Koronapäiväkirjat: Koiravahdiksi Espanjaan joulukuussa 2020
Ranskan Dordognessa maaseudun rauhassa vietetyn syksyn jälkeen, meidän oli joulukuussa aika vaihtaa jälleen maisemaa. Koronaan liittyviä matkustusrajoituksia oli tuolloin voimassa ympäri Eurooppaa, ja Ranskassa oli edelleen päällä hieman lievennetty versio lockdownista. Suositus oli siis pysyä kotona, ja meillä oli tavoitteena löytää uusi ”koti” lemmikkivahtihommien merkeissä, jos mahdollista. Pidettiin Trusted Housesittersissa* silmällä avautuvia paikkoja, ja kun brittiläinen Paul haki joulukuun puolesta välistä eteenpäin koiravahtia Espanjan Andalusian vuoristoalueella, napattiin paikkaan kiinni. Eteläinen Espanja olikin houkutellut talvehtimiskohteena, sillä Ranskassa alkoi olla jo huomattavan viileää.
Ranskan isäntäväen kotiinpaluu venähti odotettua pidemmäksi, joten meidän täytyi lähteä kohti etelää jo pari päivää ennen kuin he palasivat Englannista. Vietettiin siis kaikkiaan lähes kolme ja puoli kuukautta talossa, jonka omistajia ja asukkaita ei tavattu lainkaan. Pidettiin kyllä yhteyttä koko ajan, ja mennään varmasti käymään sitten joskus kun taas suunnataan pohjoiseen päin. Matkaa varten valmisteltiin varmuuden vuoksi nippu papereita, jotka todistivat että ollaan menossa ”töihin” Andalusiaan, siis ylläpitämään taloa ja huolehtimaan lemmikeistä. Espanjan rajoitukset, joiden mukaan muun muassa itsehallintoalueiden rajojen ylittäminen oli kiellettyä ilman painavaa syytä, huolettivat hieman, mutta vaikeinta lähtemisessä oli silti hyvästellä Reggie. Kissasta oli ehtinyt tulla meille kovin tärkeä, ja olihan se käytännössä meidän ainoa seuralainen ja ”juttukaveri” pitkään, kovin eristäytynyttä elämää kun vietettiin. Ja siis, ei toki jätetty kissaa ihan oman onnensa nojaan, vaan naapurin isäntä huolehti sen ruokkimisesta pari päivää, kuten oli tehnyt jo ennen meidän saapumistakin. No mutta siis, tippa linssissä auton keula kohti Espanjan rajaa.
1200 kilometrin road trip Andalusiaan
Koska koronan takia mikään huvimatkustelu ei tietenkään ollut sallittua, suunniteltiin hyvin suoraviivainen reitti yhden yöpymisen taktiikalla, eikä paljon pysähdelty matkalla, vaikka ajettiin aina välillä ihan huikeissa maisemissa, ja reitillä olisi ollut paljon nähtävyyksiä ihailtavaksi. Ensimmäisenä ajopäivänä taitettiin matkaa ensin pikkuteitä maalaismaisemissa ja läpi hurmaavien pienten kylien, ja sitten ylitettiin lumihuippuiset Pyreneet Col du Somportin solan ja tunnelin kautta. Pyreneitä lähestyttäessä alkoi vähän jännittämään, onko lunta tullut niin paljon, että sitä olisi ihan tiellä asti, mutta vaikka varsin korkealle kivuttiin ja pienten lumikasojen vierestä ajettiin, tie oli tuolloin joulukuun puolessa välissä onneksi kokonaan sula. Rajalla ei ollut minkäänlaista tarkastusta Espanjaan mennessä, mutta Espanjasta Ranskaan tulevia ajoneuvoja pysäyteltiin jonkinlaista tarkastusta varten.
