Elämää nomadina

Linnoja ja pupuja lockdown-Latviassa

Puolan halki matkaamisen jälkeen Pohjois-Euroopan road trip jatkui halki Liettuan ja edelleen Latviaan, jossa meillä oli sovittuna lemmikkivahtipesti. Rajojen ylittäminen autolla sujui ilman mitään pysäytyksiä tai kontrolleja, mutta ohjeiden mukaisesti täytettiin matkustusilmoitukset. Baltian koronatilanne oli marraskuun alussa, ja edelleenkin, todella huono ja Latviassa oli jo lokakuun puolella alkanut koko maata koskeva lockdown. Poikkeustila tarkoitti muun muassa iltakahdeksalta alkavaa öistä ulkonaliikkumiskieltoa, kokoontumisrajoituksia, ravintoloiden, nähtävyyksien, erikoiskauppojen ja monien julkisten tilojen sulkeutumista. Ei siis mitenkään ideaali ajankohta matkustamiselle, mutta sovittu house-sit oli tietysti mentävä hoitamaan.

Terveten puulinna | Linnoja Latviassa | Elämää Nomadina blogi
Linnabongausta Tervetessa

Linnoja ja palatseja Zemgalen alueella Etelä-Latviassa

Matkalla Riikaan, jossa meitä siis odotti reilun viikon mittainen talonvahtipesti, meillä oli muutama tunti aikaa kulutettavaksi. Oli sumuinen ja harmaa marraskuinen aamu, ei varsinaisesti mitenkään innostava ilma siis, mutta itse asiassa ihan sopiva linnojen bongaamiseen! Zemgalen alueella eteläisessä Latviassa on useita mielenkiintoisia linnoja ja palatseja, joten suunniteltiin ajoreitti Liettuan rajalta Riikaan niiden sijainnin mukaan. Lockdownin myötä linnojen sisätilat ja museot olivat tietenkin suljettuja, joten tämä nähtävyyskierros valitettavasti rajoittui vain rakennusten ihailemiseen niiden ulkopuolelta. Ehkäpä joskus toiste, ja mielellään kesäaikaan, päästään toteuttamaan laajempi ja kattavampi linnakierros myös sisätiloissa vieraillen.

Bauskan linna ja palatsi

Ensimmäinen kohde oli komea Bauskan linna (Bauskas pils), kompleksi, joka koostuu keskiaikaisen linnan rauniosta ja aivan siihen kiinni rakennetusta 1500-luvun palatsista. Linnan, joka sijaitsee kapealla niemimaalla Mūša- ja Mēmele-jokien yhtymäkohdassa, rakensi saksalainen ritarikunta 1400-luvulla aikaisemman, kukkulan laella sijainnen linnoituksen paikalle. Linna rakennettiin puolustustarkoituksiin, joten siinä oli vankat, paksut seinät, vartiotorni ja useita asetorneja, vankila ja laskusilta. Palatsisiipi lisättiin vuonna 1590, ja sitä laajennettiin vuonna 1599.

Bauskan linna | Linnoja Latviassa | Elämää Nomadina blogi
Bauskan linna marraskuun harmaudessa

Vuonna 1625, Puola-Liettuan sotien aikana, linnan valloitti Ruotsin kuningas Kustaa II Aadolf, ja vuonna 1706, suuren Pohjan sodan aikana, vetäytyneet venäläiset joukot räjäyttivät sekä linnan että palatsin. Rauniot jätettiin rapistumaan yli 150 vuodeksi, kunnes vuonna 1874 prinssi Paul von Lieven osti rauniot ja aloitti kunnostustyöt. Vanha linna on edelleen suurelta osin raunioina, mutta muun muassa sen torniin pääsee (normaaliaikana) kiipeämään. Palatsi puolestaan on täysin kunnostettu, ja sen sisätiloissa pääsee tutustumaan linnan historiaan, sisustettuihin huoneistoihin ja juhlasaliin sekä historiallisiin vaatteisiin ja koruihin.

