Olipa siellä mielenkiintoinen majapaikka!

    1. Vejer de la Frontera onnistui tekemään vaikutuksen, vaikka oltiin sinne mennessä koluttu jo melkoinen määrä hienoja kyliä ja kaupunkeja. Sen sijainti on tosi hieno ja arkkitehtuuri jotenkin poikkeuksellisen komeaa. Castillo de Castellar puolestaan oli meillekin vähän vahinkolöytö, mutta todella viehättävä pikkuruinen linnoituskylä!

    1. Cadiz jäi meillä tosiaan odottelemaan sitä seuraava reissua, saapa nähdä milloin sitten sinne päädytään. Paljon hyvää olen kyllä kaupungista kuullut, joten pitäähän sinne joskus vielä mennä!

    1. Oli tosi mahtavaa käydä myös vähän vähemmän tunnetuissa kylissä, ja niidenkin joukosta löytyi todellisia helmiä. Niinhän se tahtoo mennä, että ne kuuluisimmat saavat valtaosan huomiosta ja kävijöistä. Mikä on tietysti siinä mielessä kiva, että niitä hiljaisempia saa tutkia rauhassa 😀

  5. Ai että rakastan näitä Espanjan valkoisia kyliä! Kamala ikävä muutenkin ollut Espanjaan viime aikoina, niin ihana tunnelmoida näiden kuvien myötä vähän entistä asuinmaata. 🙂 Setenil de las Bodegasin luolakadut kiinnostaa kovasti, en ole koskaan siellä vielä käynyt.

Herättikö tämä juttu ajatuksia? Jätä kommentti ja osallistu keskusteluun!

Your email address will not be published. Required fields are marked *

Tilaa ilmoitukset!
Tilaa ilmoitukset sähköpostiisi ja pysy mukana nomadielämän pyörteissä!
Lähetämme sinulle viestin aina, kun uusi juttu tai artikkeli julkaistaan.