Tsekin ja Itävallan kautta Bohinj-järvelle Sloveniaan
Kesäkuussa Euroopan road tripin jatkui hurmaavasta Puolan Wrocławista kohti pääkohdettamme, Balkanin aluetta. Kurvailimme ensin pitkin pikkuteitä Tsekkeihin, ja sieltä edelleen Itävallan kautta Sloveniaan. Tässä postauksessa tunnelmia Mikulovin kaupungista Tsekeistä sekä kuvaus onnettoman sateisesta vierailustamme Itävallan Alpeilla. Postauksen lopussa päädytään talonvahdeiksi kauniille Bohinj-järven seudulle Triglavin kansallispuistoon Sloveniaan.
Historiallinen Mikulov on viinialueen keskuskaupunki
Tsekki oli meille tällä kertaa enemmän tai vähemmän vain läpikulkumaa, mutta vietettiin sentään pari päivää Zabrehin lähellä kyläillen siellä asuvien ystävien luona, ja käytiin ennen Itävaltaan siirtymistä vielä viehättävässä Mikulovin kaupungissa.
Mikulov on Etelä-Määrin läänissä lähellä Itävallan rajaa sijaitseva vanha kaupunki, joka on tunnettu erittäin hyvin säilyneestä historiallisesta arkkitehtuurista. Kaupungin tunnetuin nähtävyys on upea Mikulov Chateau linna, joka sijaitsee kukkulalla käytännössä keskellä kaupunkia, ja näkyy kaupunkia lähestyttäessä jo kauas. Kävelyretki linnalle ja siihen kuuluvissa puistoissa aiheutti ihastuksen huokauksia, paikka on todella viehättävä!
Alkuperäinen Mikulovin linna rakennettiin varhaiskeskiajalla, ja sitä alettiin nykyaikaistaa 1500-luvulla. Nykyisessä muodossaan linna rakennettiin uudelleen vuoden 1719 tulipalon jälkeen. Me emme käyneet sisätiloissa, mutta linna on avoinna yleisölle. Linnasta löytyy alueen historiaa esittelevä museo, kaupungin historiaan liittyvä näyttely ja suuri kirjasto, sekä alueen viinikulttuuriin ja -historiaan liittyvä näyttely.
Vanhat korttelit ja aukiot itse linnoituksen ympäristössä ovat myös varsin kauniita. Aivan linnan alapuolella on Mikulovin keskusaukio, nimeltään simppelisti Naměstí, eli aukio. Aukion maamerkkejä ovat barokkityylinen Pyhän kolminaisuuden kolumni, 1500-luvulta peräisin oleva, raamatullisilla ja antiikin kohtauksilla koristeltu Knight’s House -talo, sekä Pyhän Annan kirkko, jonka yhteydessä on linnan aikoinaan omistaneen Dietrichsteinin perheen hauta.
Mikulovia ympäröivä alue kuuluisa viininvalmistuksesta ja viinimatkailusta. Kaupungista alkaa 65 kilometriä pitkä viinireitti, joka johdattelee matkailijoita halki Mikulovská viinialueen, joka on yksi neljästä Etelä-Määrin viinialueesta.
Harmaaseen huntuun kietoutuneita alppimaisemia Itävallassa
Itävallan suhteen meillä on ollut aina huono sääonni, ja niinhän siinä taas kävi, että kauniit kesäpäivät vaihtuivat pilvisyyteen ja sateisiin heti Itävallan rajalla. Meillä ei itse asiassa oikeastaan edes ollut tarkoitus varsinaisesti viettää aikaa Itävallassa, vaan suunnata pikaisesti Slovenian puolelle, vaeltamaan Triglavin kansallispuistoon. Sääennuste Triglaviin oli kuitenkin, jos mahdollista, vielä huonompi kuin Itävallan puolelle, joten päädyttiin etsimään kivoja paikkoja ja majoitusvaihtoehtoja alppimaisemista. Löydettyämme mainion viime hetken tarjouksen puolihoitohuoneesta vuoristomajatalossa Zell am Seen läheltä, päätimme viettää pari päivää Saalbachissa.
Pension Lederergütl* osoittautui aivan somaksi majataloksi kauniissa laaksossa, jonka vetonaula talvisin on Saalbach Hinterglemmin hiihtokeskus. Osa hiihtohisseistä pyörii myös kesäaikaan, ja iloksemme majatalon hintaan (57 euroa per yö) kuului aamupalan ja päivällisen lisäksi Joker Card -niminen etukortti, jolla gondolihissejä ja muun muassa joukkoliikennettä saa käyttää maksutta, ja monista aktiviteeteista ja nähtävyyksistä saa alennuksia.