Bauskan linna | Linnoja Latviassa | Elämää Nomadina blogi
Bauskan linnan ja palatsin sisäpiha

Rundālen palatsi

Linnakierroksemme toinen pysähdys oli Bauskasta vain noin kymmenen kilometrin päässä sijaitseva Rundālen linna (Rundāles pils), joka puutarhoineen on yksi Latvian merkittävimmistä historiallisista rakennuksista. Tämä kauniisti restauroitu barokki-rokokoo-palatsi rakennettiin vuosina 1736-1740 ja korvasi samalla paikalla aiemmin sijainneen vanhan linnan. Nimi Rundāle tulee saksankielisestä paikannimestä Ruhenthal (Rauhanlaakso). Palatsin suunnitteli Venäjän hallitsijan hoviarkkitehti Bartolomeo Rastrelli, Venäjän keisarinna Anna Ivanovnan suosiossa olleen Kuurinmaan herttua Ernst Johann von Bironin kesäasunnoksi.

Rundālen palatsi | Linnoja Latviassa | Elämää Nomadina blogi
Rundālen linna

Palatsi vaurioitui Ranskan ja Venäjän välissä sodassa vuonna 1812 ja kunnostettiin 1880-luvulla. Vuodesta 1915 vuoteen 1918 linnassa toimi Saksan armeijan komentopaikka ja sairaala. Vuonna 1919 linna vaurioitui jälleen, tällä kertaa Bermont-Avalovin armeijan sotilaiden toimesta, ja kunnostettiin uudelleen 1920-luvulla. Se varustettiin toimimaan kouluna, ja myöhemmin valtion historiallinen museo otti sen haltuunsa. Itsenäinen Rundālen linnamuseo perustettiin vuonna 1972, ja palatsi on ollut vierailijoille avoinna vuodesta 1981. Linnan viimeisin restaurointi valmistui vuonna 2014. Rakennus on varsin vaikuttava ulkoakin tarkasteltuna, mutta kierros linnan saleissa ja kesäaikaan myös puutarhoissa epäilemättä on huomattavasti ulkopuolella kiertelyä antoisampaa.

Rundālen palatsi | Linnoja Latviassa | Elämää Nomadina blogi

Tērveten puulinna

Tērveten puulinna (Tērvetes koka pils) on kiehtova jälleenrakennusprojekti Tērveten luonnonpuiston ja erityisesti lapsiperheiden suosiossa olevan satumaailman vieressä. Alunperin 1100-luvulta peräisin olevaa puurakenteista, aikojen saatossa täysin tuhoutunutta linnaa rakennetaan parhaillaan uudelleen arkeologisten todisteiden perusteella. Tähän mennessä on valmistunut linnan näyttävä itäosa, jossa on näyttely alueen historiasta rautakaudella.

Terveten puulinna | Linnoja Latviassa | Elämää Nomadina blogi
Terveten puulinna

Tērvete tunnetaan Latviassa historiallisen balttilaisen heimon, semgallien, keskuspaikkana. Semgallit puolestaan ovat jääneet historian kirjoihin erityisesti pitkäaikaisesta vastarinnasta saksalaisia ristiretkeläisiä ja ritareita vastaan 1200-luvulla, pohjoisten ristiretkien aikana. Arkeologiseen kompleksiin kuuluu myös Tērveten kukkula Tērvete-joen rannalla sekä useita linnojen ja muita muinaisten rakennusten raunioita.

Jelgavan palatsi

Tērvetestä jatkoimme matkaa Jelgavan kaupunkiin tutustumaan Jelgavan linnaan (Jelgavas pils). Rundālen linnan tapaan, Jelgavan suuren barokkityylisen palatsin on suunnitellut 1700-luvulla Bartolomeo Rastrelli, ja se toimi Kuurinmaan herttuoiden asuinpaikkana erityisesti talviaikaan.

