Rondan kautta Sevillaan, Andalusian komeaan pääkaupunkiin
Viime viikot ovat hujahtaneet tiiviisti Espanjan road tripin merkeissä, ja olipahan reissu! Tutustuttiin toinen toistaan upeampiin kaupunkeihin, kyliin ja luonnonpuistoihin, ja ihasteltiin alkukesän kauneutta. Matkaan lähdettiin Malagan rannikolta Marbellasta, ja liikuttiin hitaasti pohjoisrannikolle läpi läntisen Espanjan, myös Madridin alueella koukaten. Reissaaminen oli mahdollista lähes normaaliin tapaan, sillä Espanjassa pitkään voimassa olleet, itsehallintoalueiden ja provinssien väliset liikkumisrajoitukset poistettiin toukokuun alkupuolella kun poikkeustilalain voimassaolo päättyi. Road tripin aluksi suunnattiin Andalusian pääkaupunkiin Sevillaan, pistäytyen matkalla Rondassa. Näistä molemmista paikoista oltiin kuultu ennakkoon paljon hyvää, mutta siitä huolimatta ne onnistuivat ylittämään odotukset.
Ronda, historiallinen pikkukaupunki kanjonin laidalla
Kun kuulee puhuttavan Rondasta, tulee välitön mielleyhtymä korkeaan, kanjonin ylittävään siltaan. Matkaoppaiden kansista tuttu ja kaupungin symboliksi muodostunut, peräti 98 metriä korkea Puente Nuevo on kieltämättä tyrmäävän hieno! Sillan molemmin puolin levittäytyvä Ronda on toki myös paljon muuta, yksi Andalusian hurmaavista, historiaa huokuvista valkoisista kaupungeista.
Kauniille ja dramaattiselle paikalle, Guadelevín-joen halkoman El Tajo kanjonirotkon laidalle, rakennetun Rondan sydän on sen keskiaikainen vanhakaupunki, La Ciudad. Alueen kadut ja aukiot kutsuvat hitaaseen kuljeskeluun, ja pienestä koostaan huolimatta La Ciudadiin mahtuu hämmentävä määrä upeita rakennuksia palatseista moskeijoiden paikalle rakennettuihin kirkkoihin. La Ciudadin laidalla, kapean Puente Arabe sillan kupeessa on Baños Arabes, 1200-luvun hammam-kylpylän rauniot. Kylpylän yläpuolella kohoavat vanhat kaupunginmuurit, johtaen Castillo del Laurel -linnalle ja maurilaisen linnoituksen raunioille.
Puente Viejon ja Puente Nuevon välissä joen pohjoispuolella on ihastuttava puutarha-alue Jardines De Cuenca, josta avautuu hienoja näkymiä rotkoon, silloille ja kaupunkiin. Myös Rondan uudempi keskusta on varsin nättiä aluetta, ja itse keskusta-alueen lisäksi kannattaa tutustua pitkin kanjonin reunaa Puente Nuevolta kohti härkätaisteluareenaa ja Parque Alameda de Tajo puistoa kulkevaan kävelyreittiin, jonka varrella on useita hienoja maisemia tarjoilevia näköalatasanteita.
Me pistäydyttiin Rondassa vain pikaisella parin tunnin kierroksella matkalla Sevillaan, mutta kaupungissa varmasti viihtyisi hieman pidempäänkin. Normaalioloissa Ronda on varsin suosittu turistikohde, mutta koska suurin osa käy siellä vain päiväreissulla rannikon kohteista, iltaisin tai aikaisin aamulla on mahdollista tutustua kaupunkiin ilman ruuhkaa. Matka Rondaan rannikolta muuten oli jo itsessään elämys, sillä tie Marbellasta Rondaan mutkittelee hienoissa, vuoristoisissa maisemissa.
Sevilla, uusi suosikkikaupunkimme Espanjassa
Rondasta matka jatkui Sevillaan, joka on samannimisen maakunnan ja myös koko Andalusian itsehallintoalueen pääkaupunki. Yli 700 000 asukaan väliluvullaan Sevilla on koko Espanjan neljänneksi suurin kaupunki, mutta koostaan huolimatta se ei vaikuta miltään kiireiseltä metropolilta. En ole ihan varma mikä kaikki Sevillasta tekee niin hurmaavan kaupungin, mutta jotenkin siihen oli todella helppo ihastua. Laajalle levittäytyneellä keskustan alueella kuljeskellessa tuntuu, että jokaisen kulman takaa avautuu jotain kaunista ja kiinnostavaa – arkkitehtuuri on viehättävää ja koristeellista, ja oman tunnelmansa tuovat myös kaikkialle istutetut appelsiinipuut, joita on kaikkiaan peräti 28 000!
