Elämää nomadina

Lokakuu 2018: Seikkailu Kaukasuksella – Georgiasta Armenian Jerevaniin

Kuten edellisessä postauksessa tulikin esille, meidän Kaukasuksen matkasuunnitelmat muotoutuivat Tonin hammasoperaation myötä hieman uusiksi, ja lähtö Armeniaan ja Azerbaizhaniin viivästyi. Siispä vietimme Batumissa pari viikkoa vielä lokakuun puolellakin, lähinnä töitä tehden ja perusarkea elellen. Alkukuusta ”saatiin vieraita”, kun ystävä Oulusta kollegoineen sattui tulemaan työreissulle kaupunkiin. Olipa todella kiva tavata ja viettää iltaa, suomeksi keskustellen! Lokakuun alussa tehtiin myös pari päiväreissua Batumin lähialueen luonnonpuistoihin; Machachela ja Mtirala National Parkit oli varsin kivoja kohteita patikointiin vehreässä luonnossa.

Järvi Mtiralan luonnonpuistossa Georgiassa | Elämää Nomadina
Trooppisessa Mtiralan kansallispuistossa

Batumin rakennusbuumi hämmästyttää

Batumissa pyöriessä ei voinut kuin ihmetellä paikallista rakennusbuumia. Rantaviivan läheisyyteen nousee vieri viereen pilvenpiirtäjiä, joista osa on hotelli- ja kasinorakentamista, osa asuinkerrostaloja, ja niiden tieltä puretaan vanhoja taloja aika säälimättä. Rakennuttajat kuulemma lunastavat asuntojen omistajat ulos “hyvällä” hinnalla, jolla ei toki saa uutta asuntoa samalta alueelta. Näin alkuperäiset asukkaat joutuvat muuttamaan kauemmas lähiöihin, kuten niin monessa muussakin turistien ja expatien suosioon nousseessa kohteessa. Georgian valtio rahoitti Shaakasvilin aikana kaupungin uudisrakentamista, ja monissa rakennusprojekteissa on ilmeisesti myös venäläistä rahaa.

Uusien asuntojen määrät ovat valtavia, sillä esimerkiksi 55 kerroksiseen Twin Toweriin kuulemma tulee kaikkiaan 4500 asuntoa (ja koko kaupungissa siis on vain vajaa 200 000 asukasta)! Asunnon voi Batumissa ostaa joko täysin tai lähes valmiina, tai käytännössä pelkillä betoniseinillä, jolloin kaikki sisäpinnat ja kalustukset tehdään tai teetetään itse. Näkyipä sellaisiakin ihan keskeneräisiä kerrostaloja, joissa vain muutama asunto on tehty valmiiksi, ja kerrokset muuten tyhjiä ja ikkunattomia. Siinäpä sitten on kiva odotella, että milloin itse rakennus tulisi valmiiksi ja saisi esimerkiksi vedet ja kaasulinjat auki, hissistä puhumattakaan. Rahoittajien vetäytyessä osa projekteista on jäänyt keskeneräiseksi, ilmeisesti odottelemaan kysynnän kasvua.

Batumin rakennusbuumi | Elämää Nomadina Blogi
Batumi kasvaa nopeasti, oikealla rakentuu toinen Twin Towereista

Georgian Khulo ja Akhatsike

No mutta, se Batumin erikoisuuksista tällä erää, siirrytään ajassa eteenpäin ja matkataan kohti Armeniaa. Nopein reitti maan pääkaupunkiin Jerevaniin olisi ollut juna ja bussi Tbilisin kautta, mutta koska haluttiin vähän tutkia Georgian eteläosia, päätettiin matkata pienempien paikkojen kautta, läpi Adjaran vuoristoisen sisämaan ja Samtskhe–Javakhetin alueen. Hypättiin siis Batumissa marshrutkaan, eli paikallisbussina toimivaan pieneen pakuun, ja ajeltiin Khulon kylään. Tie oli paikoin aika heikossa kunnossa, mutta varsinkin loppupätkä mentiin hienoissa vuoristoisissa maisemissa jokilaakson reunalla kiemurrellen.

