Marraskuu 2019: Jukatanin niemimaa Meksikossa
Kuubassa reissaamisen jälkeen siirryttiin talvikuukausiksi Meksikoon ja Keski-Amerikkaan, tarkoituksena yhdistää sopivassa suhteessa uusiin kohteisiin tutustuminen ja pysähtyminen aina välillä hieman pidemmäksi aikaa tekemään töitä. Aloitettiin kiertomatka viettämällä reilu kuukausi Jukatanin niemimaalla Meksikon kaakkoiskulmassa. Karibianmeren ja Meksikonlahden välissä sijaitseva niemimaa on kenties Meksikon merkittävin turismialue, ja erityisesti Karibianmeren kauniin rannikon lomakohteet nauttivat suurta suosiota matkailijoiden keskuudessa. Jukatanin niemimaa on varsin monipuolinen matkakohde, josta resorttien ulkopuolelle uskaltautuvat ja rannikolta poistuvat reissaajat löytävät muun muassa upeita Maya-raunioita ja kolonialismin aikaan rakennettuja värikkäitä kaupunkeja. Tässä postauksessa lyhyt kooste kuukaudesta Jukatanilla, ja linkeistä pääset FinnsAway-blogin puolelle lukemaan kohteista enemmän (englanniksi).
Karibianmeren maisemia Riviera Mayalla
Kuten niin moni muukin, myös me aloitettiin Jukatanin niemimaahan tutustuminen Quintana Roon osavaltiosta, Karibianmeren rantamaisemista, ja juuri niistä kuuluisimmista rantakohteista Riviera Mayaksi kutsutulla alueella. Tultiin Meksikoon siis Kuubasta, lentäen Havannasta Cancuniin. Itse Cancun ei kohteena meitä juurikaan kiinnostanut, koska sen kaunis rantakaistale on valtavan turismin myötä kasvanut täyteen rakennetuksi ja jokseenkin keinotekoiseksi. Cancunin kaupungin keskusta sijaitsee rannan sijasta sisämaassa, ja siellä meno on huomattavasti meksikolaisempaa. Mikään kaunis kaupunki Cancun ei kuitenkaan ole, joten sen väliin jättämällä ei menetä paljon. Nopeasti kasvanutta kaupunkia pidetään myös jokseenkin vaarallisena, toisin kuin tehokkaasti vartioitua Cancunin hotelli- ja ranta-aluetta. Me vietettiin Cancunissa muutama päivä, mutta lähinnä vain istuttiin koneiden ääressä parin viikon nettipaaston jälkeen.
Meidän pääkohde Riviera Mayalla oli Tulum, jonne matkattiin paikallisbussien virkaa toimittavilla pikkupakuilla, pysähtyen matkalla muutamaksi päiväksi Playa del Carmeniin. Playa del Carmen on kasvanut varsin nopeasti pienestä kalastajakylästä suosikkilomakohteeksi, ja vetää vuosittain valtavia turistimääriä. Lokakuun lopulla, ennen pääsesongin alkamista, siellä kuitenkin onneksi oli vielä verrattain rauhallista. Playan rantamaisemat ovat kieltämättä kauniita, ja koska ranta on aivan kaupungin vieressä, on helppoa ja nopeaa siirtyä hiekkarannalta kauppakaduille ja ravintoloihin. Playa varmasti toimii hyvin lyhyeen rantalomaan, mutta meidän makuun siellä oli vähän turhan vilkasta, ja sellainen turistikohteille tyypillinen kaupustelumeininki.

Tulum sijaitsee reilu 60 kilometriä rannikkoa etelään Playa del Carmenista, ja on tunnettu erityisesti upeista rantamaisemista ja rannikolla sijaitsevista Maya-kaupungin raunioista. Myös Tulum kasvaa nopeasti, ja sen on sanottu muokkautuneen eräänlaiseksi hipsteriversioksi Cancunista. Kuten Cancun, myös Tulum jakautuu erilliseen rantavyöhykkeeseen ja keskusta-alueeseen, joiden välillä turistit usein suhaavat polkupyörillä. Suosituimmat majoitukset löytyvät luonnollisesti rannalta, mutta me viihdyttiin mainiosti keskustasta vuokratussa pienessä airbnb-asunnossa. Tulumissa ei ole jättikokoisia hotellikomplekseja, mutta pitkän hiekkarannan varrelle mahtuu paljon pienempiä resortteja ravintoloineen ja rantabaareineen.