Sevillassa on useita historiallisesti merkittäviä monumentteja, ja eri aikakausien aikainen rakentaminen muodostaa mielenkiintoisen arkkitehtonisen kokonaisuuden. Rakennuksissa näkee paljon koristekuviointia ja kauniita keramiikkalaattoja, ja islamilaisen arkkitehtuurin perintö näkyy kaupunkikuvassa vahvana. Sevillan kapeilla kaduilla kulkiessa kannattaa muuten aika ajoin vilkuilla myös ylöspäin, sillä asuinrakennusten pienet parvekkeet on usein koristeltu keramiikkalaatoilla myös niiden alapinnalta. Samoin kannattaa kurkistella myös sisään porttien raoista, sillä kortteleihin kätkeytyy usein upeita sisäpihoja.
Sevillan kaupungin kultaiset vuodet ajoittuvat 1500-luvulle ja edelleen 1600-luvun alkupuoliskolle, jolloin se oli koko maailman mittakaavassa erittäin merkittävä kauppakaupunki. Kuningatar Isabella I nimesi Sevillan vuonna 1503 kauppakamariksi, jolla oli yksinoikeus Espanjan siirtomaakauppaan. Uudelta mantereelta laivatut aarteet kulkivat siis Sevillan kautta, ja kaupunki vaurastui ja kasvoi sen seurauksena nopeasti. Tuolta ajalta on peräisin loistokkaimmat Sevillan palatseista, ja jostain sieltä historian syövereistä lienee kumpuaa myös niin sanottu sevillalainen mentaliteetti, jonka mukaan Sevilla vain yksinkertaisesti on kaikkein kaunein ja paras kaupunki.
Sevillan katedraali, Alcazar ja Barrio de Santa Cruz
Sevillan keskustan suosituimmat alueet keskittyvät jättimäisen Sevillan katedraalin ympärille. Sevillan katedraali valmistui vuonna 1507, ja rakentamisen kantavana ajatuksena oli se, että nyt tehdään jotain niin suureellista, että tulevat sukupolvet pitävät meitä hulluina. Ja hullu, upea ja järkälemäinen tuo rakennus onkin, itse asiassa edelleen maailman suurin katedraali. Sevillan katedraali edustaa pääosin goottilaista tyyliä, mutta sen korjausrakentamisessa suosittiin renessanssityyliä. Aiemmin paikalla sijainneesta, kirkoksi muunnetusta moskeijasta jätettiin jäljelle kaunis minareettitorni, La Giralda.
Katedraalin eteläpuolella sijaitsee upea Alcazarin palatsialue, johon tutustumista voi lämpimästi suositella. Alcazarin palatseja ovat asuttaneet sekä kristityt kuningassuvut että muslimihallitsijat, ja alun perin 900-luvulla linnoitukseksi rakennettu alue on osittain uudelleenrakennettu useita kertoja historiansa aikana. Alue on viehättävä kokonaisuus koristeellisia palatseja, sisäpihoja ja puutarhoja, ja sen kiertelyyn kannattaa varata aikaa. Alcazarin upeissa rakennuksissa hallitsevat mudéjar- ja renessanssityylit, ja yksityiskohtien määrä on hengästyttävä. Vinkkinä budjettireissaajille, maanantai-iltaisin Alcazariin pääsee ilman pääsymaksua (tällä hetkellä varaamalla liput verkkosivuilta etukäteen ja maksamalla 1 € käsittelymaksun), mutta alue todella on myös normaalihintaisen lipun (12,50 €) arvoinen.
Suureellisen palatsialueen lisäksi myös kaupungin kenties ihastuttavimmat pikkukujat löytyvät ihan katedraalin naapurista. Sevillan entinen juutalaiskortteli, Barrio de Santa Cruz, on kapeiden keskiaikaisten katujen, ihastuttavien aukioiden, pienten tapas-baarien ja mauste- ja teekojujen hurmaava sokkelo, jonka tunnelma on jotenkin rosoinen ja romanttinen, mutta myös eloisa. Luulen, että normaalisti kesäaikaan Santa Cruzin alue on omaan makuuni liian täynnä turismia, mutta nyt kaduilla oli hyvin rauhallista. Myös katedraalin ympäristössä ajeluja järjestävät hevoskärrykuskit norkoilivat aukioilla lähes toimettomina – toivottavasti korona pysyy kurissa ja Sevillankin turismi vilkastuu kesällä.