Khulossa majoituttiin paikallisen poliisimestarin opastamana johonkin majataloon (tai liekö ollut hänen tai sukulaistensa koti, mene ja tiedä, kun ei me taas puhuttu samoja kieliä), ja lähdettiin tutkimaan paikkoja. Joen vastarannalla sijaitsevaan pieneen Tagon kylään menee Khulosta hieno neuvostoaikainen kaapelikärry, joka on toteutettu ilman tukipylväitä, eli koppero kulkee vaijerin varassa roikkuen 280 metriä laakson pohjan yläpuolella. Pakkohan sitä oli kokeilla, ja oli aika hurja vehje. Kuski vieläpä säikytteli meitä turisteja pysäyttämällä vaunun heijaamaan paikoilleen tyhjän päälle, esittäen että siihen tuli joku vika… Tällä pelillä täällä ilmeisesti kuljetaan esimerkiksi kouluun Tagosta Khuloon, sillä tie kylään kiertää kaukaa, käyden laakson pohjalla, ja on kai melko heikossa kunnossa. Tagossa oli oikein nättiä, ja harmitti kun ei ehditty pidempään patikoida, reitit olisivat vieneet ainakin luostarille muutaman kilometrin päähän.

Kaapelikärry Khulosta Tagoon, turvallista matkaa!

Illan jo laskeuduttua lähdettiin käymään yhdessä kylän minikokoisista kaupoista vesiostoksilla, ja sattui yksi käsittämättömämmistä kohtaamisista ikinä. Kaupassa, kylässä keskellä vuoristoa, törmättiin Janiin, tanskalaiseen panimomestariin, johon tutustuttiin noin vuosi aiemmin Moldovassa panimovierailulla. Jan oli georgialais-nepalilaisen seurueensa kanssa vieläpä hetken mielijohteesta, ajettuaan ensin ohi, palannut kauppaan hakemaan matkaeväitä, ohikulkumatkalla kun olivat. Koskapa tilanne oli niin erikoinen, koko porukka päättikin jatkaa matkaa vasta aamulla, ja vietettiin kiva ilta keskustellen maailmanmenosta.

Aamulla jatkettiin matkaa jälleen marshrutkalla, kohteena Akhaltsikhen kaupunki. Matkalla sinne ylitettiin laskettelupaikkana tunnettu Goderdzi Pass yli kahdessa kilometrissä. Kaunis reitti kulki pääasiassa jokilaaksoissa, ja tarjoili ruskaisia maisemia ja sieviä pieniä vuoristokyliä. Solan ylityksen jälkeen tie oli paikoin aivan kammottavan huono, vähän pelotti että auto leviää käsiin, mutta niin vaan päästiin köröttelemään alas seuraavaan jokilaaksoon ja ihmisten ilmoille.

Akhaktsikhe ei ole kovin tunnettu tai kookas kaupunki, mutta sieltä löytyy yksi hienoimmista linnoituksista, missä ollaan koskaan käyty. Ensimmäisessä muodossaan jo 800-luvulla rakennettu ja linnoitukseksi 1200-luvulla muutettu Akhaltsikhen Rabati Fortress remontoitiin isolla rahalla vuonna 2012, ja vaikka lopputulos on todella siloteltu ja jopa disneymäinen, on paikka silti upea. Kerrankin ostettiin ihan liput (jotka maksoi ehkä euron) että päästiin kiertämään koko linnoitus, jossa on muun muassa moskeija, kirkko ja linna, sekä tätä nykyä myös ravintoloita, hotelli, suihkulähteitä, huvimajoja ja erilaisia istutuksia.

Rabati Fortress, Akhaltsikhe, Georgia | Elämää Nomadina Blogi
Akhaltikhen Rabati Fortress on remontoitu isolla rahalla

Minibussilla Armeniaan

Jätettiin Akhaltsikhe taakse auringon noustessa, ja huristeltiin jälleen marhsrutka-kyydillä, maalaismaisemissa, kohti Armenian rajaa. Siellä kaikilta kerättiin passit pinoon niiden tsekkaamista varten, ja sitten käytiin rinkkojen kanssa tullissa, jossa virkailijat muistivat kysyä, että eihän vain olla käyty Azerbaidzhanissa. Vaikka oltaisiinkin, ei sen pitäisi estää pääsyä Armeniaan, mutta nämä kyselemiset kertoo maiden huonoista väleistä toki jotain. Gyornin kaupungissa meidät potkittiin ulos pakusta, kuulemma piti vaihtaa toiseen autoon että päästään Jerevaniin saakka. Eihän siinä muuten mitään, mutta jostain oli hommattava paikallista valuuttaa, eikä automaatteja tai rahanvaihtopisteitä tietenkään bussiasemalta löytynyt. No, tulipa sitten tehtyä pieni nähtävyyskierros keskustaan samalla. Matkalla Jerevaniin alkoi väsy painamaan, mutta onneksi komeat maisemat Ararat-vuorelle ei menneet ihan ohi, vaikka puoliunessa pilkittiinkin.