Harmaan pilvisessä kelissä varsinainen vuoristovaellus ei tullut kysymykseen, mutta käväisimme kuitenkin pienellä patikalla Schattberg-Westin maisemissa, hyödyntäen Hinterglemmin kylästä lähtevää Westgipfelbahn -hissiä. Ylhäällä näkyvyys oli jotakuinkin nolla, lämmintä pari astetta ja luntakin paikoin, joten ei ihan mikään varsinainen maisemailotulitusreissu ollut se. Mutta tavallaan kaunista kuitenkin, ja jo gondolihissillä ajelu oli elämys itsessään.
Parin päivän Saalbach vierailun aikana Trusted Housesitters -alustalle* (liittymällä linkin kautta saa vuosimaksusta 25 % alennuksen) ilmestyi minimaalisella varoitusajalla viikon talonvahtipaikka huikean kauniilla seudulla Bohinj-järven lähistöllä, Triglavin kansallispuistossa. Laitoimme heti hakemusta sisään, löimme pestin lukkoon talonomistajan kanssa käytännössä saman tien, ja ajoimme seuraavana päivänä Bohinjille. Lyhin reitti olisi kulkenut kuuluisan Alppisolatien, Großglockner Hochalpenstraßen kautta. Olisimme jopa saaneet tien pääsymaksusta pienen alennuksen jokeri-kortilla, mutta koska sää oli edelleen ihan surkea ja vuoret pysyttelivät pilvissä, jätimme tämän upean maisematien suosiolla väliin, ja ajoimme sen sijaan tietä 99 Obertauernin kautta. Nättejä maisemia oli sielläkin, sen mitä niitä nyt onnistuimme pilvien raoista näkemään.
Kanavahteina Bohinska Bistricassa
Yleensä meillä on lemmikkivahtikeikoilla hoidettavana koiria ja/tai kissoja, mutta tällä kertaa pidimme huolta vain kymmenestä kanasta ja kukosta. Asetuimme viikoksi pieneen, Bohinska Bistricaan kuuluvaan Koprivnikin kylään tuhannen metrin korkeudessa vuoren rinteellä jokilaakson yläpuolella. Todella idyllistä seutua, ja riittävän kaukana Bledin ja Bohinj-järven turistihärdellistä, molempien järvien ollessa silti lyhyen ajomatkan päässä.
Kanojen hoitamisen ja töihin keskittymisen ohessa ehdimme käydä muun muassa lenkkeilemässä vuoristopoluilla ja SUPailemassa Bohinj-järvellä, sekä treffata Euroopan road tripilla olleita ystäviä, Unelmatrippi-blogin Jenniä ja Hemmoa (Jennin blogista löytyy paljon mahtavia vinkkejä erityisesti autolla Euroopassa reissaamisen, kannattaa käydä kurkistamassa jos road tripit kiinnostaa!).
Bohinjilta ajettiin ihastuttavan Bled-järven kautta Kroatiaan, jossa meitä odotti alkuun pitkä pesti koiranhoitajina maaseudulla Zagrebin lähellä. Jatketaan siitä seuraavassa postauksessa!
Onko sinulla ollut huonoa onnea säiden kanssa reissussa? Entä onko Slovenia jo tuttu matkailumaa? Jaa ajatuksia ja kokemuksia kommenteissa!
Slovenia on ilman muuta yksi omia suosikkeja, siellä olisi mukavaa matkustaa enemmän. Maan luonto on kertakaikkiaan upea. Säiden kanssa meillä on yleisesti ollut varsin hyvä tuuri, mutta kesämatkamme viimeinen paljon odottamamme patikointi päätettiin sään vuoksi jättää väliin – ei siinä olisi ollut mitään järkeä.
Slovenia on yksi meidänkin suosikkeja, nimenomaan upean luonnon vuoksi. Tuo kesäkuun vierailu oli aika lyhyt, mutta nyt syyskuussa ollaan vielä kolme viikkoa Sloveniassa, ja toivottavasti säät suosii myös patikointia! Suunniteltujen patikkaretkien peruminen on aina tosi harmillista, mutta erityisesti vuoristossa säätä ei kannata turhaan uhmata.
Bohinj-järvi olisi ollut upea kokea! Harmi, että se jäi omalla Slovenian-reissulla käymättä. Rakastuin kyllä maahan palavasti, joten teen sinne varmasti paluun jossain vaiheessa 🙂
Mitä tykkäsitte Bled-järvestä? Kävittekö kiertämässä sitä tai piipahditteko linnassa? 🙂
Bohinj-järvi ympäristöineen on tosiaan upea, mutta niin on myös Bled! Tuolloin kesäkuussa me käytiin Bled-järvellä vain ohi ajaessa ottamassa kuvia, mutta nyt syyskuussa kun ollaan palattu tälle samalle alueelle (ja pahimmat kesän ruuhkat alkaa hellittää), pitää käydä ainakin kiertämässä järvi. Kerran aikaisemminkin ollaan Bledissä käyty, vuosia sitten, mutta silloinkin väkeä oli niin paljon että vierailu jäi lyhyeksi.
