Elämää nomadina

Road trip Keski-Euroopassa – Varsova, Torun, Berliini, Alsace

Torun, Puola | Automatkailua Euroopassa | Elämää Nomadina

Tehtyämme parin viikon vierailun Suomeen lokakuun alussa, syksyn 2024 reissukausi jatkui vielä tovin Euroopassa. Pakenimme lähestyviä pakkasia ja teiden jäätymistä kohti etelää, ajaen jälleen kerran Baltian maiden halki. Tälläkin kertaa Baltian osuus jäi varsin lyhyeksi, sillä meillä oli hoppu Varsovaan, mutta ehkäpä lokakuu ei muutenkaan ole ajankohtana aivan ihanteellisin Baltian maissa reissaamiseen. Tässä postauksessa käväistään olutfestareilla Varsovassa, tutustutaan Toruńin pikkukaupunkiin Puolan keskiosassa, ja matkataan sieltä Berliinin kautta Ranskaan.

Syksyinen maisema Torunissa | Automatkailua Euroopassa | Elämää Nomadina

Olutfestarit Varsovassa

Syy kiirehtiä Puolaan liittyi tällä kertaa olutjournalismiin – saimme alkukesästä kutsun osallistua lokakuun puolessa välissä Warsaw Beer Festival -olutfestivaaliin osana kansainvälistä olutvaikuttajien ryhmää, ja ilman muuta halusimme tämän mahdollisuuden hyödyntää. Varasimme siis viikonlopuksi asunnon Czerniakówin kaupunginosasta, ja liityimme iloiseen journalistijoukkoon.

Varsovan kuuluisa hammas | Automatkailua Euroopassa | Elämää Nomadina
Kulttuurin ja tieteen palatsi, yksi Stalinin hampaista
Panimoständi Varsovan olutfestareilla | Automatkailua Euroopassa | Elämää Nomadina
Oluttiski Varsovan pienpanimofestareilla

Warsaw Beer Festival on kahdesti vuodessa Legia Varsova -jalkapallojoukkueen kotistadionilla järjestettävä, puolalaiseen pienpanimo-olueen keskittyä tapahtuma. Festivaaliin osallistuu kymmeniä panimoita, ja sen ohjelmaan kuuluu olutmaistelemisen lisäksi muun muassa musiikkia, erilaisia näytöksiä, puheenvuoroja ja työpajoja. Varsovan olutfestivaalista tullaan kirjoittamaan kattavammin Craft Beer Nomads -blogissa.

Olutbloggaajat Varsovan olutfestareilla | Automatkailua Euroopassa | Elämää Nomadina
Jättimäinen stadion tarjosi makeat puitteet olutfestivaalille
Retrobussi Varsovassa | Automatkailua Euroopassa | Elämää Nomadina
Teimme vaikuttajaporukalla kaupunkikierroksen tällä ihanalla retrobussilla
Merenneitopatsas, Varsova | Automatkailua Euroopassa | Elämää Nomadina | Automatkailua Euroopassa | Elämää Nomadina
Vanhan kaupungin aukio, Varsova | Automatkailua Euroopassa | Elämää Nomadina
Royal Łazienki Park, Varsova | Automatkailua Euroopassa | Elämää Nomadina
Royal Łazienki Park -puisto Varsovassa | Automatkailua Euroopassa | Elämää Nomadina

Hurmaava, historiallinen Toruń

Olutpitoisen viikonlopun jälkeen ajelimme toipumaan ja työskentelemään Toruńin kaupunkiin. Muistan törmänneeni tähän pikkukaupunkiin jokunen vuosi sitten jossain matkablogissa, ja nyt oli oiva tilaisuus mennä itse tutustumaan. Veiksel-joen rannalla sijaitseva Toruń osoittautui varsin hurmaavaksi paikaksi, joka tunnetaan paitsi tähtitieteilijä Nikolaus Kopernikuksen, myös piparkakkujen kotikaupunkina.