Jelgavan palatsi | Linnoja Latviassa | Elämää Nomadina blogi
Jelgavan palatsi

Palatsin rakentaminen aloitettiin vuonna 1738 aiemman, keskiaikaisen linnan paikalle. Vuosien aikana palatsi on toiminut paitsi asuinrakennuksena myös Ranskan vallankumousta paenneiden ranskalaisten kuninkaallisten turvapaikkana ja hallintorakennuksena. Nykyään siellä toimii Latvian biotieteiden ja teknologian yliopiston hallinto ja kolme tiedekuntaa. 1900-luvulla palatsi vaurioitui pahoin ensin Venäjän sisällissodassa vuonna 1919 ja jälleen Jelgavan taisteluissa toisessa maailmansodassa vuonna 1944, mutta mittavien kunnostustöiden myötä se saatiin palautettua loistoonsa.

Jelgavan palatsi | Linnoja Latviassa | Elämää Nomadina blogi

Viikko pupuvahteina Riiassa

Historiantäyteisen linnakierroksen jälkeen ajettiin Riikaan, jossa asetuttiin ihan ydinkeskustaan saksalaisen hostimme Elken asuntoon. Hänen ollessaan työreissulla ulkomailla, me vietettiin kahdeksan päivää kahden suloisen lemmikkikanin, Ellan ja Maxin hoitajina. Yleensä meidän house-sitit ovat olleet pestejä koira- tai kissavahteina, joten oli ihan hauska saada uudenlaista kokemusta, ja itse asiassa kanit osoittautuivat paitsi melko helppohoitoisiksi, myös varsin hauskoiksi lemmikeiksi. Nämä (sisäsiistit) kanit eivät olleet mitään häkkieläimiä, vaan asustivat asunnon eteishallissa, ja lisäksi saivat meidän kotona ollessa pomppia vapaasti myös olohuoneessa / keittiössä. House-sitin aikana me pysyteltiin jo lockdowninkin vuoksi melko pitkälti kotona, mitä nyt käytiin tietysti lenkillä ja kävelyillä kauniissa ja varsin hiljaisessa vanhassa keskustassa.

Kanivahtina Riiassa | Elämää Nomadina blogi
Max ja Ella, eikö ole söpöjä!

Riika on meille ennestään tuttu kaupunki, jossa ollaan vierailtu useaan otteeseen, erityisesti vuonna 2018, kun toimittiin latvialaisen AirBalticin lähettiläinä ja sen myötä lennettiin usein Riian kautta. Jo vuonna 1201 perustettu Riika on vanha hansakaupunki, jonka historiallinen keskusta Vecrīga on viehättävä kokonaisuus suloisia pastellinsävyisiä asuinrakennuksia, vanhoja komeita kirkkoja ja monumentteja, kapeita mukulakivikatuja, kauniita aukioita, kauppoja, kahviloita ja ravintoloita.

Mustapäiden talo, Riika | Elämää Nomadina blogi
Mustapäiden talo on yksi vanhakaupungin tunnetuimmista maamerkeistä

Riika on hurmaava myös vanhakaupungin ulkopuolella, ja varsin tunnettu jugendarkkitehtuurista. Jos komeat rakennukset kiinnostavat, tässä toisinaan Pohjolan Pariisiksikin kutsutussa kaupungissa kannattaa ehdottomasti suunnata uudemman keskustan puolelle. Hyvin säilyneitä ja yksityiskohdissaan runsaita art nouveau -rakennuksia on paljon muun muassa Alberta ielan, Elizabetes ielan ja Strelnieku ielan varrella, ihan vanhan keskustan ja kanaalin halkoman Kronvalda Park -puiston vieressä (kuvia judendtaloista luvassa myöhemmin).

Elämää Nomadina - Vanha Riika
Yhdellä vanhakaupungin viehättävistä aukioista

Talvinen reissu Suomeen ja paluu Riikaan

Latviasta ajeltiin marraskuun puolivälissä Suomeen, jossa päästiin vihdoin viettämään (viime syksyltä siirtynyttä) pitkäaikaisen orkesterimme 50-vuotisjuhlaa eri puolilta Suome ja maailmaa yhteenkokoontuneiden vanhojen ystävien seurassa. Huikean juhlaviikonlopun molemmin puolin toimittiin Suomessakin lemmikkivahteina, samalla kun tavattiin perhettä ja ystäviä. Ensin vietettiin Oulussa viikko ystäviemme kahden ragdoll-kissan, Akun ja Peetun kanssa, ja itsenäisyyspäiväviikonlopun yli toimittiin koira- ja kanavahteina Tonin isän perheen kotona Vantaalla.

