Granadan upea Alhambra ja viikko Marbellassa kissavahteina
Kevätterveiset Andalusiasta, jossa toukokuu on ollut todella vihreä, kukkien täyttämä ja kaunis! Alkukesän lämpö on houkutellut ihmiset ulos rannoille ja kävelykaduille, ja myös ulkomaalaisten vieraiden määrä on hieman lisääntynyt. Kuten aiemmassa postauksessa olikin puhetta, me asuttiin useampi viikko Torrox Costalla suomalaispariskunnalta vuokratussa asunnossa, todella kivalla paikalla ihan rannassa. Viihdyttiin erinomaisesti, mutta nyt on jälleen aika jatkaa matkaa uusilla seikkailuilla. Andalusian provinssien väliset rajat avautuivat viimein huhtikuun lopussa, joten nyt ollaan vihdoin päästy ihan luvan kanssa poistumaan Malagan provinssista. Tässä postauksessa käydään tutustumassa Granadan helmeen Alhambraan, ja muutetaan hetkeksi kissavahdeiksi Marbellaan.
Alhambran palatseissa ja puutarhoissa
Alhambran maurilaisaikainen linnoituskaupunki palatseineen on ollut meidän Espanjan reissukohteiden listalla jo pidempään, joten varattiin liput sinne heti kun provinssirajat avautuivat. Granadaan on matkaa Torroxista vain vähän reilu 100 kilometriä, joten pystyttiin helposti käymään siellä pikaisella päiväretkellä. Toisaalta, Granadassa, ja erityisesti sen vanhassa kaupungissa, on paljon muutakin nähtävää kuin Alhambra, joten jos mahdollista, kannattaa varata kaupunkiin vähintään pari päivää.

Alhambra oli Nasridien dynastian kuninkaiden palatsialue, jonka merkittävimmät osat on rakennettu 1300-luvun lopulla. Alueeseen kuuluu Alhambran linnoituskaupunki ja sen ulkopuolella oleva Generalifen kesäpalatsi puutarhoineen. Alhambraa pidetään vaikuttavimpana esimerkkinä islamilaisesta arkkitehtuurista koko Euroopassa, ja se todella on käsittämättömän upea kokonaisuus. Palatsien kunnostamiseen ja ylläpitoon on selkeästi panostettu, ja kaikessa yksityiskohtaisuudessaan ja koristeellisuudessaan ne ovat melkoinen taidonnäyte. Myös kaikki puutarhat ja patiot ovat hyvin hoidettuja ja näyttäviä istutuksineen, vesielementteineen ja suihkulähteineen. Meidän vierailun aikaan sattui valitettavasti pilvinen ja sateinenkin sää, joten kuvat jäivät hieman harmaiksi, mutta parhaimmissakaan kuvissa Alhambra ei pääse täysin oikeuksiinsa, se pitää itse kokea.

Me aloitettiin kierros Generalifesta, kulkien kauniiden puutarhojen läpi sisään kesäpalatsiin. Generalife on rinteessä itse Alhambran yläpuolella, joten sieltä avautuu upeat maisemat linnoituskaupunkiin. Selkeällä säällä Alhambran taustalla näkyvät Sierra Nevadan lumihuiput, ja alapuolella levittäytyy Granadan kaupunki. Generalife itsessään on myös varsin näyttävä, hienostunut kesäpalatsi patioineen, koristeellisine saleineen, pylväskäytävineen ja eri tasoille rakennettuine istutuksineen. Generalifen sanotaan olevan yksi vanhimmista maurilaisista, nykypäivään saakka säilyneistä puutarhoista, mutta sekin toki on etääntynyt vuosisatojen varrella alkuperäisestä asustaan.

Generalifesta jatkettiin takaisin alas ja Alhambran muurien sisäpuolelle. Muurien rajaamassa linnoituskaupungissa on ilmeisesti ollut kaikkiaan kuusi palatsia sekä upea moskeija, jonka tilalla kuitenkin on 1500-luvun lopulta lähtien ollut kirkko. Alueella on sijainnut myös muun muassa eläintarha, talleja ja erilaisia palvelurakennuksia. Alueen vanhin osa on Alcazaba, linnoitus josta on jäljellä ulkoseinien lisäksi osa torneista, näyttävimpänä niistä Torre de la Velan vahtitorni.

