Kesäturistina Suomessa ja automatka halki Itä-Euroopan

Norjan vuorilta ja vuonoilta kesän 2025 Euroopan kiertue jatkui Suomeen, jossa vietimme koko elokuun. Ohjelman keskiössä oli tietenkin tavata perhettä ja ystäviä ympäri maata, mutta ehdimme vähän myös kierrellä omiksemme, ja käydä meille uusissa kotimaan kohteissa. Syyskuun alussa oli taas aika palata omaan arkeen maailmalla, ja uuden nomadielämäkauden seikkailut alkoivat automatkalla Albaniaan. Tässä postauksessa lyhyt koonti reissusta kesäisessä Suomessa sekä raportti automatkasta Balkanille, jonka varrella käytiin muun muassa tutustumassa vanhaan Lublinin kaupunkiin Puolassa.

Automatkailua Kesä-Suomessa

Saavuimme Suomeen tällä kertaa pohjoisen kautta, eli ylittämällä Torniojoen Ruotsin Övertorneåsta Aavasaksaan. Elokuun ensimmäiset viikot vietettiin Lapissa sukuloiden ja Oulun seudulla ystävien luona kyläillen, ja vähän myös töitä tehden. Oulussa kävimme myös muutamissa kesätapahtumissa, kuten Miljazz-kiertueen konsertissa.

Oulun seudulta jatkui Kuopioon, jossa kyläiltiin ystävien luona ennen kuin jatkettiin Varkauden kautta Savonlinnaan. Itäisessä Suomessa matkaileminen on jäänyt meillä hyvin vähiin, joten todella kiva oli ajella ja katsella maisemia. Kuopiossa poikettiin Puutossalmen lossille, ihan vain siitä syystä, ettei pahemmin ole tullut losseilla Suomessa ajeltua.

Olavinlinnaa ihastelemassa

Savonlinnassa pääkohde oli tietystikin Olavinlinna, jossa kumpikaan meistä ei ollut aiemmin käynyt. 1400-luvulta peräisin oleva Olavinlinnahan on maailman pohjoisin keskiaikainen linna, ja yksi koko itäisen Suomen, ellei ihan koko maan merkittävimmistä nähtävyyksistä.

Näyttävistä pyöreistä torneistaankin kuuluisa Olavinlinna sijaitsee maisemallisesti upealla paikalla, kalliosaaressa Haukiveden ja Pihlajaveden yhdistävässä Kyrönsalmessa. Maiseman kauneus ei toki alkuperäisen sijaintipäätöksen kannalta ollut niin merkittävä tekijä, kuin valitun paikan toimivuus puolustuslinnakkeen sijaintina ja vesireittien hallinnassa. Olavinlinnan päälinna rakennettiin vuosina 1475-1485, ja sitä täydentävä esilinna 1400-luvun lopussa.

Ensimmäisten hyökkäysten kohteeksi linna joutui jo vuonna 1495, ja vuosisatojen varrella sen muureilta käytiin lukuisia taisteluita. Linnan sotilaallinen merkitys päättyi, kun Suomesta tuli Suomen suuriruhtinaskunta vuonna 1809, minkä jälkeen linna palveli varuskuntana ja vankilana, ollen myös useampaan otteeseen tyhjillään. Linnan kunnostustyöt aloitettiin 1870-luvulla, tuhoisien tulipalojen jälkeen. Ensimmäiset Savonlinnan oopperajuhlat järjestettiin vuonna 1912.

Punkaharjun kautta Lappeenrantaan ja Helsinkiin

Toinen pääkohteemme Itä-Suomessa oli Punkaharju, yksi Suomen kansallismaisemista. Savonlinnaan nykyään kuuluvan Punkaharjun tunnetuin kohde on Punkaharjun Harjutie, noin kuuden kilometrin pituinen, kapealla harjulla Puruveden ja Pihjajaveden välissä kulkeva maisematie. Näyttävä tieosuus tarjoaa varsin kivoja näkymiä, mutta on toisaalta aika puustoinen, joten järvimaisema ei ainakaan autotieltä tarkasteltuna pääse täysin oikeuksiinsa. Noin muutenkin Järvi-Suomi varmastikin näyttää parhaimmat puolensa nimenomaan vesiltä käsin.

