Elämää nomadina

Koronapäiväkirjat: Lähimatkailua ja lockdown-elämää Ranskassa

Elokuisen vaellusloman jälkeen palattiin vielä pariksi viikoksi talonvahdeiksi ja puutarhanhoitajiksi ystäviemme kotitaloon Ranskan Alsacessa. Aika kului nopeasti töiden parissa, ja saatiinkin aikaiseksi melko paljon niin asiakasprojekteissa kuin omienkin hommien suhteen. Alsacen viinipeltojen keskellä olisi viihtynyt mainiosti vaikka koko syksyn, mutta talonväen palatessa kotiin Suomesta, meidän oli aika siirtyä uusiin maisemiin. Meillä ei koronan ja alati muuttuvien rajoitusten vuoksi ollut mitään suuria suunnitelmia tehtynä, mutta epävarman tilanteen keskellä, ja uuden lockdownin ollessa mahdollisuus, pidettiin parhaana vaihtoehtona hieman pidempiaikaista asuntoa, mieluiten Ranskassa. Onneksemme löysimme Trusted Housesittersin* kautta avoimen talonvahtipaikan Lounais-Ranskassa, ja tulimme valituksi. Pienessä kylässä Saint Astierin lähellä Dordognessa meitä odotti brittipariskunnan tyhjä talo ja kissa. Pakattiin siis auto ja lähdettiin syyskuun alussa matkaan halki Ranskan.

Uusi väliaikainen kotimme osoittautui kerrassaan viehättäväksi, vanhaksi mutta hiljattain remontoiduksi taloksi minikokoisessa, vain noin kymmenen talon kylässä. Vaikka paikka oli ihan maaseudulla, lähin pikkukaupunki ruokakauppoineen oli vain muutaman kilometrin päässä. Meidän ”velvollisuuksiin” kuului siis talon kissan, noin 14-vuotiaan Reggie-herran ruokkiminen ja rapsuttelu. Reggie oli oikein veikeä kaveri, joka tykkäsi nukkua, olla paijattavana, kehrätä, syödä ja toisinaan pyydystää hiiriä.

Lemmikkivahtina Ranskan Dordognessa | Elämää Nomadina Blogi
Reggie tuli aina välillä kertomaan, että on aika pitää tauko töistä

Talon tiluksiin kuului myös erinäisiä hedelmäpuita, ja päästiin keräämään niin viikunoita, viinirypäleitä ja omenoita kuin saksanpähkinöitä ja granaattiomenoitakin. Tykättiin kovasti paikasta, ja aloilleen asettuminen oli siis helppoa. Syksyn ohjelmassa oli työprojektien lisäksi paljon blogihommia, sillä pistettiin pystyyn peräti kolme uutta blogia, joista tämä Elämää Nomadina on yksi. Istuttiin siis jälleen ahkerasti koneiden ääressä, mutta päätettiin, että pidetään sentään yksi vapaapäivä joka viikko, ja yritettiin pyhittää lauantait lähimatkailulle. Alkusyksystä suurempia liikkumisrajoituksia ei vielä ollut, joten päästiin tutustumaan useisiin upeisiin kaupunkeihin, kyliin ja linnoihin.

Périgueux, Bergerac ja Perigord Noirin jokilaaksot

Lähimatkailu syksyisessä Dordognessa olikin aika mahtavaa hommaa, seuraten miten ruska hiljalleen värjäsi maisemaa. Ajeltiin pitkin pieniä teitä, läpi hurmaavien keskiaikaisten kylien ja ohi sinne tänne ripoteltujen linnojen, ja tutustuttiin myös alueen suurempiin kaupunkeihin. Ranskan koronatilanne ei syksylläkään tietysti ollut kovin hyvä, mutta pikkureissuja pystyttiin tekemään hyvinkin vastuullisesti, kun liikuttiin omalla autolla, huolehdittiin etäisyyksistä ja käytettiin tarvittaessa maskeja. Muiden ihmisten välttely onnistui itse asiassa yllättävän hyvin myös suosituissa turistikohteissa, sillä väkeä oli liikkeellä vain hyvin vähän.

