Elämää nomadina
Tervetuloa seuraamaan elämää nomadina! Tässä blogissa puhutaan diginomadismista, ulkosuomalaisuudesta, matkustamisesta, koti- ja lemmikkivahtina toimimisesta sekä elämästä paikkariippumattomana yrittäjänä maailmalla, haasteineen ja onnistumisineen.
Reissujuttuihin ja nomadielämän arkeen keskittyvän päiväkirjan lisäksi julkaisemme informatiivisia artikkeleita, joista toivomme olevan hyötyä niin paikkariippumattomuutta, etäyrittäjyyttä tai etätöitä, ulkomaille muuttamista kuin satunnaisia pidempiä matkojakin suunnitteleville. Blogin takana on vuodesta 2017 maailmalla viihtynyt nomadipariskunta Anne ja Toni, jonka harrastuksiin kuuluu matkustamisen lisäksi muun muassa FinnsAway -matkablogin pitäminen, polkujuokseminen, vaeltaminen ja käsityöläisoluet ja niistä kirjoittaminen.

Tässä postauksessa palataan vielä kerran helmikuiseen Andalusiaan, ja erityisesti Cádizin provinssiin. Kaikkiaan parin viikon mittaiseksi venähtänyt road trip kuljetti meidät paitsi toinen toistaan hienompiin valkoisiin kyliin, myös muun muassa tutustumaan linnoituksiin ja Cádizin surffirantoihin.