Ihania kohteita teidän road tripillä! Me oltiin kesäkuussa Itävallan Alpeilla roadtrippailemassa – ja saatiin kyllä monenlaista säätä. Oli hellettä ja kovia ukkosia, harmaita ja aurinkosia päiviä. Hankaluutta aiheutti kuitenkin eniten lumi, jonka takia monille huiputusreiteille ei päästy ja osa teistäkin oli vielä suljettuna. Oli silti upea reissu.
Sloveniassa oon taas ollut roadtrippailemassa ruska-aikaan ja se oli aivan mieltön matka. Laitan tähän linkin meidän reittiin Sloveniassa, jos haluat kurkata: https://maailmanaarella.com/road-trip-slovenian-kauneimmissa-maisemissa/
Tollainen kanojenhoitopesti ois kyllä aika jees! Maisematkin siellä olleet kohdallaan.
Alpeilla lumiolosuhteet saattaa tosiaan muuttaa reittisuunnitelmia keskikesälläkin, ja säiden vaihtelu voi olla tosi nopeaa. Eiköhän meillekin vielä joskus satu sateeton ja kirkas keli kun Itävaltaan mennään 😀
Teidän syysreissu Sloveniassa näyttää olleen ihan mielettömän hieno!! Pitkälti noissa samoissa kohteissa mekin ajeltiin aiemmalla road tripilla Sloveniassa yli 10 vuotta sitten, ja ihastuttiin maahan. Tuo kesäkuinen vierailu oli aika pikainen, mutta nyt syyskuussa ollaan palattu samaan talonvahtipaikkaan, ja vietetään täällä kolme viikkoa. Tarkoitus olisi ainakin patikoida Debela pečille ja sen viereisille huipuille, ajaa uudelleen tuo solatie, käydä Kranjska Gorassa ja ehkäpä myös Mangartin huipulla, jos säät vaan sallii (juuri nyt tänne vyöryy tosi sateista ja kylmää säätä).
Tuolla Bohinjissa tutuissa ihaniss maisemissa, missä kesällä kävimme, olette olleet. Oli pakko tulla lukemaan, minkälaisia fiiliksiä teillä alueesta jäi.
Tuo Sava Bohinjka joen laskukohta järveen jäi meidänkin mieleen. Kerrassaan kaunis paikka.
Bohinjin alueella todellakin on kaunista, ja viihdyimme pikkukylässä vuorilla niin mainiosti kesäkuussa, että palasimme nyt syyskuussa. Kiinnostaisi lähteä myös pidemmälle patikalle vuoristoon.
Mun niin tekisi mieli listautua talovahdiksi. Ei sovi – kodinvaihtoja saadaan niin helposti, ett kahta järjestelmää ei jaksaisi
Teillä vaikuttaa olevan niin pitkä tausta jo kodinvaihdosta, että sen kautta järjestyy ihan mahtavia reissukoteja, joten ehkäpä tosiaan kaksi järjestelmää ei ole tarpeen. Meille kodittomille talonvahtihommat luonnollisesti ovat kodinvaihtoa parempi vaihtoehto 😀
Upeita paikkoja olette nähneet. Tuollainen kananhoitokeikka kuulostaa kyllä tosi mukavalta.
Kanat on kyllä helppoja ja mukavia hoidettavia, ja vaivanpalkaksi saa vielä päivittäin tuoreita kananmunia. Tämä paikka vuoristossa on ylipäätään ihan mahtava, näihin maisemiin ei ihan heti kyllästy, ja upeat järvet on myös lähellä.
Madeiralla opin, että ilmat saattavat nopeastikin muuttua ja hienolla näköalapaikalla voi olla lopulta edessä harmaata pilveä. Hauskan talonvahtikeikan onnistuitte myös bongaamaan!
Vuoristossa ei tosiaan oikein voi luottaa ennusteisiin, ja mitä korkeammalle mennään, sitä tärkeämpää on pysyä kartalla sään muutoksista jo turvallisuudenkin takia. Vaikka vuoristopatikat on pilvisemmälläkin säällä yleensä mahtavia, kyllähän se vähän tunnelmaa latistaa kun näköalapaikalla tai vuorenhuipulla voi vain arvailla, minkälainen maisema sieltä pitäisi avautua 😀
Kävin keväällä ensimmäistä kertaa Sloveniassa, ja toivottavasti pääsen sinne joskus uudestaan. Maan kaunis luonto teki vaikutuksen heti lentokentällä, jonne näkyi kaunis vuoristomaisema. Säiden kanssa on ollut melko hyvä tuuri, ei nyt ainakaan tule mieleen mitään katastrofia.