Zoravar Andranik patsas ja Saint Gregory The Illuminator Cathedral, Yerevan | Elämää Nomadina
Nähtävyyskierroksella Jerevanissa

Jerevan on heittämällä Armenian suurin kaupunki, jossa jollain laskuopilla asuu peräti kolmannes koko maan väestöstä. Se on historiallinen ja komea kaupunki, josta löytyy hulppeaa arkkitehtuuria ja hetkittäin jopa jokseenkin länsimaista fiilistä. Oltiin ajoitettu vierailu Jerevaniin niin, että päästiin osallistumaan kaupungin 2800-vuotisjuhlallisuuksiin, ja ne olikin melkoiset katukarnevaalit. Ohjelmaan kuului muun muassa paljon konsertteja, tanssia, urheilutapahtumia maratonista voimistelunäytöksiin, ja tietysti myös lapsille suunnattuja tapahtumia. Tavattiin juhlahumun ohessa Armenian matkoja suomalaisille järjestävä Ilkka, jolla oli paljon tarinoita maasta ja ulkosuomalaisuudesta kerrottavana. Illalla oli vielä jättimäisellä Republic Squarella pääjuhla, jossa oli hieno show ja lopuksi ilotulitukset. FinnsAway blogin puolella lisää juttua, kuvia ja video juhlista. Juhlahumun ja nähtävyyskierrosten lisäksi meidän agendalla oli hyvien craft beer -paikkojen metsästys (Batumista sellaista ei löytynyt), ja saatiinkin pitkästä aikaa erinomaista erikoisolutta Dargett Breweryn panimoravintolasta (tästä ja muista panimovierailuista kirjoitetaan englanniksi uudessa Craft Beer Nomads blogissa).

Jerevan 2800 juhlat | Elämää Nomadina Blogi
Jerevanissa juhlittiin pyöreitä vuosia

Kuun lopussa palattiin jälleen takaisin Georgiaan ja Batumiin jatkamaan hammasoperaatiota, jossa seuraavaksi oli vuorossa juurihoito ja kruunun rakentaminen uudelleenistutettuun juureen. Paluumatka sujui vauhdikkaasti ensin pakulla Tbilisiin ja sieltä uudella ja hienolla junalla Batumiin. Juna näytti siltä että sillä mennään lujaa, ja hetkittäin kyllä mentiinkin, mutta 350 kilometrin matkaan saatiin silti käytettyä yli viisi ja puoli tuntia – ei ole rataverkko ilmeisesti ihan priimakunnossa vielä…

Reissupäiväkirjan seuraavassa osassa seikkailu Kaukasuksella jatkuu syksyisessä Azerbaizhanissa!

Mitä pidit tästä jutusta?

Klikkaa tähtiluokitusta

Keskiarvo 5 / 5. Arvioita annettu: 2

Koska tykkäsit tästä jutusta...

...haluatko seurata meitä myös SoMe:ssa?

Ikävää että et pitänyt tästä jutusta...

... miten voisimme kehittää sisältöä?

Jaa kavereillekin jos tykkäsit

Seuraa Instagramissa

2 Vastausta

  1. Oliko tuo Jan siis panimomestarina tuolla Moldovalaisessa panimossa, jossa vierailitte? Machachelan ja Mtiralan kansallispuistot kuulostavat hienoilta vierailukohteilta, vaikka en ollut niistä kuullutkaan. Kaukasus on viime aikoina alkanut kiehtomaan toden teolla, sinne olisi varmasti mukavaa tehdä reissu.

    1. Jan oli siis Moldovassa vierailemassa ja kouluttamassa panimon väkeä, oikein mukava heppu, ja vieläpä suomensukuinen (linkatussa Moldova-merkinnässä olikin tästä hieman enemmän). Kaukasukselta kyllä löytyy todella paljon mielenkiintoista nähtävää ja koettavaa, lämmin suositus lähteä sille suunnalle reissaamaan! En tosin ole perillä siitä, miten Armenian ja Azerbaidzhanin viime aikaiset välienselvittelyt vaikuttaa matkustamiseen, mutta todennäköisesti ei juuri muuten kuin siihen, että Vuoristo-Karabahiin ei kannata suunnata.

Herättikö tämä juttu ajatuksia? Jätä kommentti ja osallistu keskusteluun!

Your email address will not be published. Required fields are marked *