Yövyttiin Zaragozan lounaispuolella pienessä Torralba de Ribotan kylässä Airbnb:n kautta vuokratussa huoneessa, ja jatkettiin matkaa heti auringon noustessa. Meidän reitti kulki myös Espanjassa osin pitkin varsin pieniä teitä, sillä haluttiin minimoida ”kielletyt” itsehallintoalueiden rajojen ylitykset. Pysyteltiin siis mahdollisimman pitkään Aragonin alueella, josta sitten ylitettiin raja Castilla-La Manchan puolelle. Toisen ajopäivän parasta silmäkarkkia tarjoili tie CM-210 kulkiessaan Rio Guadielan varrella, paikoin varsin korkeaseinäisessä kanjonissa. Edustavia kuvia tuosta pätkästä ei saanut vauhdista räpsittyä, mutta tuolle alueelle, ja viereiseen Serranía de Cuencan luonnonpuistoon voisi joskus palata vaikkapa patikoinnin merkeissä. Ehkä hieman yllättävästi meitä ei pysäytetty kertaakaan matkalla Etelä-Espanjan Andalusiaan, eikä itse asiassa edes nähty kuin yksi poliisiauto koko matkalla. Tiet olivat ylipäätään kovin tyhjiä, eli liikkumisrajoitukset tunnutaan ottavan tosissaan, mikä on tietysti hyvä juttu.
Uuteen vuoteen Andalusian Velez-Rubiossa
Uusi väliaikainen kotimme oli Velez-Rubion kylän tuntumassa, melko syrjäisellä ja vuoristoisella seudulla ihan Andalusian itärajalla. Talon isäntä Paul on itsekin diginomadi, ja oli vuokrannut yhdessä kaverinsa Lauran kanssa kolmikerroksisen, kolmen asunnon talon koronan aikaiseksi tukikohdaksi vasta edellisenä kesänä. Pian heidän muuttonsa jälkeen taloksi oli asettunut myös Scobi, katalonian lammaskoira, joka oli hoiperrellut talolle varsin heikossa kunnossa, ja elänyt sitä ennen ilmeisesti varsin pitkään kulkurielämää. Paul vei koiran eläinlääkäriin, otti sen hoidettavakseen ja sai siitä ihanan ystävän. Scobi on noin kolmevuotias, eloisa ja herttainen laumanvartija, mutta taustansa vuoksi hieman arvaamaton kohdatessaan muita koiria tai autoja. Lenkeillä sitä piti siis välillä pidätellä ihan tosissaan, kun ohiajavat autot saivat aikaan hepulikohtauksen. Onneksi päästiin helposti ylemmäs kukkuloille ja poluille, joilla ei juuri tarvinnut vastaantulijoita väistellä.
Velez-Rubion kylä ja sen naapuri Velez-Blanco osoittautuivat varsin näteiksi ja viihtyisiksi paikoiksi. Velez-Rubion tunnetuin rakennus lienee sen komea kirkko, ja Velez-Blanco tunnetaan kylän yläpuolella kohoavasta linnasta. Velez-Blancon historiallinen alue muodostaa harmonisen kokonaisuuden, sillä lähes kaikki talot ovat valkoisia, ja niiden katot terrakotan sävyisiä. Ranskan lockdownin jälkeen tuntui vähän omituiselta että oli ihan sallittua istahtaa keskusaukion kahvilaan kupposelle, tai vaikka käydä oluella kulmakuppilassa. Andalusiassa siis ravintolat saivat tuolloin olla avoinna rajoitetuin aukioloajoin, mutta öinen ulkonaliikkumiskielto oli kuitenkin voimassa, samoin kuin maskipakko. Siinä missä Ranskassa ei lockdownista huolimatta vaadittu maskin käyttöä kuin (pääasiassa) sisätiloissa, Espanjassa sitä tuli käyttää käytännössä kaikkialla, paitsi urheillessa ja ravintolapöydässä istuessa.