La Roque-Gageacin kylä Dordogne-joen varrella Ranskassa | Elämää Nomadina blogi
La Roque-Gageacin kylä Dordogne-joen varrella

Périgueux on Dordognen pääkaupunki, ja noin 30 000 asukkaan väestöllään myös alueen suurin kaupunki. Sen historia ulottuu aina kelttiläisten heimojen valtakauteen, minkä jälkeen siitä tuli osa Rooman valtakuntaa. Kaupungissa on säilynyt raunioita roomalaisesta teatterista ja temppelistä sekä ylimystölle kuuluneesta huvilasta, jonka ympärille on rakennettu gallo-roomalaiseen taiteeseen ja arkkitehtuuriin keskittyvä museo. Kaupungin uudempi historiallinen osa, Le Puy-Saint-Front rakentui alunperin luostarin ympärille 1000-luvulla, ja sieltä löytyy kerrassaan hurmaava sokkelo vanhoja kapeita katuja ja kivirakennuksia. Keskellä kohoaa näyttävä katedraali, jonka suunnittelussa otettiin mallia Venetsian Pyhän Markuksen kirkosta, mutta joka muutti muotoaan voimakkaasti 1800-luvun jälleenrakentamisen aikana, jolloin siihen muun muassa lisättiin torneja ja kupoleita.

Périgueuxin katedraali, Ranska | Elämää Nomadina blogi
Perigueuxin komea katedraali

Bergerac, Dordognen toiseksi suurin kaupunki, ihastutti restauroidulla vanhalla keskustallaan, jossa on muun muassa upeita ristikkotaloja, kapeita kivikatuja, museoita ja lukuisia ravintoloita. Kaupunki perustettiin 1000-luvulla ja rakentui ajan tapaan linnan ympärille. Keskiajalla se kukoisti kauppakaupunkina, päävientituotteenaan viini. Bergerachan tunnetaan myös yhtenä Lounais-Ranskan viinialueista, ja kaupunkia ympäröivät viehkeät viinipeltomaisemat.

Ristikkotaloja Bergeracin vanhassa kaupungissa, Ranskassa | Elämää Nomadina Blogi
Ristikkotaloja Bergeracin vanhassa kaupungissa

Bergeracin eteläpuolella piipahdettiin katsomassa myöskin viinistä tunnettua Monbazillacin kylää ja Monbazillacin linnaa. Kauniiseen, 1500-luvulla rakennetuun linnaan järjestetään opastetuja, myös linnan viinikellareihin vieviä kierroksia, joihin sisältyy viininmaistelu! Kuinka houkuttelevaa, mutta valitettavasti meidän visiitin aikaan paikka oli jo suljettu siltä päivältä.

Monbazillacin linna, Dordogne, Ranska | Elämää Nomadina blogi
Monbazillacin renessanssityyliä edustava linna

Mitä mainioin reissupäivä lokakuussa oli ajelu Perigord Noirin alueelle Dordogne-joen laaksoon. Tällä ruskaretkellä päästiin aivan upeisiin maisemiin, ja saatiin kierrellä vanhoissa kylissä ilman ruuhkia. Alueelle on tyypillistä kalkkikivikalliot ja jokirantojen jyrkät seinämät, joiden päälle ja seinustoille kylät rakentuvat. Jokilaaksot on olleet asuttuja jo ammoisista ajoista lähtien, ja Perigord Noirista löytyy lukuisia arkeologisia alueita, mukaan lukien Euroopan kenties tunnetuimmat luolamaalaukset. Useita kyliä vartioivat komeat linnat, joista osa on yksityisessä omistuksessa ja jopa asuinkäytössä, osa toimii museoina.

Ravintola Beynac-et-Cazenacin kylässä Ranskassa | Elämää Nomadina blogi
Söpö ravintola Beynac-et-Cazenacissa

Beynac-et-Cazenac on yksi kauneimmista kylistä, missä olen koskaan käynyt, ja ehdottomasti vierailun arvoinen. Beynacin kylä kiipeää ylös joenrannan jyrkkää rinnettä, ja kukkulan päällä sitä vartio upea, 1100-luvulla rakennettu Beynacin linna, Château de Beynac. Linnalle pääsee takakautta myös autolla, mutta suositeltavaa on kävellä sinne jokirannasta läpi kylän, pitkin ikivanhoja kivettyjä katuja, joita reunustaa suloiset kivitalot. Myös näköalat kylästä alas laaksoon ovat huikeat. Kesäsesongilla kylä on hyvin suosittu turistikohde, joten parhaan tunnelman saavuttamiseksi kannattaa ajoittaa vierailu keskikesän ulkopuolelle.

