Helmikuu 2018: Kreikasta Kyproksen lämpimään talveen
Peloponnesokseen tutustuminen jatkui sen etelärannikolla, kun siirryttiin oliiveista kuuluisaa Kalamataan, tai oikeastaan pieneen Paralia Vergasin kylään kaupungin lähellä. Löydettiin jälleen oikein kiva airbnb-asunto, läheltä sekä rantaa että vuoria. Kalamatan kaupunki oli mukava tuttavuus, josta löytyi söpö pieni vanha kaupunki pikkukujineen ja jopa pieni linna. Nähtävyyksien ihmettelyn ohessa syötiin paikallisten tapaan täytetyt pitat aukiolla ikivanhan kivikirkon kupeessa, ai että oli hyvää. Kalamatan alueen patikkareittejä netistä etsiessä löydettiin Ridomo Gorge kanjoni, ja tehtiinkin sinne päiväpatikka. Olihan melko makea reitti alhaalla kanjonin pohjalla, jossa kiipeiltiin yli ja ympäri jättimäisten kivien, kunnes tultiin hyvin jyrkkäseinäiseen ja kapeaan kohtaan, jonka ylitti vanha kivisilta. Aika loppui vähän kesken, olisi haluttanut kävellä vielä pidempi reitti ylös kanjonia ja takaisin pitkin vanhoja kulkureittejä vuoristokylien välillä. Paralia Vergasissa juhlittiin myös Annen synttäreitä ja samalla myös puolta vuotta nomadeina. Peloponnesokselta ajettiin takaisin kohti Ateena upeaa maisemareittiä Kalamatasta Spartaan ja sieltä jälleen Korintin kanavan yli mantereen puolelle.
Helmikuun alussa varmistui meidän ambassador-sopimus latvialaisen AirBaltic -lentoyhtiön kanssa. Päästiin siis mukaan heidän vaikuttajayhteisöön, ja saatiin markkinointia (blogi- ja some-sisällöt) vastaan maksuttomat lennot vuodeksi. Aivan loistava diili, jonka myötä tehtiin vuodelle 2018 melko kunnianhimoinen matkasuunnitelma. Sovittuna oli myös parin viikon työkeikka Oulun Musiikkijuhlilla maaliskuussa, joten seuraava siirto oli jättää Kreikka taakse, mennä ottamaan selvää minkälainen on talvi Kyproksella, ja lentää sieltä AirBalticin siivin Suomeen. Jätettiin taakse joksikin aikaa siis myös uskollinen reissuautomme Tiida, joka parkkeerattiin Ateenan ystäviemme / Airbnb-isäntiemme talon pihaan Kypseliin.
Mielenkiintoinen, kahtiajakautunut Kypros
Kypros oli meille jälleen kokonaan uusi maa, johon tutustuminen aloitettiin Larnakan kaupungista, joka on varsin kiva, talvella aika hiljainen tosin. Käytiin ihastelemassa vaaleanpunaisia flamingoja läheisellä suolajärvellä ja jättimäistä Roomalaista aqueductia, joka aikoinaan on tuonut kaupunkiin vedet, sekä tietysti keskustan nähtävyyksiä, kuten Larnakan keskiaikaista linnaa ja Pyhän Lasaruksen kirkkoa. Larnakasta siirryttiin bussilla Nikosiaan, Kyproksen kahtia jakautuneeseen pääkaupunkiin, joka oli erittäin mielenkiintoinen tuttavuus.
Jos Kyproksen tilanne ei ole tuttu, niin lyhyesti tiivistettynä, saari on jakautunut Kyproksen tasavaltaan eli ”Kreikan Kyprokseen” ja saaren pohjoisosat kattavaan ”Turkin Kyprokseen”, joka on julistautunut omaksi valtiokseen. Pohjois-Kyproksen turkkilaisen tasavallan itsenäisyyden on kuitenkin tunnustanut ainoastaan Turkki, ja näin ollen se on virallisesti osa Kyprosta, mutta vahvasti Turkin miehittämä ja tukema. Sekä kreikkalaisten että ottomaanien jälkeläisiä on tällä suurvaltojen pelinappulaksikin joutuneella saarella asunut pitkään, mutta 50- ja 60-luvuilla heränneen nationalismin ja brittihallinnosta itsenäistymisen jälkeen maa ajautui tuhoisaan sisällissotaan, jonka jälkimainingeissa Turkki otti saaren pohjoisosat haltuun. Vuodesta 1974 saaren on halkaissut YK:n hallinnoima vihreä linja, ja vaikka rajaliikenne Kyproksen ja Pohjois-Kyproksen välillä on vapautunut, väkivaltainen jakautuminen, veljessota evakuointeineen ja pakkomuuttoineen sekä Turkin voimakas läsnäolo saarella hiertävät kreikankyproslaisten ja turkinkyproslaisten välejä edelleen, eikä useaan otteeseen suunnittelupöydällä ollut saaren yhdistyminen näytä kovin todennäköiseltä.
Nikosiassa, joka pohjoispuolella on nimeltään Lefkosia, vihreä linja ja raja kahden Kyproksen välillä on varsin kouriintuntuva. Pääkaupunki on ihan konkreettisesti jakautunut, ja rajavyöhyke halkaisee jopa Nikosian muinoin muurien ympäröimän vanhan kaupungin, katkaisten katuja ja kulkien jopa yksittäisten rakennusten keskeltä. Se on murheellinen ja jotenkin epätodellinen näky piikkilanka-aitoineen, tynnyriesteineen ja luodinreikineen. Nikosia on kaikesta tästä huolimatta varsin miellyttävä kaupunki ja matkakohde, rajan molemmilla puolilla. FinnsAway-blogin puolella kerrotaan enemmän rajan ylittämisestä ja tunnelmista Lefkosian puolella, ja jos joskus matkaat Kyprokselle, suosittelemme kyllä tutustumaan pääkaupungin molempiin puoliskoihin.
Helmikuun loppupuoli vietettiin Pohjois-Kyproksen puolella Kyreniassa ja sen ympäristössä. Kyrenia, jota Pohjois-Kyproksen pääkaupungiksikin kutsutaan, on varsin kiinnostava pienehkö kaupunki, hevosenkengän muotoisen lahden rannoilla. Kaupungin vierailluin nähtävyys lienee komea Kyrenian linna, mutta turisteja vetää myös lukuisat kasinot, rantaelämä ja edulliset ravintolat ja baarit. Historiallisista nähtävyyksistä kiinnostuneiden kannattaa suunnistaa kaupungin ulkopuolella ainakin Bellapaisin luostariin ja Saint Hilarionin linnoitukseen, jotka molemmat sijaitsevat komeilla paikoilla, vuorilla kaupungin yläpuolella.
Kyreniasta takaisin etelän puolelle palatessa harmiteltiin, kun Pohjois-Kyproksesta valtaosa jäi tutkimatta. Eihän tuota silloin tiedetty, että saarelle tultaisiin palaamaan vielä useampaan otteeseen tulevina vuosina.