Lappeenranta olisi kiinnostanut ihan vain kesäturismin merkeissäkin, mutta sateisen ja synkän sään vuoksi varsinainen kaupunkikierros siellä jouduttiin jättämään seuraavaan kertaan. No, pääkohde meillä olikin, olutblogiimme liittyen, Rakuunamäki, ja erityisesti siellä sijaitseva Panimoyhtiö Tuju, oivallisia oluita valmistava pienpanimo ja taproom-ravintola, joka toimii historiallisessa, vuonna 1906 valmistuneessa tallirakennuksessa. Rakuunamäki siis on ratsuväelle 1880-luvun lopulla rakennettu punatiilikasarmien alue, joka on saanut uuden elämän asuin- ja yritysalueena.

Itä-Suomesta ajelimme jatkamaan sukulointia ja ystävien tapaamista pääkaupunkiseudulle, piipahtaen myös muun muassa Tampereen ja Turun seuduilla, eli melkoisen laaja Suomi-kierros tuli tehtyä. Tujun lisäksi matkan varrelle mahtui myös lukuisia muita pienpanimovierailuja, joista voi pian lukea lisää Craft Beer Nomads -blogin puolelta.

Pikataival halki Baltian maiden

Syyskuun alussa oli aika jälleen valmistella paku Euroopan seikkailuja varten ja hyvästellä Suomi ensi kesään saakka. Ensimmäisen viikon automatkan aikataulun ja reitin suunnittelu oli tällä kertaa varsin suoraviivainen prosessi, sillä meidät oli kutsuttu business-kehitystapahtumaan Albaniaan. Aikaa tapahtuman alkuun oli vain vajaa viikko, joten sitä ei ollut varsinaisesti hukattavaksi. Aloitimme ottamalla lautan Tallinnaan (ja vierailemalla siellä Tuletornin panimolla), yöpymällä siellä ja ajamalla sitten Baltian maiden halki yhdessä päivässä.

Puolan Lublin huokuu historiaa

Puola on tullut meille Euroopan reissujen aikana jo varsin tutuksi, mutta löytyy sieltä edelleen myös käymättömiä kolkkia. Tällä kertaa ajettiin maan halki läheltä itärajaa, ja käytiin tutustumassa Lublinin kaupunkiin, tai oikeammin sen osin muurien ympäröimään vanhaan keskustaan. Lublin on ollut läntisen ja itämaisen kulttuurin kohtaamispaikka, ja sen vanhakaupunki tunnetaan paitsi renessanssiarkkitehtuurista, myös “salaisesta”, maanalaisesta tunnelijärjestelmästä, joka yhdistää muinaisten kellarien verkoston.

Vain hyvin lyhyen matkaan päässä Lublinin kaupungista sijaitsee Majdanekin keskitysleiri, jolla on hyvin vahva yhteys Lublinin historiaan – leirin ensimmäisten vankien joukossa oli suuri määrä Lublinin ja lähialueen juutalaisia. Keskitysleiri lienee yhtä suosittu kohde kuin vanhakaupunkikin, mutta me jätimme sen, samoin kuin Lublinin komean linnan, aikataulusyistä väliin.

Pääreitti Lublinin vanhakaupunkiin kulkee upean Krakovan portin kautta, ja toisessa päässä aluetta on linnalle johtava Grodzkan portti. Kaupunginmuureihin kuuluva, 1300-luvulta peräisin oleva Krakovan portti on Lublinin maamerkki, ja aikoinaan sen alitse, ja kaupungin halki, kulki tie Krakovasta Vilnaan. Nykyään porttirakennuksessa sijaitsee Lublinin kaupungin historiasta kertova museo.

