Elämää nomadina

Joulukuu 2018: Arabiemiraatit ja talvehtimaan Kyprokselle

Vaikka Dubain upeutta talvilomakohteena on hehkutettu vuosikaudet, Arabiemiraatit ei jostain syystä koskaan päätynyt meidän (pre-nomadielämän) lomareissukohteeksi. Kun meille sitten airBaltic-yhteistyön myötä vuonna 2018 tarjoutui mahdollisuus lentää Abu Dhabiin, päätettiin tehdä marras-joulukuun vaihteessa kymmenen päivän tutustumisreissu Emiraatteihin. Tarkoitus oli viettää alkuun viikko Dubaissa, mutta kustannussyistä majoituttiin ensin Ajmanin emiraatin puolella, ja siitä saatiinkin ajatus käydä kaikissa seitsemässä emiirikunnassa. Oikeastaan me ei ennakkoon edes tiedetty juuri mitään muista emiirikunnista, kuin Dubaista ja Abu Dhabista. Seitsemästä kaksi loppujen lopuksi jäi aikataulusyistä käymättä, mutta ehdittiin kuitenkin nähdä muutakin kuin suurimpien emiirikuntien hulppeaa arkkitehtuuria ja rantoja.

Dubain skyline auringon laskiessa | Arabiemiraatit | Elämää Nomadina blogi
Dubain pilvenpiirtäjiä auringonlaskun väreissä

Näin budjettireissaajina Arabiemiraattien hintataso kauhistutti etukäteen, mutta itse asiassa onnistuttiin löytymään suhteellisen edullisia majoituksia ja budjettiystävällisiä ruokapaikkoja. Arabiemiraattien asukkaista noin 85% on maahanmuuttajia ja siirtotyöläisiä vailla kansalaisoikeuksia, ja suuren osan tulotaso ei ole mitenkään huikea, varsinkaan kun palkasta osa yleensä lähetetään sukulaisille kotimaahan. Tämä kaikki näkyy katukuvassa, ja vaikuttaa tietysti myös siihen, että kaupungeista löytyy vaikka minkämaalaista, lähinnä paikallisille työläisille suunnattua, etnistä ravintolaa ja ruokakojua. Jonkin verran kokkailtiin myös itse, kun osassa majoituksia oli keittiö käytössä.

Ajman Marina | Arabiemiraatit | Elämää Nomadina blogi
Uudisrakentamista Ajman Marinassa

Kirjoiteltiin tästäkin reissusta, kustannuksista ja eri emiirikunnista kattavammin (englanniksi) FinnsAway-blogin puolelle, mutta tässä tiivistettynä hieman ajatuksia Arabiemiraateista. Dubaissa kierreltiin (kävellen ja metrolla liikkuen) ydinkeskustan kuuluisimmat nähtävyydet, ja ei siellä oikein voinut välttyä sellaiselta epätodellisuuden fiilikseltä, sillä keskeisimmillä alueilla kaikki on niin överiä ja jotenkin liioitellun siloteltua. Deiran alueen kuuluisat markkinakadut, soukit, oli kaikesta turistisuudestaan huolimatta sentään hieman rosoisempia, ja kaupunginosan sivukadut sitten jo ihan oma maailmansa. Sharjahin emiraatin ranta-alueet on jatkoa Dubain pilvenpiirtäjäviidakolle, joka kohti Ajmania jatkettaessa hieman harvenee. Ajmanistakin löytyy jonkin verran jättihotelleja, hiekkarantaa ja uudisrakentamista, mutta Ajmanin kaupungin yleisilme on jokseenkin rähjäinen ja vaatimaton.

Qaspa Canal, Sharjah  | Arabiemiraatit | Elämää Nomadina blogi
Kanaalin varrella Sharjahissa

Vietettiin pari päivää myös Fujairan emiraatissa Omaninlahden rannalla. Kovin oli rauhallinen paikka, päänähtävyydet Fujairan kaupungissa on hieno Grand Mosque sekä Fujairan linnoitus. Hiekkaranta kaupungin edustalla oli melko karmean sotkuinen, mutta siivottua ja siloteltua turistirantaa hotelleineen toki myös löytyy, hieman kauempana keskustasta. Egyptiläinen Airbnb-isäntämme oli todella ystävällinen, ja halusi käyttää meitä ajelulla Kalba-järvellä lähellä Omanin rajaa. Maisemat Fujairan ympäristössä ja ylipäätään emiraattien koillisosissa on muuten yllättävän vuoristoisia, ei tiedettykään että Arabiemiraateissa on kaiken aavikon lisäksi myös karuja vuoristomaisemia.