Alhambran palatsit on rakennettu eri aikoina, ja osa niistä on vuosien varrella purettu, mutta Nazridien palatseiksi kutsuttu kuninkaallisten palatsien ryhmä on taidokkaasti restauroitu. Palatsialueella kuljetaan läpi toinen toistaan upeampien salien ja pihojen. Huoneista suurin on 18 metriä korkea suurlähettiläiden sali, joka on toiminut valtaistuinsalina.


Normaalioloissa Alhambraan kannattaa varata liput hyvissä ajoin, sillä se on todella suosittu kohde. Lippuvaihtoehtoja on useampi, mutta suosittelemme general-lippua, jolla pääsee sekä Alhambraan että Generalifen palatsiin ja puutarhoihin sen vieressä. Lipun oston yhteydessä määritellään kellonaika (puolen tunnin jakso), jolloin lipulla pääsee sisään Nazridien palatseihin, mutta muuten sillä saa liikkua alueella ilman aikataulua. Näin korona-aikaan vierailijoita oli todella vähän, joten saatiin kierrellä palatseissa ja puutarhoissa hetkittäin ihan kahdestaan.


Kissavahteina hienostuneessa Marbellassa
Granadassa vierailemisen jälkeen hyvästeltiin ystävämme Torroxissa, ja muutettiin viikoksi Marbellan rantakaupunkiin, josta saatiin Trusted Housesittersin kautta paikka kissavahteina ruotsalaiselle pariskunnalle, joka lähti lomailemaan Teneriffalle muutamaksi päiväksi. Päästiin asumaan todella upeassa asunnossa hulppeissa puitteissa golfkentän laidalla, ja hoidokkimme, ragdoll-kissat Sahara ja Prince olivat kerrassaan hurmaavia otuksia. Kävi kyllä taas jotenkin erinomainen tuuri, ja noin ylipäätään tykätään kovasti siitä, että talonvahtihommien kautta saattaa päätyä niin yllättäviin ja ihan erilaisiin paikkoihin, kuin mihin muuten tulisi mentyä, ja lisäksi tutustuu vähän väliä uusiin ihmisiin.

Marbellassa oltiin jälleen aika paljon koneiden ääressä, mutta yksi päivä sentään vietettiin tutustuen kaupunkiin. Marbellalla on maine Aurinkorannikon hienostokaupunkina, ja se todella vaikuttaa vähän sellaiselta ”parempien ihmisten paikalta” hienoine satama-alueineen, hiekkarantoineen ja luksushotelleineen, mutta toki siellä asuu ja lomailee myös ihan tavallisia tallaajia. Me pidettiin erityisesti Marbellan kauniista, pienestä historiallisesta keskustasta pikkuruisine kujineen ja viehättävine aukioineen.


Kiiltokuvapuolta Marbellasta edustaa Puerto Banúsin satama, joka sijaitsee muutama kilomeri keskustan länsipuolella. Puerto Banúsin marinassa on riveittäin arvokkaita jahteja ja nopeita urheiluautoja, sekä merkkiliikkeitä ja hienoja ravintoloita. Alueella myös kuljeskeli huomattavan hyvin pukeutuvia ihmisiä, joten näin rähjäisenä nomadina tuntui hieman siltä, ettei ehkä kuulu joukkoon. Ihan näkemisen arvoinen paikka kuitenkin oli sekin.


Kohti uusia seikkailuja Espanjan länsiosissa
Viime viikonloppuna Espanjassa pitkään voimassa ollut poikkeustilalaki päättyi, mikä merkitsi muun muassa itsehallintoalueiden välisten liikkumisrajoitusten purkamista. Tämä tarkoittaa, että liikkuminen on nyt vapaata koko Espanjassa. Meille ajoitus oli oivallinen, sillä ollaan seuraavien viikkojen aikana suuntaamassa hitaasti halki Espanjan ja Ranskan kohti Suomea. Rajoitusten purkamisen myötä meillä on mahdollisuus vapaasti pysähtyä kiinnostavissa kaupungeissa ja nähtävyyksissä matkalla kohti Pohjois-Espanjaa ja Atlantin rannikkoa – kuulostaa seikkailulta! Seuraavassa postauksessa vieraillaan hurmaavassa Rondassa ja tutustutaan Andalusian pääkaupunkiin Sevillaan, jossa parhaillaan ollaan.