Plaza de España, Parque de Maria Luisa ja El Centro
Alcazarin ja Santa Cruzin korttelien eteläpuolella kannattaa suunnata Maria Luisan puistoon ja tutustumaan upeaan Plaza de Españaan. Plaza de Españan muodostaa jättimäinen aukio ja sitä reunustava valtava puolikaaren muotoinen paviljonkirakennus. Kompleksi rakennettiin vuoden 1929 kansainvälistä Exposición Iberoamericana maailmannäyttelyä varten, ja esittelee sekä espanjalaista arkkitehtuuria eri tyyleineen että andalusialaista keramiikkataidetta. Aukio on kokonaisuus kanaaleja, siltoja ja suihkulähteitä, ja kauniita yksityiskohtia on loputtomiin.
Paviljonkirakennuksessa on nykyään muun muassa museoita ja teatteri, sekä virastoja ja muita toimistotiloja. Rakennuksen vierustalla aukiota reunustaa pitkä rivi koristeellisia penkkinurkkauksia, yksi jokaiselle Espanjan 48 provinssille omistettuna. Plaza de España restauroitiin vuosina 2007-2010 näyttämään mahdollisimman tarkasti siltä, millaiseksi pääarkkitehti Aníbal González sen alun perin suunnitteli. Plazan ohella myös koko valtava Maria Luisan puisto puutarhoineen, paviljonkeineen, bulevardeineen, lampineen ja suihkulähteineen suunniteltiin maailmannäyttelyä varten, ja on yhä lähes 100 vuotta myöhemmin suosittu ajanviettopaikka.
Sevillan varsinainen keskusta-alue, El Centro sijaitsee katedraalin pohjoispuolella, ja tarjoilee vierailijoille lisää nähtävää ja koettavaa. Meitä viehätti Sevillassa suuresti ihan vain ympäriinsä vaelteleminen, sattumanvaraisesti kadulta ja aukiolta toiselle. Kauniiden rakennusten ihailemisen lomassa voi pysähdellä pikkupurtavalle ja lasilliselle tapas-ravintoloihin, joita on ihan joka puolella, ja ne ovat toinen toistaan ihastuttavammin sisustettuja. Myös jokirantaa pitkin kulkeminen kannattaa, samoin kuin pistäytyminen sen toiselle puolelle viehkeään Trianaan, jota pidetään flamencon kotipaikkana.
Yksi Sevillan tuoreimmista nähtävyyksistä on hulppean kokoinen, moderni puurakennelma Metropol Parasol, joka tunnetaan myös nimellä Setas de Sevilla. Tämä erikoinen, sienimäinen, monumentti muodostaa aukion ja katujen ylle ikään kuin kuusi päivänvarjoa, ja sisältää muun muassa kauppahallin ja arkeologisen museon. Rakennelman suunnittelussa muuten on suomalaista kädenjälkeä, ja materiaalina on käytetty suomalaista koivua.
Yhteenvetona todettakoon, että Andalusiaan matkatessa todella kannattaa reissata muuallakin kuin rannikolla, ja tutustua historiallisiin kaupunkeihin ja Andalusian valkeisiin kyliin. Jos aikaa on, alueelta löytyy myös useita upeita luontokohteita ja vuoristoa Manner-Espanjan korkeimmista huipuista matalampana kumpuileviin, jokien ja kanjonien halkomiin vuoristoalueisiin. Meidän matka jatkui läntisestä Andalusiasta Extremaduran alueelle, jatketaan siitä seuraavassa osassa!
Onko Sevilla hurmannut myös sinut, tai haluaisitko joskus matkustaa tutustumaan kaupunkiin? Entä onko Ronda sinulle jo tuttu? Jätä kommentti kokemuksista tai reissuhaaveista alle!
En ole käynyt, mutta kyllä näyttää hulppeilta maisemat! Todella upean näköistä. Yleensä en kaupunkikohteista ihan samalla tavalla innostu, mutta Sevilla kyllä näyttää ja kuulostaa niin ikään upealta kaupungilta, jossa riittää nähtävää ja koettavaa pidemmäksikin aikaa!
Mekin viihdytään hyvin pienemmissä paikoissa ja maaseudun rauhassa, ainakin silloin kun ollaan pidempiä aikoja paikoillaan, mutta kaupunkikohteet tuo kivaa vaihtelua ja piristystä aina välillä! Ronda on tosiaan maisemallisesti upea, ja sen ympäristöstä löytyisi myös epäilemättä hienoja patikkareittejä koluttavaksi.
Hienoja paikkoja ja rakennuksia, hyvin kuvattuna, kiitos! Oikein tuli sellainen tahtoo kaupunkilomalle -fiilis, kun on nyt saanut nauttia lämmöstä Suomessakin. On siellä Välimeren alueella niin paljon historiaa ja nähtävyyksiä.