Lemmikkivahtihommia Suomessa | Elämää Nomadina
Karvaisia ja nokkavia kavereitamme Suomessa

Näin nomadeina ollaan onnistuneesti vältelty Pohjois-Euroopan pimeintä talviaikaa jo useampi vuosi, mutta nyt saatiin muistutus siitä, miten lyhyitä ja harmaita marras-joulukuiset talvipäivät pohjolassa ovatkaan. Onneksi reissun aikana oli myös useita selkeitä ja aurinkoisiakin päiviä, ja lumikuorrutetut maisemat kotimaassa näyttivät varsin kauniilta. Selkeyden myötä tosin oli myös todella kylmä, ja etelässäkin mittari painui alle -20 asteen, hrrrrr.

Talvipäivän aurinko, Vantaa, Suomi | Elämää Nomadina blogi
Joulukuun aurinko koiralenkillä Vantaalla

Suomesta palattiin juuri pari päivää sitten takaisin Latvian Riikaan, tekemään toinen kahden viikon mittainen jakso Ellan ja Maxin kaitsijoina. Joulua vietetään siis tänä vuonna Latviassa, joka ainakin tällä hetkellä näyttää lumipeitteen myötä hyvin talviselta! Ollaan tässä myös haettu uusia lemmikkivahtipestejä alkuvuodeksi, ja näyttää siltä, että tammikuussa tie vie taas hetkeksi vähän lämpimämpään! Mutta siitä, ja joulunvietosta Riiassa, lisää seuraavassa postauksessa!

Oletko sinä reissannut Latviassa tai suunnitteletko suuntaavasi Baltiaan, kunhan koronatilanne taas paranee? Jaa kokemuksia Riiasta ja muualta maasta kommenteissa!

Mitä pidit tästä jutusta?

Klikkaa tähtiluokitusta

Keskiarvo 5 / 5. Arvioita annettu: 4

Koska tykkäsit tästä jutusta...

...haluatko seurata meitä myös SoMe:ssa?

Ikävää että et pitänyt tästä jutusta...

... miten voisimme kehittää sisältöä?

Jaa kavereillekin jos tykkäsit

Seuraa Instagramissa

12 Vastausta

  1. En ole koskaan käynyt Latviassa ja itse asiassa maa on minulle varsin tuntematon. Riikaan suunniteltiin kyllä taannoin matkaa, mutta se ei vielä ainakaan ole toteutunut. Varsin harmillinen tuo Baltian koronatilanne, saapa nähdä miten Suomen tilanne kehittyy. Muutenkin olisi ollut mukavaa, että passilla olisi voinut matkustaa varsin vapaasti, mutta enenevissä määrin maat tuntuvat taas vaativan passin lisäksi negatiivista testitulosta. Näin oli myös Norjassa, josta juuri tulimme.

    1. Latviaa ja Baltian maita ylipäätään voi helposti suositella reissukohteeksi, erityisesti kesäaikaan. Latviassa noita linnoja vaikuttaa riittävän tutkittavaksi, ja luontokohteitakin löytyy. Itseäni kiinnostaisi seuraavaksi vaikkapa melonta Gaujan luonnonpuistossa ja perusteellisempi tutustuminen linnoituskaupunki Cēsisiin, jossa käytiin muutama vuosi sitten patikkareissun yhteydessä, tietämättä että siellä olisi ollut todella komea linna!

    1. Kiitos Eveliina! Latviasta on yllätävän paljon erityylisiä linnoja ja palatseja tutkittavaksi. Tuo puulinnaprojekti on tosi mielenkiintoinen, ja kokonaisuudesta tulee varmasti vaikuttava, niin hieno on jo tuo nyt valmiiksi saatu osa!