Torunin vanha raatihuone, Puola | Automatkailua Euroopassa | Elämää Nomadina
Torunin vanha raatihuone sumuisena syysaamuna
Aukio Torunissa Puolassa | Automatkailua Euroopassa | Elämää Nomadina

Toruńin Unescon maailmanperintöluetteloonkin kuuluva, keskiaikainen keskusta on kaunis ja kompakti, ja siitä erityinen, että se säästyi toisen maailmansodan pommituksilta. Keskiaikaisessa keskustassa on useampia hienoja kirkkoja ja näyttävä vanha raatihuone, joka on peräisin 1300-luvulta. Kaupunkia aikoinaan ympäröineistä muureista ja torneista on edelleen osa jäljellä, torneista kuuluisin lienee niin kutsuttu kalteva torni, joka nykyään todella on melkoisen vinossa. Vanhaan keskustaan voi astella läpi ikivanhojen porttien, joita on erityisesti Veikselin rannan puolella useampia.

Yksi Torunin vanhoista kaupunginporteista, Puola | Automatkailua Euroopassa | Elämää Nomadina
Kalteva torni, Torun, Puola | Automatkailua Euroopassa | Elämää Nomadina
Torunin kalteva torni

Toruńin merkittävimmät nähtävyydet ovat vanhan keskustan goottilaistyylisen arkkitehtuurin ja punatiilisten rakennusten lisäksi ristiritarien linnan rauniot ja sotahistorian museo, Kopernikuksen museo ja patsas sekä piparkakkumuseo. Nähtävyyksien joukkoon voinee laskea myös Veiksel-joen rantamaisemat siltoineen.

Linnanrauniot Torunissa Puolassa | Automatkailua Euroopassa | Elämää Nomadina
Torunin linnanrauniot
Kopernikuksen patsas ja raatihuoneen torni, Torun, Puola | Automatkailua Euroopassa | Elämää Nomadina
Kopernikuksen patsas
Torun on piparkakkujen kotikaupunki | Automatkailua Euroopassa | Elämää Nomadina
Koristeltuja Torunilaisia piparkakkuja
Patsas Torunissa Puolassa | Automatkailua Euroopassa | Elämää Nomadina
Myös tällä aasipatsaalla on historiallinen tausta

Berliinin kautta Ranskan Alsaceen

Toruńista road trip jatkui Saksaan ja edelleen Ranskaan. Meillä oli alunperin tarkoitus jättää reissupaku talvehtimaan Suomeen, mutta saatuamme Ranskan Alsacessa asuvilta ystäviltämme luvan säilyttää autoa heidän pihassaan, päätimme viedä auton sinne. Leppeä Ranskan talvi on auton kannalta paljon parempi vaihtoehto kuin Suomen kinokset ja jää, ja samalla pääsimme kyläilemään ja vaihtamaan kuulumisia.

Majatalo maaseudulla Puolassa | Automatkailua Euroopassa | Elämää Nomadina
Hieman spooky majatalo keskellä metsää Puolassa

Matkalla Alsaceen pysähdyimme ensin Puolassa vanhaan majataloon, joka sijaitsi hieman jännittävästi keskellä pimeää metsää. Sitten jatkoimme pariksi päiväksi Berliiniin, kun se nyt sattui matkan varrella olemaan. Sen suurempaa nähtävyyskierrosta emme tällä kertaa tehneet, mutta verestimme muistoja muutaman vuoden takaa, kun vietimme kaupungissa hieman pidemmän ajan koiravahteina. Ja siihen liittyen itse asiassa myös tapasimme silloisen hoitokoiramme omistajineen kävelylenkin merkeissä.