Kiitokset! Etelä-Espanja on osoittautunut todella monipuoliseksi, ja vaikka oltiin Andalusiassa pitkään, jäi vielä paljon nähtävää seuraavaan kertaan. Seuraavissa postauksissa on luvassa lisää kiinnostavia kaupunkikohteita Espanjasta, niitä mahtui meidän reitille lukuisia.
Hieno kertomus ja upea paikka, olen kerran vieraillut itsekkin. Espanjalainen tuttava kertoi että Sevilla on maan lämpimin paikka kesäisin. Helppo uskoa kun seuraa säätiedotuksia😎
Kiitos kommentista! Sevilla todella on kesäisin ihan mahdottoman kuuma, ja kuulemma paikalliset hakeutuvat sieltä rannikolle, saarille tai vuoristojen viileämpiin olosuhteisiin kesälomien aikaan. Nyt toukokuussakin oli todella lämmin, mutta ei vielä mitenkään tukalaa. Erinomainen aika vierailla, myös sen vuoksi, että oli niin vihreää ja kukoistavaa.
Kaikissa espanjankielen kirjoissa on aina kaikki Sevillassa. Ehkä se on jo alkeiskursseilta vuosien takaa jäänyt sen takia mieleen ja kohteeksi, missä pitäisi käydä. Kauniilta kyllä näyttää. Ehkä vielä joskus täytyy ottaa asiaksi ja käydä!
Hahaa, totta tosiaan, taisi omissakin espanjan kirjassa Sevilla esiintyä. Suosittelen lämpimästi reissua, se vaan on todella upea kaupunki!
Sevilla on oma suosikkini kaikista käymistäni Espanjan kaupungeista. Kirjoittelin aiemmin, että se ansaitsee kaikki superlatiivit, niin upea se on. Ja ihan parasta on kiertely pitkin eri kaupunginosien vanhoja katuja. Tosin kyllähän se upea tuo Rondakin on 🙂
Sevillaan ei kai ole mahdollista olla ihastumatta, ja meilläkin se tosiaan meni hyvin nopeasti suosikkikaupunkien joukkoon. Ronda jäi nyt tässä vähän Sevillan varjoon, mutta upea paikka sekin on!
Molemmat tuttuja paikkoja. Viihdymme Andalusiassa ja teemme siellä paljon autoretkiä ja vaelteluja. Sevillaan kun menen seuraavan kerran, aloitan varmasti Plaza de Españasta, se on aivan upea! Samoin Metropol Parasol, vaikka se ei olekaan ihan muiden nähtävyyksien vieressä. Kiitos näistä muistoista! Aila
Sevillaan ei varmasti kyllästy vaikka kävisi moneen kertaan! Ja Andalusiassa kokonaisuutena riittää kierreltävää pitkäksi aikaa, ja ainakin meillä on vielä näkemättä paljon! Nyt tietysti koronasta johtuen pystyttiin reissaamaan vain hyvin rajoitetusti, vaikka kaikkiaan oltiin alueella useampi kuukausi. Seuraavalla kerralla lisää!
Tässäpä kaksi suosikkiani Espanjan Andalusiasta. Ronda ja Sevilla. Rondassa kävin viimeksi maaliskuussa, mutta silloin en matkustusrajoitusten takia päässyt käymään Sevillassa. Täytyy ottaa uusintareissu nyt, kun korona on alkanut hellittää.
Seurailinkin sinun reissua keväällä, silloin ei tosiaan kovin laajasti päässyt liikkumaan, mutta onneksi kuitenkin pääsit matkaan! Me jumitettiin talvi ja kevät paikoillaan Almerian ja Malagan provinsseissa, joten tuo rajoitusten poistaminen toi ihanan, kauan odotetun vapauden tunteen.
Vau miten upeita kuvia. Lisätty unelma matkoihin. Tosi kiva blogi
Kiitos Petra! Reissua Andalusiaan, sekä rannikolle että sisämaan kaupunkeihin ja kyliin voi kyllä lämpimästi suositella!
Ronda ja Sevilla on molemmat omalla bucket-listalla olen tehnyt neljä viikon reissua Andaluciaan, mutta olen kierrellyt lähinnä Costa del Solin golfkenttiä. Tosin sanoen, seuraavat neljä reissua voisi kierrellä muita kohteita, ja varsinkin Rondaa olen miettinyt jo tulevalle syksylle.
Costa del Solillakin on helppo viihtyä, ja epäilemättä golf-reissuilla ei kovin kauaksi ehdi. Mutta ilman muuta suosittelen näitä sisämaan kaupunkeja, Rondaa vaikka ihan vain päiväreissuna jos aikaa on rajoitetummin, molempia jos ehtii tekemään vähän pidemmän kierroksen.