Grand Mosque, Fujaira | Arabiemiraatit | Elämää Nomadina blogi
Fujairan Grand Mosque

Nomadielämää ja joulu Kyproksella

Emiraatit oli meille ikään kuin lomareissu, ja sen jälkeen palattiin nomadiarkeen lentämällä Kyprokselle, jossa asuttiin keskitalven yli, reilu pari kuukautta. Emiraattien jälkeen Kypros tuntui kovin rauhalliselta ja kotoisalta. Vietettiin ensimmäiset kymmenen päivää Limasolin lähellä pienessä kylässä Agios Tychonissa, josta löydettiin Airbnb:n kautta tosi kiva erillishuone suuremman, vanhan kivitalon yhteydessä. Omistajilla oli kaksi resque-koiraa, toinen vasta ihan pentu, ja useampia kissoja. Tultiin hyvin juttuun niin isäntien kuin koirienkin kanssa, ja tarjouduttiin lemmikkivahdeiksi heidän tulevien lomamatkojensa ajaksi, jos vain satuttaisiin saarella olemaan. Noihin aikoihin muutenkin innostuttiin house sittingin mahdollisuuksista, ja luotiin profiilit pariin house sitting -alustaan.

Ancient Amathus, Agios Tychon, Kypros | Elämää Nomadina blogi
Ancient Amathus, kiva lenkkimaisema Agios Tychonin alueella

Limasolissa tavattiin Nikosiassa talven yli asunut suomalainen Pasi, jonka kanssa tultiin hyvin juttuun, ja kumottiin siinä juttelemisen sivussa aika kunnioitettava määrä oluttuoppeja, hyvin suomalaiset treffit siis. Sovittiin, että mennään jouluksi kyläilemään Nikosiaan, ja viivyttiinkin siellä loppujen lopuksi uuden vuoden vaihtumisen yli. Kyproksen kahtia jakautunut pääkaupunki oli meille tuttu jo edelliseltä Kyproksen vierailulta helmikuussa, mutta ”paikallisoppaan” johdolla tutustuttiin hieman eri kulmiin kaupungista, ja juhlittiin joulua ja uutta vuotta vähän isommassa porukassa. Joulu ei oikein taas juurikaan tuntunut joululta, eikä sitä sen suuremmin menoin vietetty – aattona syötiin riisipuuroa ja juostiin puolimaraton, ja soiteltiin jouluterveisiä Suomeen. Uuden vuoden aattona kaupunki tyhjeni kuin taikaiskusta, ja käytännössä kaikki kaupat ja ravintolat meni kiinni alkuillasta. Opittiin, että tämä johtuu siitä, että perinteisesti kyproslaiset kokoontuvat uuden vuoden aattona päivällisaikaan perhejuhliin, ja kaupungin kaduilla ei tosiaan näkynyt illalla ketään. Keskusta heräsi uudelleen eloon lähempänä puolta yötä, jolloin ravintolat ja baarit avasivat jälleen ovensa, ja juhlakansa siirtyi kotoa kaupungille.

Vuosi 2018 oli meidän ensimmäinen kokonainen kalenterivuosi nomadeina, ja vahvisti omia ajatuksia siitä, että hyppy pois Suomen oravanpyörästä oli oikea ratkaisu, ja että paikkariippumaton yrittäjyys on ihan mahdollinen konsepti toimeentulon turvaamiseksi. Vuoden aikana ehdittiin reissaamaan kaikkiaan 16 maassa, joista seitsemän oli meille uusia. Nomadivuoden hintalappu oli kahdelta hengeltä yhteensä hieman alle 15 000 euroa, eli päivää kohti noin 20 euroa per pää. Kurkista tarkempi kustannuserittely ja vuosikoonti FinnsAway-blogin puolelta (englanniksi).

Seuraavassa osassa lisää kohtaamisia suomalaisten kanssa sekä ensimmäiset kokemukset house sittingista!

Mitä pidit tästä jutusta?

Klikkaa tähtiluokitusta

Keskiarvo 5 / 5. Arvioita annettu: 1

Koska tykkäsit tästä jutusta...

...haluatko seurata meitä myös SoMe:ssa?

Ikävää että et pitänyt tästä jutusta...

... miten voisimme kehittää sisältöä?

Haluatko saada tiedon uusista jutuista ja artikkeleista? Liity tilaajaksi!
Jaa kavereillekin jos tykkäsit

Herättikö tämä juttu ajatuksia? Jätä kommentti ja osallistu keskusteluun!

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

Tilaa ilmoitukset!
Tilaa ilmoitukset sähköpostiisi ja pysy mukana nomadielämän pyörteissä!
Lähetämme sinulle viestin aina, kun uusi juttu tai artikkeli julkaistaan.