Beynacin linna Beynac-et-Cazenacin kylän yläpuolella | Elämää Nomadina blogi
Beynac-et-Cazenacin kylä ja sitä vartioiva linna

Ranskan lockdown – eristäytymistä ja lupalappuja

Lokakuun alkupuolella saatiin tietää, että talonvahtipesti, jonka siis piti alun perin kestää kuun loppuun saakka, jatkuisi vielä ainakin marraskuun ajan. Talon isännät viipyivät ensin muista syistä odotettua pidempään Lontoossa, mutta jäivät sitten jumiin matkustusrajoitusten vuoksi. Meille uutinen oli tietysti varsin hyvä, sillä viivyttiin mielellään pidempään. Elettiin jo valmiiksi hyvin eristäytynyttä elämää, joten lokakuun lopussa voimaan tullut lockdown ei sitä suuremmin muuttanut. Ranskaan asetettiin siis yhden päivän varoitusajalla voimakkaat liikkumisrajoitukset, joiden myötä kotoaan ei saanut poistua kuin välttämättömistä syistä, eli lähinnä töihin mikäli etätyö ei ole mahdollista, sekä asioimaan kaupassa, apteekissa tai lääkärissä, ja lenkkeilemään maksimissaan tunniksi, alle kilometrin säteellä kotoa. Kotoa poistuessa piti aina täyttää sähköinen ”lupalappu”, eli ilmoittaa applikaation kautta lähdön syy ja kellonaika. Maaseudulla kukaan ei tullut meidän polkujuoksulenkkien pituutta tarkistamaan, mutta tokihan siinä heti syyllinen olo tuli, jos juoksi tuntia pidempään tai liian kaukana omasta osoitteestaan.

Lenkkimaisema Dordognessa, Ranska | Elämää Nomadina blogi
Lenkkimaisema Dordogessa, rauhallista oli juoksennella

Lockdownin alettua tehtiin muuten koronaan liittyen jakso myös Elämää Nomadina podcastiin, käyhän kuuntelemassa koonti siitä miten tämä pandemia onkaan vaikuttanut nomadielämään ja matkustamiseen.

Tiukin lockdown kesti Ranskassa joulukuun alkuun saakka, eli useamman viikon. Aika meni kyllä nopeasti, eikä eristäytyminen maaseudun rauhassa aiheuttanut suurempaa ahdistumista tai mökkihöperyyttä (eihän kissalle juttelemista lasketa höperyydeksi?). Lähinnä tehtiin töitä, lenkkeiltiin, nosteltiin rautaa kuntoiluhuoneessa, kokattiin ja katsottiin sarjoja takkatulen ääressä, ihan niin kuin ennen lockdowniakin. Kauppareissuilla naapurikaupungissa käytiin suunnilleen kerran viikossa, ja se oli siis jonkinlainen viikon kohokohta. Tunnin lenkkien lisäksi pystyttiin hengailemaan ulkona myös omalla pihalla, mutta harmitti kyllä kun tutustumismatkat lähiseudulle piti lopettaa. Joulukuun alussa lockdownia lievennettiin niin, että ulkoilla sai kerrallaan kolme tuntia, mutta edelleen tuli pysytellä 20 kilometrin säteellä kotoa. Tätä muutosta juhlistettiin juoksemalla pitkästä aikaa puolimaraton.

Brittienkin rajoitustilanteen helpotettua (hetkeksi) hieman, isäntämme suunnittelivat palaavansa joulukuun puolessa välissä, joten meidän oli aika suunnitella seuraavia liikkeitä. Päätettiin jatkaa talonvahtihommia, jos niitä vain löytyisi, sillä arveltiin erilaisten liikkumisrajoitusten jatkuvan Euroopassa vielä melko pitkään. Tästä lisää päiväkirjan seuraavassa osassa, jossa käännettään auton keula jälleen etelään.

Mitä pidit tästä jutusta?

Klikkaa tähtiluokitusta

Keskiarvo 3.5 / 5. Arvioita annettu: 2

Koska tykkäsit tästä jutusta...

...haluatko seurata meitä myös SoMe:ssa?

Ikävää että et pitänyt tästä jutusta...

... miten voisimme kehittää sisältöä?