Löytyykö Espanja sinun suosikkimaiden joukosta? Missä päin maata olet käynyt tai haluaisit käydä? Jätä kommentteihin alle ajatuksia, kokemuksia tai reissuvinkkejä Espanjaan!
Itse en ole muutamia yksittäisiä koneenvaihtojen yhteydessä tapahtuneita yöpymisiä lukuun ottamatta Manner-Espanjassa edes käynyt. Marika sen sijaan on käynyt useampaan kertaan. Pohjois-Espanja kiinnostaa eniten ja todennäköisesti Barcelonaan tulee lennettyä, kun Espanjassa lähdetään käymään.
Barcelona on todella hieno ja monipuolinen kaupunki, ja sieltä pääsee helposti ja nopeasti tutkimaan muuta Katalonian aluetta, tai vaikkapa Andorraan tai muualle Pyreneille vaeltamaan. Itse olen nyt ihan Espanjan lumoissa, tällä hetkellä ollaan Sevillassa ja tästä tuli nopeasti yksi suosikkikaupungeistani koko Euroopassa!
Mukava lukea itselle tutuista paikoista ja nähdä upeita kuvianne.. Olemme mekin viettäneet sekä Granadassa että Marbellassa oikein hienot lomajaksot. Ne ovat molemmat olleet kodinvaihtoja, kaksi viikkoa Granadassa ja kuukausi Marbellassa. Tuollainen pitempi oleskelu antaa valtavan paljon enemmän sisältöä, ei tarvitse tyytyä nopeisiin kurkistuksiin päänähtävyyksiin. Varmasti tuo teidän nomadielämänne antaa samantyyppisiä mahdollisuuksia. Granadan viikoista toinen oli pääsiäisviikko, mikä oli kulkueineen aivan huikea kokemus. Marbellasta teimme lähiseuduille paljon päiväretkiä, juuri esimerkiksi Rondaan. Lisäksi Malagaan, Esteponaan, Ojeniin ja erilaisiin luontokohteisiin lähistöllä. Näistä haaveillaan tällä hetkellä kotimaassa, mutta toivottavasti vielä päästään sekä vanhoihin tuttuihin paikkoihin että uusiin. Nautintoa matkoihinne! Aila
Kiva kuulla teidänkin kokemuksista, ja pääsiäisviikko karnevaalitunnelmineen ja kulkueineen on varmasti mahtava aika vierailla Andalusian kaupungeissa! Mekin tosiaan tykätään olla vähän pidempiä jaksoja paikoillaan ja tutustua alueisiin ja kaupunkeihin kunnolla, mutta sitten taas toisinaan edetään road tripien merkeissä varsin nopeasti, tehden osaan kohteista vain pikaisia kierroksia.
Alhambra on kohteita, jotka olisi nähtävä omin silmin. Olen useamman viikon Costa del Solilla käynyt, mutta en ole vielä Alhambrassa vieraillut. Malaga on jo sitten tutumpi, ompahan teillä kissavahdeilla mukava mesta oleskella. Paljon historiallista nähtävää niin Malagassa kuin koko rannikolla.
Alhambraa todella voi suositella, samoin kuin myös läntisessä Andalusiassa Sevillan upeaa Alcazaria, molempien palatsit ja puutarhat ovat ihan käsittämättömän hienoja, ja niiden tunnelmaa ja koristeellisuutta on ihan mahdotonta saada vangittua kuviin. Niin viihtyisä kuin rannikko onkin, myös noita sisämaan kohteita kannattaa ehdottomasti mahduttaa mukaan Andalusian reissuun.
Itse olen viettänyt viikon Granadassa ja tykästyin kovasti kaupunkiin. Alhambrassakin vierailimme, hieno paikka niin kuin kuvistasikin näkyy.