Me vietettiin Velez-Rubiossa kaikkiaan kuukauden verran, eli yli joulun lomakauden. Mitään sen suurempaa lähimatkailua ei harrastettu, mitä nyt käytiin aina välillä isommilla ruokaostoksilla Huércal-Overan kaupungissa. Päivät kuluivat nopeasti työhommien ja blogien parissa, sekä lähikukkuloilla koiran kanssa lenkkeillen. Jouluakaan ei tullut sen suuremmin juhlittua, kuten ei yleensäkään ulkomailla ollessa. Riisipuurot keitettiin ja tehtiin porkkanalaatikkoa, mutta siihenpä ne suomalaiset jouluperinteet jäivätkin. Iltaisin istuskeltiin viltteihin kääriytyneinä takkatulen ääressä, sillä talossa ei ollut vielä varsinaista lämmitystä, vaikka putket sitä varten olikin jo remontin yhteydessä jokunen vuosi sitten vedetty.
Yölämpötilojen pudotessa nollaan oli siis myös sisällä talossa erityisesti aamuisin todella kylmä, ja saatiin kaivaa rinkoista useampi vaatekerros päällekkäin pidettäväksi. Päivät olivat kuitenkin enimmäkseen aurinkoisia, ja lenkkeillä tarkeni jopa ihan shortseissa. Paitsi tammikuun ekalla viikolla, kun saatiin hetkeksi lumi maahan! Espanjan Andalusia on varmaan monelle ensisijaisesti tuttu aurinkorannikosta, mutta alueellahan sijaitsee myös Manner-Espanjan korkeimmat vuoret, joilla pääsee muun muassa laskettelemaan. Talvet eivät siis rannikon yläpuolella ole mitenkään erityisen lämpimiä, ja rakennusten eristykset ovat yleisesti ottaen melko heikolla tolalla.
House-sitin päättyessä tammikuun puolessa välissä, päätettiin suunnata seuraavaksi Andalusian rannikolle, jossa oli jo huomattavasti keväisemmät kelit kuin sisämaan vuoristoseuduilla. Rannikon kuulumisista lisää seuraavassa osassa.
Tuosta saa tosiaan usein kuulla, että usein Espanjassa ulkolämpötilan laskiessa lähelle 0-astettam on talojen sisällä oikeasti erittäin kylmä. Minkälaisista lämpötiloista tuolloin puhutaan? Pyreneet on jäänyt itselleni vähän vieraaksi, en ole siellä koskaan käynyt enkä kovin kauaa ole sinne osannut halutakaan lähteä käymään. Nyt viime aikoina sekin on alkanut patikkakohteena kiinnostamaan.
Riippuu tietysti todella paljon talosta ja rakenteista, mutta meillä siis tuo talo oli pinta-alaltaan suuri, ja vaikka takalla iltaisin saatiin ihan mukavasti lämpöä olohuoneeseen, se ei juurikaan varannut. Makkaria lämmitettiin kaasulämmittimellä ennen nukkumaanmenoa niin siellä tarkeni, mutta keittiössä oli kylmimpinä aamuina lämmöt varmaan kymmenen asteen tietämissä, ja ikkunoiden vuotamisen oikein tunsi.
Ja Pyreneitä voin lämpimästi suositella, patikkareittejä löytyy moneen makuun ja maisemat on upeita!
Kiitos mielenkiintoisesta kirjoituksesta! Me emme ole harrastaneet kissa-tai koiravahtina olemista, mutta me olemme saaneet tutustua eurooppalaiseen asumiseen harrastamalla asunnonvaihtoa. 16 kertaa olemme vaihtaneet joko samanaikaisesti tai niin, että vieraat ovat meillä elokuussa, me karussa sukulaisissa ja me taas esimerkiksi loka-marraskuussa tai alkukeväästä. Paras vaihto oli syys-lokakuussa 2019 kuukausi Sveitsissä omakotitalon ikkunoita vahtimassa, kun isäntäväki lomaili Madagaskarilla eikä tullut meille ollenkaan. Periaatteessa me ajamme autolla Aurinkorannikolle hitaasti, pari viikkoa suuntaansa, nauttien maisemista ja pikkukaupungeista. Näillä siirtymisillä kuitenkin yövymme airBnb:n tai edullisten hotellien hoivissa.