Haluatko saada tiedon uusista jutuista ja artikkeleista? Liity tilaajaksi!
Jaa kavereillekin jos tykkäsit

16 Vastausta

  1. Yleensä en ole ajatellut tuollaisia “pikkukyliä” potentiaalisena matkustuskohteena, mutta kun tarkemmin ajattelee, niin se voisi olla oikeastaan varsin mukava reissu kierrellä tuollaisia paikkoja ilman kiirettä. Ja tässä tapauksessa ne myös näyttävät varsin hienoilta. Tuollainen viinikellari olisi myös todella kivaa päästä näkemään, en vastaavassa taida olla koskaan käynyt. Viini itsessään ei kiinnostaisi, mutta kellari olisi mukavaa nähdä.

    1. Joo pienemmät kylät voi helposti jäädä varjoon reissusuunnitelmia tehdessä, mutta jos on aikaa, niin kaikenlaisia löytöjä voi kyllä tehdä. Tuo Perigord Noirin alue oli itselle ihan uusi tuttavuus, ja kerrassaan upea! Parhaitenhan nämä toimii road tripin merkeissä kiertelyyn, toki joskus on tullut tehtyä myös kivoja päiväretkiä lähiseudun pienempiin kohteisiin kaupunkilomalta ihan julkisilla kulkuneuvoilla.

  2. Nuo viehättävät pikkukylät ovat upeita. Road trippaillessa tämmöisiä olisi tietysti mahdollisuus nähdä hyvinkin! Meillä on vain monesti niin vauhti päällä ja nokka kohti seuraavaa määränpäätä, ettei olla selvästi läheskään riittävästi käyty kiertelemässä pikkupaikkoja.

    Näissä kohteissa kiinnostaisi myös eritysesti ruoka. Voisi kuvitella, että pienen kylän ikivanha ja idyllinen ravintola on kypsynyt tarjoamaan ikimuistoisia makuelämyksiä!

    1. Tunnistan hyvin tuo vauhti päällä seuraavaan kohteeseen -meiningin omiltakin reissuilta 😀 Yksi tämän nykyisen elämäntavan ehdottomia etuja on matkustamisen (elämän?) hitaus, eli jää aikaa kulloiseenkin “sijoituspaikkaan” ja sen lähiseutuihin tutustumiseen. Ja kyllä, paikalliset ruokaelämykset todellakin sopisi tähän pikkukylissä seikkailemisen konseptiin! Viimeaikoina ravintolakäynnit on sattuneesta syystä olleet ihan minimissä, mutta josko joskus lähitulevaisuudessa palattaisiin normaalimpaan elämään senkin suhteen…

  3. Todella mukava kokemus näin korona-aikojen keskellä. Rakastan erilaisia matkailuvaihtoehtoja ja majoitusmuotoja ja itse teemme paljon/mahdollisuuksien mukaan kodinvaihtoa. Tämä talonvahtihomma on kiinnostanut myös pitkään ja se on todella kätevä ja ihana tapa myös matkailla. Varmasti rentouttavaa olla maaseudun rauhassa tällaisina aikoina, sillä se varmasti antoi tiettyä vapautta omaan olemiseen kuitenkin (vaikka rajoitukset siis tiukat olikin). Omalla kohdalla kaiken pitää olla kävellen tai julkisilla kulkupeleillä saavutettavissa, sillä en omista ajokorttia enkä liiemmin voi siis ajaa, mutta näiden puitteissa maaseutukylät houkuttelevat ehdottomasti! Teidän seuraavia matkakertomuksia odotellessa. 🙂

    1. Juuri näin, mietittiinkin tuolla Ranskassa moneen otteeseen, että meillä kävi todella hyvä tuuri tuon talonvahtipaikan suhteen! Maaseudun rauhassa ei tosiaan paljon korona häirinnyt elämää, vaikka lockdown olikin päällä. Oma auto antaa tietysti paljon enemmän vapautta liikkumiseen ja paikan valintaan, mutta paljonhan noita talonvahtipaikkojakin on myös ihan julkisilla saavutettavissa paikoissa. Mullakaan muuten ei ole korttia, eli meillä ei tarvitse arpoa kumpi ajaa ja kumpi katselee maisemia 😀

  4. Ihania ranskalaiskyliä! Ja kätevä tuo Trusted Housesitters-palvelu, pitääpä tutustua siihen enemmän.

    Ranskassa onkin olleet tiukat liikkumisrajoitukset. Täällä Turkissa oli keväällä myös iäkkäämmät ihmiset sekä lapset ja nuoret suljettuna pitkän aikaan koteihinsa, muita liikkumisrajoitukset koskivat vain lähinnä viikonloppuisin ja juhlapyhinä. Nytkin täällä on ulkonaliikkumiskielto öisin (klo 21-05) ja viikonloppuisin, mutta viikonloppuisin saa käydä lähimmässä kaupassa eikä lupalappuja tarvitse täytellä. Onneksi täällä toimivat hyvin myös kotiinkuljetuspalvelut sekä ruoan että ruokaostosten suhteen.