  2. Onpa teillä ollut eläinrikas alkutalvi! Kaninvahtina toimiminen kuulostaa kyllä hauskan erilaiselta housesitting-keikalta. Me muuten ollaan oltu myös kananvahteina Autraliassa. Oli aika hauskaa puuhaa.
    Mulla on Latvia jäänyt muuten vähälle reissaamiselle, mutta Riiassa olen kyllä käynyt useammankin kerran, joskin edellisestä visiitistä on jo monta vuotta.
    Suomessa näyttää tosiaan olleen melkoisen rapsakat kelit viime aikoina. Meillä on Belgradissakin ollut poikkeuksellisen kylmä syksy. Talvi alkaa virallisesti viikon päästä, mutta eilen tuli jo kunnon lumikinokset, vaikka täällä ei välttämättä sada lunta edes joka talvia, ja jos sataa, niin normaqalisti vasta aikaisintaan jouluna.

    1. Joo meistä näyttää tulevan ihan puoliammattilaisia tässä house-sitting -hommassa 😀 Tämä sopii meidän tämän hetkiseen reissutahtiin todella hyvin, ja haetaan aktiivisesti uusia paikkoja aina kun seuraavat suunnitelmat on selvillä. Tuo Belgradin lumimäärä tuntuu jotenkin yllättävältä, tai Balkanin talvi ehkä ylipäätään – jotenkin se seutu on niin etelässä, että ei osaa ajatella, että sielläkin voi talvella olla oikeasti kylmää ja lumista, muuallakin kuin vuorilla.

  3. Kiva lukea juttuja paikoista joissa kävin juuri syyskuussa ja tällöin ne olivat auki. Kaikissa muissa paikoissa käytiin paitsi tuossa Terveten linnasta joka tosin bongattiin kun ajettiin siitä ohi. Blogistani löytyy näistä juttua. Tulin juuri kotiin toiselta Latvian reissulta jossa kävin Latgalessa – aina Daugavpilsissa asti. Nähtävyydet olivat osittain auki, mutta koronapassia vaadittiin ja henkilötodistuksia. Paluumatkalla Rigassa tuli liukasteltua jäisillä kaduilla. Aika surullinen näky sunnuntai-iltana kun suurin osa paikoista oli kiinni, ja turisteja ei kuulunut missään – no ehkäpä jäätävällä vesisateella oli myös osuutta asiaan.

    1. Luinkin sinun postaksia noista linnoista syksyllä, hienoja kohteita, jotka tosiaan nyt lockdownin aikaan eivät olleet tietty ihan parhaimmillaan. Tuo Latgalen alue kiinnostaisi myös, meillä on koko itäinen Latvia ihan kiertämättä vielä. Täällä Riiassa on kieltämättä melkoisen hiljaista, juuri eilen kävelyllä kaupungin halki pistettiin merkille miten tyhjiltä kaikki ravintolat näyttivät, lauantai-iltana.

  4. Kiitos vinkeistä, eipä ole tullut poikettua näistä muualla kuin Bauskassa. Riikakin jäi aika vähälle sillä yhdellä reissulla, jolla sinne poikkesimme, koska suuntasimme Jurmalaan, yövyimme siellä ja tulimme vain päivällä muutamaksi tunniksi Riikaan. Taitaa jotain puuttua meidän yleissivistyksestä tässä kohtaa.

    1. Riikaan kannattaa ehdottomasti palata vähän pidemmän vierailun merkeissä! Meillä puolestaan tuo Jurmala on jäänyt aika vähälle tutustumiselle, kun ollaan tehty vain kerran päiväreissu Riiasta. Nyt marraskuussa ajettiin Riikaan Jurmalan kautta kiertäen, mutta kovin oli hiljainen ja harmaa rantakaupunki tähän aikaan vuodesta.

    1. Joo tuon voisi tosiaan helposti kuvitella kuvauspaikaksi! Rakennelma on varsin vaikuttavan näköinen, ja myös museo näyttelyineen varmastikin on tutustumisen arvoinen.

Herättikö tämä juttu ajatuksia? Jätä kommentti ja osallistu keskusteluun!

Your email address will not be published. Required fields are marked *