Juha
Tuo asunnonvaihto on varmasti myös mahtavaa, ja en ollut ajatellutkaan, että sitä ei ole välttämätöntä tehdä samaan aikaan päikseen vaihtaen.
Road tripeissa on normaalista parasta juuri tuo hidas matkantekeminen ja matkan varrella pysähteleminen – nyt korona-aikaan joutuu valitettavasti etenemään huomattavasti suoraviivaisemmin. Toivottavasti kesällä liikkuminen olisi jo vähän vapaampaa.
Kiva lukea teidän reissukertomuksia. Tässä jutussa kiinnosti erityisesti tuo Andalusian itäosa, joka on itselleni ihan vierasta aluetta vaikka jonkun verran Andalusiaa on tullut kierrettyä. Näytti siltä, että lenkkeilymaastot olivat kunnossa 🙂 Kyllä se tuo Andalusian talvi voi olla viheliäinen erityisesti vuoristoalueilla. Voin hyvin ymmärtää, että ilman lämmitystä alkaa kylmyys kalvaa. Onneksi yleensä aurinko lämmittää päiväaikaan.
Kiva kuulla! Tuonne Andalusian itäisimpiin kolkkiin ei varmaankaan moni eksy ainakaan lomamatkojen merkeissä, mutta sieltäkin tosiaan löytyy varsin nättejä maisemia ja kyliä. Ja lenkkeilymaastoissa riittää haastetta kun suuntaa ylös rinteitä 🙂 Talven kylmyys tuntui tosiaan luissa ja ytimissä, mutta ilmeisesti on hyvin normaalia, ettei juuri minkäänlaista lämmitystä ole (tai sähkölämmitystä ei sen kalliin hinnan takia haluta käyttää), ja sisällä sitten kökötetään talvella toppatakit päällä. Hrr.
Suloisia nuo eläimet, mistä huolehditte <3 Mutta hrrr, tuli elävästi mieleen Andalusian kylmät talvet. Asuin itse Aurinkorannikolla, mutta sielläkin kämppä oli tosi kylmä vielä maaliskuussa. Jännän näköinen kaupunki muuten tuo Velez-Blanco. Piti ihan googlata se.
Kaikenlaista ihanaa karvaturria tässä on jo ehtinyt tulla vastaan, ja koirista on saanut myös hirmu kivoja lenkkeilykavereita. Joskus luulin, että en ole niin kissaihmisiä, mutta tarkemmin ajatellen, taidan sitten kuitenkin olla :D.
Tämä Etelä-Euroopan talvien kylmyys pitää tosiaan varmaan itse kokea että sen oikeasti ymmärtää – vaikka päivät onkin yleensä kauniita ja aurinkoisia, niin ei se mitenkään riitä lämmittämään ja sisätilat voi pahimmillaan olla ihan järkyttävän kylmiä.
Kiva kirjoitus!
Melkoista elämää vietätte. Hienoa, että on sellainen ammatti mihin tuo sopii.
On varmasti ollut outoa korona aikana kulkea tuolla?
Itselle tulee mieleen läpi pohjoisen Ruotsin ajo kesällä mennessä Norjaan. Eipä paljon muita liikenteessä ollut. Outoa ja autiota.
Kiitos Sari! Onhan tämä meidän nykyinen arki aika erilaista kuin mitä aiempi elämä Suomessa oli, ja harppaus edellisistä töistä oli meilläkin todella suuri. Erilaisia verkossa ja etänä tehtäviä töitä on onneksi nykyään moneen lähtöön, ja diginomadin “uralle” päätyy ihmisiä tosi erilaisilla (ammatillisilla) taustoilla.
Ja siis kyllä, nyt korona-aikaan tämä “matkustaminen” on ollut melko kummallista. Kaupungeissa ja kylissä on ollut tosi hiljaista, ja pidemmillä siirtymillä tiet on olleet miltei tyhjiä. Tosin juuri nyt elämä on alkanut ainakin täällä Andalusiassa selvästi vilkastumaan, kun tartuntamäärät on laskussa ja rajoituksia puretaan.