    1. Nuo kylät oli todella ihastuttavia, ja niiden vanhat talot voisivat varmaan kertoa monta tarinaa menneistä ajoista!

      Tämä rajoitusviidakko alkaisi jo pikkuhiljaa riittämään, mutta eipä tässä auta kuin odotella aikoja parempia. Nuo kotiinkuljetuspalvelut ovat varmasti olleet tärkeässä roolissa eri maissa. Toisaalta huolettaa varsinkin jo muutenkin yksinäiset, yksin asuvat ikäihmiset, jotka ovat olleet kuin kotinsa vankeja jo todella pitkään. Toivottavasti kaikilla olisi edes joku, joka pitää säännöllisesti yhteyttä.

  5. Tätä olen tässä vähän pohtinut, että jos vaikka riskiryhmäläinen puolisoni tässä kohta saisi rokotteen, niin haluaisimmeko sittenkään lähteä vielä maailmalle, jossa nuo lockdownit voivat olla ihan toista luokkaa kuin Suomessa, jossa käytännössä poislukien teatterit ja näyttelyt voi elää melkein normaalia elämää: ravintolat ovat auki ja yksityiset kuntosalit ja löytyypä niin yksityisiä uimahallejakin ihan kohtuuetäisyydellä pääkaupunkiseudulta.

    1. Hyvää ja aiheellista pohdintaa. Vähintäänkin pitää valita matkakohde huolellisesti, ja siitä huolimatta voi tietysti tulla ikäviä yllätyksiä kesken matkan. Tilanteet tuntuu muuttuvan todella nopeasti, ja tosiaan, toisin kuin Suomessa, rajoitukset ovat monissa maissa todella tiukkoja ja jopa uuteen lockdowniin voidaan mennä nopeasti. Tämä meidänkin “maailmalla reissaaminen” on jo puolisen vuotta ollut hyvin pitkälti eristyksissä elämistä, ja esimerkiksi ravintolakäynnit voi laskea yhden käden sormilla. Nautitaan tietysti auringosta ja erilaisista maisemista ja paikan vaihtamisesta aina välillä, mutta ei tätä nyt miksikään varsinaiseksi matkaluksi voi kutsua. Parempia aikoja odotellessa.

  6. Onpa ihastuttavan näköisiä paikkoja. Voin hyvin kuvitella, miten ihanaa oli kierrellä tuolla vanhoissa kaupungeissa ja kylissä. Suuri harmi varmaan nuo koronarajoitukset. Tosin jutun perusteella hyvinhän tuosta näytitte selvinneen. Maaseudulla varmaan vähän helpompaa.

    1. Kyllähän tuo lockdown tietysti harmitti, kun vielä muutama “lähimatkailupäivä” olisi ollut suunniteltuna, ja sitten yhtäkkiä kaikki olikin kiellettyä. Mutta joo, eipä meillä sinänsä tosiaan ollut tuolla maalla mitään hätää tai huolta.

    1. Näinpä, auto on toki helpoin tapa liikkua kylien välillä, mutta parasta antia on kuljeskella kävellen pitkin ikivanhoja katuja ja portaikkoja, joiden vierustoilla talot kiipeävät ylemmäs ja jopa nojailevat kallionseinämiin. Siinä voi sitten samalla helposti kuvitella, miten samoja kivikujia pitkin on joskus keskiajalla karautettu ylös linnalle hevosilla.

Herättikö tämä juttu ajatuksia? Jätä kommentti ja osallistu keskusteluun!

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista.

Tilaa ilmoitukset!
Tilaa ilmoitukset sähköpostiisi ja pysy mukana nomadielämän pyörteissä!
Lähetämme sinulle viestin aina, kun uusi juttu tai artikkeli julkaistaan.