Kaupungissa epäilemättä viihtyisi useampia päiviä, ja mikäli vielä Andalusiaan palataan, niin pitää antaa Granadalle enemmän aikaa. Alhambrassakin voisin käydä uudelleen milloin vain, mieluiten tosiaan aurinkoisemmalla ilmalla kuin nyt oli.
Siis täydellistä! Ensin Alhambra ja sitten kissavahteina hienossa talossa, kyllä kiitos! Tässä olis mulle riskinä etten pystyis jatkamaan matkaa noiden kissojen luota ollenkaan. 🙂
Granadassa oon käynyt kymmenisen vuotta sitten, mutta oltiin vain päivä, niin ei haluttu käyttää sitä Alhambran jonoihin. Aivan mahtavaa miten saitte tuollaisen upean paikan välillä vain itsellenne! Mulle kävi melkein sama Lindoksen akropoliilla viime kesänä, kun porukkaa oli tosi vähän.
Joo tämä oli kyllä aika täydellinen paketti. Lemmikkivahtihommissa vaikeinta on nimenomaan lähteminen, kun varsinkin pidemmillä keikoilla ehtii todella kiintyä lemmikkeihin. Alhambran jonot tosiaan ovat olleet sesonkiaikana melkoisia, joten tuntui aika erityiseltä saada tutkia paikkaa ilman tungosta. Lindos ilman väenpaljoutta oli varmasti myös ihastuttava!
Alhambra on aivan vieras tuttavuus itselle, mutta vitsit mikä paikka, mieletön. Tuonne pitää päästä!!!
Alhambraa voi todella lämpimästi suositella, siihen on varmasti vaikea olla ihastumatta! Palatsien yksityiskohtien tutkimiseen ja puutarhoissa kiertelemiseen ja vain näkymien ihasteluun voisi käyttää tuntikausia.
Mekin osuimme aikoinaan Alhambraan hiukan sateisena päivänä, mutta toisaalta kosteus tuntui kirkastavan niin puiston kuin mosaiikkien värejä – kuten teidänkin kuvissanne.
Puerto Banus on kyllä hämmentävä kokoelma luksusliikkeitä pienessä kylässä – hämmentävän isojen veneiden lisäksi 🙂
Granadassa vuorten kupeessa on ilmeisesti huomattavan paljon useammin pilvistä ja sateita kuin rannikolla – toisaalta se saa luonnon, ja ehkä nuo mosaiikitkin hehkuman väreissä, mutta silti selkeä ilma olisi mukavampi kiertelyyn ja kuvaukseen. Ja joo, hämmentävä on varsin osuva termi kuvaamaan Puerto Banusia. 🙂
Espanja on jäänyt pahasti väliin. Barcelonasta haaveilen yhden ystävän kanssa.
Todella hiljaisen näköistä oikeastaan aavemaista on tuolla. Tuo palatsi on upea muistuttaa marokkolaista rakennusarkkitehtuuria.
Espanja on ihan huikean monipuolinen! Barcelonastakin tykättiin kovasti kun siellä joskus vuosia sitten käytiin, ja joskus pitää palata tutkimaan itärannikkoa myös Barcelonasta etelään. Hyvä huomio tuo yhteys marokkolaiseen arkkitehtuuriin – Espanjan arabivalloittajat saapuivat Välimeren toiselta puolelta, tuoden mukanaan islamilaisen arkkitehtuurin.
Mielenkiintoinen postaus! Itse olen käynyt vaan Barcelonassa ja Torreviejassa, olisi kyllä kiva päästä reissaamaan pian Espanjaan enemmänkin!
Kiitos, ja lämmin suositus Espanjan tutkimiselle! Me saatiin juuri päätöksen kolmen viikon road trip maan halki lähinnä sen länsiosissa, ja oijoi miten huikeita kohteita sattui matkan varrelle – seuraavissa postauksissa tulee vinkkejä niin Extremaduraan, Madridin ympäristöön kuin pohjoisrannikolle ja Baskimaahankin!