Koronapäiväkirjat: Koiravahdiksi Espanjaan joulukuussa 2020

Ranskan Dordognessa maaseudun rauhassa vietetyn syksyn jälkeen, meidän oli joulukuussa aika vaihtaa jälleen maisemaa. Koronaan liittyviä matkustusrajoituksia oli tuolloin voimassa ympäri Eurooppaa, ja Ranskassa oli edelleen päällä hieman lievennetty versio lockdownista. Suositus oli siis pysyä kotona, ja meillä oli tavoitteena löytää uusi ”koti” lemmikkivahtihommien merkeissä, jos mahdollista. Pidettiin Trusted Housesittersissa* silmällä avautuvia paikkoja, ja kun brittiläinen Paul haki joulukuun puolesta välistä eteenpäin koiravahtia Espanjan Andalusian vuoristoalueella, napattiin paikkaan kiinni. Eteläinen Espanja olikin houkutellut talvehtimiskohteena, sillä Ranskassa alkoi olla jo huomattavan viileää.

Ranskan isäntäväen kotiinpaluu venähti odotettua pidemmäksi, joten meidän täytyi lähteä kohti etelää jo pari päivää ennen kuin he palasivat Englannista. Vietettiin siis kaikkiaan lähes kolme ja puoli kuukautta talossa, jonka omistajia ja asukkaita ei tavattu lainkaan. Pidettiin kyllä yhteyttä koko ajan, ja mennään varmasti käymään sitten joskus kun taas suunnataan pohjoiseen päin. Matkaa varten valmisteltiin varmuuden vuoksi nippu papereita, jotka todistivat että ollaan menossa ”töihin” Andalusiaan, siis ylläpitämään taloa ja huolehtimaan lemmikeistä. Espanjan rajoitukset, joiden mukaan muun muassa itsehallintoalueiden rajojen ylittäminen oli kiellettyä ilman painavaa syytä, huolettivat hieman, mutta vaikeinta lähtemisessä oli silti hyvästellä Reggie. Kissasta oli ehtinyt tulla meille kovin tärkeä, ja olihan se käytännössä meidän ainoa seuralainen ja ”juttukaveri” pitkään, kovin eristäytynyttä elämää kun vietettiin. Ja siis, ei toki jätetty kissaa ihan oman onnensa nojaan, vaan naapurin isäntä huolehti sen ruokkimisesta pari päivää, kuten oli tehnyt jo ennen meidän saapumistakin. No mutta siis, tippa linssissä auton keula kohti Espanjan rajaa.

1200 kilometrin road trip Andalusiaan

Koska koronan takia mikään huvimatkustelu ei tietenkään ollut sallittua, suunniteltiin hyvin suoraviivainen reitti yhden yöpymisen taktiikalla, eikä paljon pysähdelty matkalla, vaikka ajettiin aina välillä ihan huikeissa maisemissa, ja reitillä olisi ollut paljon nähtävyyksiä ihailtavaksi. Ensimmäisenä ajopäivänä taitettiin matkaa ensin pikkuteitä maalaismaisemissa ja läpi hurmaavien pienten kylien, ja sitten ylitettiin lumihuippuiset Pyreneet Col du Somportin solan ja tunnelin kautta. Pyreneitä lähestyttäessä alkoi vähän jännittämään, onko lunta tullut niin paljon, että sitä olisi ihan tiellä asti, mutta vaikka varsin korkealle kivuttiin ja pienten lumikasojen vierestä ajettiin, tie oli tuolloin joulukuun puolessa välissä onneksi kokonaan sula. Rajalla ei ollut minkäänlaista tarkastusta Espanjaan mennessä, mutta Espanjasta Ranskaan tulevia ajoneuvoja pysäyteltiin jonkinlaista tarkastusta varten.

Yövyttiin Zaragozan lounaispuolella pienessä Torralba de Ribotan kylässä Airbnb:n kautta vuokratussa huoneessa, ja jatkettiin matkaa heti auringon noustessa. Meidän reitti kulki myös Espanjassa osin pitkin varsin pieniä teitä, sillä haluttiin minimoida ”kielletyt” itsehallintoalueiden rajojen ylitykset. Pysyteltiin siis mahdollisimman pitkään Aragonin alueella, josta sitten ylitettiin raja Castilla-La Manchan puolelle. Toisen ajopäivän parasta silmäkarkkia tarjoili tie CM-210 kulkiessaan Rio Guadielan varrella, paikoin varsin korkeaseinäisessä kanjonissa. Edustavia kuvia tuosta pätkästä ei saanut vauhdista räpsittyä, mutta tuolle alueelle, ja viereiseen Serranía de Cuencan luonnonpuistoon voisi joskus palata vaikkapa patikoinnin merkeissä. Ehkä hieman yllättävästi meitä ei pysäytetty kertaakaan matkalla Etelä-Espanjan Andalusiaan, eikä itse asiassa edes nähty kuin yksi poliisiauto koko matkalla. Tiet olivat ylipäätään kovin tyhjiä, eli liikkumisrajoitukset tunnutaan ottavan tosissaan, mikä on tietysti hyvä juttu.