Sloveniaan on vaikea olla ihastumatta, sekä luontokohteet että kaupungit ja kylät on ihastuttavia!
Hauska tuo kanavahtikeikka ja hienoa, että sattui onnistumaan lyhyellä varoitusajalla! 🙂 Ja Slovenian maisemat on kyllä huikeat, niihin täytyy itsekin joskus palata.
Joo joskus näitä keikkoja tulee vastaan todella lyhyellä varoitusjalla, eikä sellaisiin tietysti läheskään aina pääse, mutta tämä sattui täydellisesti reitille. Ja sijainniltaan yksi parhaista talonvahtipaikoista missä ollaan oltu!
Siis ai että miten kauniita maisemia! 🙂 Todella upeaa luontoa. Haaveilen kovasti itsekin Slovenian matkasta parhaillaan. Ihana tuo talonvahtikoti, super söpö! 🙂
Slovenian luontoon on helppo ihastua! Tuolla Bohinjin alueella on todella idyllistä, varsinkin pienissä kylissä vähän ylempänä vuorilla.
En ole käynyt Sloveniassa. Noista järvistä olen saanut nyt lukea monta kertaa ja uskon että on hienoja paikkoja. Ja ihanat laventelit kuvissa! Alkoi myös kiinnostella tuo vahtihomma molemmin päin: meillä on vaikeuksia aina saada joku kissanvahdiksi.
Tuota Bohinjin aluetta voi todella lämpimästi suositella! Bled- ja Bohinj-järvet ovat kasvattaneet suosiotaan kovasti, ja kesällä väkeä on ihan ruuhkaksi asti, mutta tuolla ylempänä vuorilla oli rauhallista. Kannattaa harkita liittymistä tuonne Trusted Housesittersiin, jota tosiaan voi käyttää molemmin päin, niin että hakee omaan kotiin lemmikkivahteja ja niin, että etsii itselle sopivia paikkoja ulkomailta! Kovin paljon paikkoja en ole nähnyt siellä Suomesta, mutta muutamia kuitenkin.
Voi, tuolla on niin kaunista. Ei haittaa vaikka vähän olisi pilvessäkin. Tosin sitten alkaa haittamaan, jos sataa kaatamalla. Menee kaikki niin hankalaksi. Bled on kyllä hieno, vaikka onhan meillä hienoja järvimaisemia myös Suomessa.
Joo kova sade latistaa tunnelman melko nopeasti, ja on tuo pilvisyyskin aika tympeää, ainakin jo vaelluksia on ohjelmassa. Mutta eipä ilmoille tietenkään mitään voi, ja pitää yrittää ottaa ilo irti kauniista maisemista vaikka olisikin vähän harmaata! Suomessa tosiaan on upeita järvimaisemia, mutta tietty aika erilaisia kuin nämä Slovenian vuoristojärvet.
Oli ihana nähdä Sloveniassa! <3 Ja toivottavasti treffataan taas pian… jossain, missä lie tällä kertaa. 😀
Teillä on käynyt kyllä tosi huono tuuri Itävallan kanssa, harmi! Mutta aina ei voi voittaa. Meillä puolestaan on käynyt hämmentävän hyvä munkki omilla Itävaltaan suuntautuneilla reissuilla, vaikka on meilläkin toki osunut Itävaltaan myös joskus sateisia päiviä. Paras tuuri oli pari vuotta sitten syyskuussa tehdyllä reissulla, jolloin oli ihan täydellinen sää ja päästiin nauttimaan mahtavista vuoristomaisemista monta päivää.
Tuo Saalbachin majatalon hinta oli teillä tosi edullinen! Omien kokemusten perusteella Itävallasta on ollut aika vaikea löytää kovin edullisia paikkoja kesäaikaan, vaikka se ei kalleimmasta päästä maana olekaan.
Kieltämättä jo naurattaa että miten on edes mahdollista olla jonkun maan kanssa noin onneton tuuri säiden suhteen 😅 Mutta eiköhän joskus vielä päästä ihailemaan Itävallan Alppeja ilman harmaita pilviä!
Tuon majatalon suhteen meillä sen sijaan kävi melkoinen tuuri, ei tuolla hinnalla tuolta alueelta normaalisti saa oikein mitään, varsinkaan puolihoidolla.
Ja joo oli super kiva nähdä, katsotaan missä polut risteää seuraavan kerran!