Itse vanhakaupunki, Stare Miasto, on pieni ja sympaattinen, ja yllättävänkin hyväkuntoinen. Vanhoja rakennuksia on restauroitu, ja pääkatuja reunustavat kutsuvat ravintolat ja kahvilat. Rähjäisempiäkin kulmia toki löytyy, mutta keskustan yleisilme on siisti ja viehättävä. Vanha keskusta on nähtävyys jo itsessään, mutta sen maamerkkirakennuksiin kuuluvat muun muassa lukuisat kirkot.

Yksi Lublinin erityispiirteitä ovat söpöt, pienet vuohipatsaat, joita voi kaupungilla kulkiessa bongailla kuin tonttupatsaita Wrocław:ssa ikään (joskin Lublinissa patsaita on paljon vähemmän). Kaupungin vaakunassakin esiintyvä vuohi on yksi kaupungin tärkeimmistä symboleista, ja patsasvuohien hahmot on omistettu merkittäville ihmisille, ilmiöille ja tapahtumille kaupungin historian varrelta.

Esimerkiksi Kazik-vuohi nimettiin kuningas Kasimir Suuren mukaan, joka hallitsi Krakovan portin rakentamisen aikaan. Hän pitelee käsissään (sorkissaan) vatupassia, joka kuvastaa sitä tosiasiaa, että portti ei seiso täysin suorassa. Puhelinta kannatteleva Światłowid (suomennettuna valokuitutekniikka) -niminen patsas puolestaan muistuttaa Lublinin saavutuksista valokuituteknologian tutkimuksen ja kehityksen parissa.

Maisemareitti Puolasta Albaniaan

Lublinista ajettiin yöksi puskaparkkiin Slovakian puolelle, josta matka jatkui edelleen pitkin pieniä teitä halki Unkarin keskiosien ja Kroatian itäisimpien seutujen Bosnia-Hertsegovinaan. Tästä pätkästä ei paljon kerrottavaa jäänyt, sillä pysähdyksiä oli vain vähän ja nekin lähinnä vain yöpymistä tai työpalaverien pitämistä varten.

Unkarissa yöpymispaikaksi valikoitui kuumista lähteistä ja kylpylöistä tunnettu Kiskőrös, ja Bosnia-Hertsegovinassa puolestaan päädyttiin yöksi miltei keskelle ei mitään, Park4Night-sovelluksesta bongatulle pienelle maaseutuleirintäalueelle, joka sijaitsi Ravnessa kauniilla paikalla vuorten keskellä.

Bosnia-Hetsegovinan maisemiin meillä on ollut tarkoitus palata hieman pidemmäksi aikaa muun muassa patikoinnin merkeissä, mutta nyt jatkettiin yhden yön jälkeen Montenegroon. Näiden maiden raja ylitettiin samaa pientä Tara-joen ylittävää siltaa pitkin kuin edellisenä kesänä, ja pääsimme uudestaan ihailemaan Pivan kanjoninin huikeita maisemia.

Myös Montenegrosta löytyi aivan mahtava leiripaikka, Camp Ilijin Vir, Zeta-joen laaksossa Danilovgradissa. Aivan leirintäalueen kohdalla vuorenrinteessä sijaitsee kuuluisa Ostrogin kallioluostari. Montenegrossakaan ei ehditty tällä kertaa viivähtämään yhtä yötä pidempään, sillä seuraavan päivän ohjelmassa oli ajo Albanian puolelle, ja siellä Krujan / Krujën kaupunkiin Tiranan pohjoispuolella – tästä yllättävän upeasta kohteesta, sekä muista kohteista automatkan varrella Albaniassa lisää seuraavassa postauksessa!

Onko automatkailu Euroopassa sinulle tuttua puuhaa, ja oletko käynyt autolla myös Itä-Euroopassa? Entä oliko Puolan Lublin jo ennestään tuttu kohde? Jaa kokemuksia ja ajatuksia kommenteissa!