Uuteen vuoteen Andalusian Velez-Rubiossa

Uusi väliaikainen kotimme oli Velez-Rubion kylän tuntumassa, melko syrjäisellä ja vuoristoisella seudulla ihan Andalusian itärajalla. Talon isäntä Paul on itsekin diginomadi, ja oli vuokrannut yhdessä kaverinsa Lauran kanssa kolmikerroksisen, kolmen asunnon talon koronan aikaiseksi tukikohdaksi vasta edellisenä kesänä. Pian heidän muuttonsa jälkeen taloksi oli asettunut myös Scobi, katalonian lammaskoira, joka oli hoiperrellut talolle varsin heikossa kunnossa, ja elänyt sitä ennen ilmeisesti varsin pitkään kulkurielämää. Paul vei koiran eläinlääkäriin, otti sen hoidettavakseen ja sai siitä ihanan ystävän. Scobi on noin kolmevuotias, eloisa ja herttainen laumanvartija, mutta taustansa vuoksi hieman arvaamaton kohdatessaan muita koiria tai autoja. Lenkeillä sitä piti siis välillä pidätellä ihan tosissaan, kun ohiajavat autot saivat aikaan hepulikohtauksen. Onneksi päästiin helposti ylemmäs kukkuloille ja poluille, joilla ei juuri tarvinnut vastaantulijoita väistellä.

Velez-Rubion kylä ja sen naapuri Velez-Blanco osoittautuivat varsin näteiksi ja viihtyisiksi paikoiksi. Velez-Rubion tunnetuin rakennus lienee sen komea kirkko, ja Velez-Blanco tunnetaan kylän yläpuolella kohoavasta linnasta. Velez-Blancon historiallinen alue muodostaa harmonisen kokonaisuuden, sillä lähes kaikki talot ovat valkoisia, ja niiden katot terrakotan sävyisiä. Ranskan lockdownin jälkeen tuntui vähän omituiselta että oli ihan sallittua istahtaa keskusaukion kahvilaan kupposelle, tai vaikka käydä oluella kulmakuppilassa. Andalusiassa siis ravintolat saivat tuolloin olla avoinna rajoitetuin aukioloajoin, mutta öinen ulkonaliikkumiskielto oli kuitenkin voimassa, samoin kuin maskipakko. Siinä missä Ranskassa ei lockdownista huolimatta vaadittu maskin käyttöä kuin (pääasiassa) sisätiloissa, Espanjassa sitä tuli käyttää käytännössä kaikkialla, paitsi urheillessa ja ravintolapöydässä istuessa.

Me vietettiin Velez-Rubiossa kaikkiaan kuukauden verran, eli yli joulun lomakauden. Mitään sen suurempaa lähimatkailua ei harrastettu, mitä nyt käytiin aina välillä isommilla ruokaostoksilla Huércal-Overan kaupungissa. Päivät kuluivat nopeasti työhommien ja blogien parissa, sekä lähikukkuloilla koiran kanssa lenkkeillen. Jouluakaan ei tullut sen suuremmin juhlittua, kuten ei yleensäkään ulkomailla ollessa. Riisipuurot keitettiin ja tehtiin porkkanalaatikkoa, mutta siihenpä ne suomalaiset jouluperinteet jäivätkin. Iltaisin istuskeltiin viltteihin kääriytyneinä takkatulen ääressä, sillä talossa ei ollut vielä varsinaista lämmitystä, vaikka putket sitä varten olikin jo remontin yhteydessä jokunen vuosi sitten vedetty.

Yölämpötilojen pudotessa nollaan oli siis myös sisällä talossa erityisesti aamuisin todella kylmä, ja saatiin kaivaa rinkoista useampi vaatekerros päällekkäin pidettäväksi. Päivät olivat kuitenkin enimmäkseen aurinkoisia, ja lenkkeillä tarkeni jopa ihan shortseissa. Paitsi tammikuun ekalla viikolla, kun saatiin hetkeksi lumi maahan! Espanjan Andalusia on varmaan monelle ensisijaisesti tuttu aurinkorannikosta, mutta alueellahan sijaitsee myös Manner-Espanjan korkeimmat vuoret, joilla pääsee muun muassa laskettelemaan. Talvet eivät siis rannikon yläpuolella ole mitenkään erityisen lämpimiä, ja rakennusten eristykset ovat yleisesti ottaen melko heikolla tolalla.

House-sitin päättyessä tammikuun puolessa välissä, päätettiin suunnata seuraavaksi Andalusian rannikolle, jossa oli jo huomattavasti keväisemmät kelit kuin sisämaan vuoristoseuduilla. Rannikon kuulumisista lisää seuraavassa osassa.