Koiratreffit Berliinissä | Automatkailua Euroopassa | Elämää Nomadina
Treffatiin koiraystävämme Pixel Berliinissä

Berliinistä ajelimme nopeaan tahtiin Ranskan Alsaceen, ja vietimme pari päivää ystäviemme luona Colmarin eteläpuolella sijaitsevassa pienessä kylässä. Tästä viinipeltojen keskellä sijaitsevasta paikasta on tullut meille viime vuosina varsin tuttu, ja on aina ihana palata noihin ikivanhoihin ristikkotalokyliin.

Katumaisema vanhassa viinikylässä Ranskan Alsacessa | Automatkailua Euroopassa | Elämää Nomadina
Alsacen vanhat viinikylät | Automatkailua Euroopassa | Elämää Nomadina

Marraskuussa oli aika hyvästellä niin reissupaku kuin Eurooppa, ja jatkaa nomadielämää kotimantereen ulkopuolella. Aloitimme talvikauden matkaamalla meille uuteen ja todella kiinnostavaan maahan, Egyptiin! Tunnelmia pyramidien varjosta ja temppeleiden pylväiden juurelta seuraavassa postauksessa!

Onko Toruń sinulle tuttu kaupunki Puolassa? Entäpä pääkaupunki Varsovan nähtävyydet tai omalla autolla Euroopassa matkaaminen? Jaa ajatuksia ja kokemuksia kommenteissa!

Mitä pidit tästä jutusta?

Klikkaa tähtiluokitusta

Keskiarvo 4.9 / 5. Arvioita annettu: 10

Koska tykkäsit tästä jutusta...

...haluatko seurata meitä myös SoMe:ssa?

Ikävää että et pitänyt tästä jutusta...

... miten voisimme kehittää sisältöä?

Jaa kavereillekin jos tykkäsit

Seuraa Instagramissa

6 Vastausta

  1. Toruń on itselleni ihan vieras kaupunki, mutta ihan kivaltahan se vaikuttaa. Varsovassa olen käynyt välilaskun yhteydessä pikaisesti, mutta maasta on todella positiivinen vaikutelma muiden kohteiden ansiosta. Mitä yleisesti autolla matkustamiseen tulee, niin sitä on tehty paljon niin Euroopassa kuin muillakin mantereilla.

    1. Puolassa riittää kivoja kaupunkikohteita, ja Toruń oli jälleen yksi sellainen. Ehkä ihan yksinään se on melko pieni kaupunki lomakohteeksi, mutta toimisi varmasti mainiosti yhdistettynä muihin lähialueen kaupunkeihin. Autolla on tietty näppärä kiertää Puolaa, mutta myös junalla pääsee Toruńiin esimerkiksi Poznanista tai rannikolta Gdanskista.

  2. Torun on kaupunki, joka on jäänyt ainakin kevyesti listalleni, jos vielä palaamme Puolaan. Ilmeisesti se olisi julkisillakin melko helposti saavutettavissa vaikka Gdanskista. Viimeksi päivät Gdanskissa loppuivat kesken, kun piti koluta Gdansk ja Gdynia ja Sopot, muun muassa.

    1. Toruniin on tosiaan varsin hyvät yhteydet junalla, ja busseilla pääsee myös. Voimme kyllä suositella Torunia kohteeksi jos vielä Puolaan päädytte! Ihan yksinään se on ehkä vähän pieni, mutta toimii mainiosti yhdistettynä muihin kaupunkikohteisiin.

  3. Puolassa noita kivoja pikkukaupunkeja riittää.
    Kuten myös Ranskassa. Kunpa joskus voisi viettää niitä kiertämällä Pidemmän aikaa ja unohtua johonkin pikkukylään hetkeksi.
    No Alsacen alue on tähtäimessä. Aika näyttää kuinka haaveiden kanssa käy.

    1. Molemmissa maissa todella riittää kivoja kaupunkeja ja kyliä kierreltäväksi, ja Alsace on varsinainen söpöjen viinikylien keskittymä!

Herättikö tämä juttu ajatuksia? Jätä kommentti ja osallistu keskusteluun!

Your email address will not be published. Required fields are marked *