Tulumin Maya-raunioita ei kannata jättää väliin jos tuolla päin Meksikoa liikkuu. Itse rauniot eivät ole kokoluokaltaan Jukatanin suurimpien joukossa, mutta niiden poikkeuksellinen sijainti rantakallioilla, turkoosin meren äärellä, tekee alueesta upean. Lisää eksotiikka tuovat raunioilla viihtyvät iguaanit ja koatit, nenäkarhut. Tulumin rauniot on nykyään todella suosittu kohde, mutta jos sinne suuntaa heti aamusta, tai vasta vähän ennen sulkemisaikaa, välttää pahimmat ruuhkat ja suuret, busseilla paikalle saapuvat turistiryhmät. Vaatteiden alle kannattaa pukea uima-asu, sillä raunioalueella on pieni uimaranta, josta pääsee ihailemaan aluetta merestä käsin. Tulumin kukoistuskausi oli 1200-1400 -luvuilla, ja sen uskotaan olleen merkittävä kauppakaupunki sekä palvontapaikka. Kaupunkia suojasi jyrkkien rantakallioiden lisäksi useita metrejä paksu ja korkea kivimuuri, ja se ilmeisesti antautui espanjalaisille valloittajille yhtenä viimeisimmistä Maya-kaupungeista.

Kaupunkeja ja raunioita Yucatanin ja Campechen osavaltioissa
Kauniilta rannikolta siirryttiin Jukatanin niemimaan sisäosiin, aloittaen hurmaavasta Valladolidin pikkukaupungista Yucatanin osavaltiossa. Valladolid on useimmille vierailijoille lähinnä kauttakulkupaikka matkalla kuuluisille Chichen Itza -raunioille, mutta se sopii mainiosti myös hieman pidempään oleskeluun. Kaupungin keskusta hurmaa pastellinsävyisine asuintaloineen, pikkuputiikkeineen ja keskuspuistoineen, ja löytyypä Valladolidista myös suosittu uimapaikka, cenote, eli luola maanalaiseen jokeen, keskeltä kaupunkia. Ihan keskustan tuntumassa on myös hieno luostarirakennus Bernardino de Siena de Sisal Monastery.

Valladolidista jatkettiin Meridaan, Yucatanin pääkaupunkiin, jonne asetuttiin paikoilleen liki pariksi viikoksi. Löydettiin Airbnb:sta kiva, pieni, hiljattain rempattu asunto, jossa kelpasi elellä ja tehdä töitä. Asunto sijaitsi kymmenisen kilometriä keskustan ulkopuolella, mutta sen lähistöltä löytyi kaikki tarvittavat palvelut, joten kaupungin vilkkaassa keskustassa käytiin oikeastaan vain nähtävyyskierroksilla. Merida tunnetaan kauniista arkkitehtuurista, lukuisista museoista, vilkkaasta keskusaukiosta sekä Paseo de Montoje -katua reunustavista palatseista ja huviloista.

Meridasta siirryttiin Meksikonlahden rannalle Campechen osavaltion samannimiseen pääkaupunkiin, joka ehkä hieman yllättäen oli aivan epätodellisen kaunis paikka! Koko Campechen historiallinen keskusta, muinoin muurien ympäröimä, on upeasti kolonialismin perinteitä kunnioittaen restauroitu. Kivetyt suorat kadut, värikkäät talot niiden varsilla ja korea keskusaukio kirkkoineen muodostavat hienon kokonaisuuden, jota täydentävät muureista jäljelle jääneet linnoitusosat ja portit, rantakatu ja siistit puistot. Turisteja kaupungissa näkyi yllättävän vähän, mikä osin selittyy sen syrjäisellä sijainnilla Karibianmeren rannikolta katsottuna.

Becanin Maya-rauniot
Ennen Jukatanin niemimaan taakse jättämistä haluttiin vielä käydä tutustumassa isompiin Maya-raunioihin viidakon keskellä. Kohteeksi suunniteltiin syrjäistä Calakmulin rauniokaupunkia, ja sinne päästäksemme suunnattiin pieneen Xpujilin kylään. Matka kylään oli jo itsessään eräänlainen seikkailu, sillä bussiyhteydet valitsemallamme reitillä Hopelchenin kautta olivat lähestulkoon olemattomat, ja tiekin paikoin todella surkea. No, perille kuitenkin viimein päästiin. Xpujilissa majoituttiin pariksi päiväksi sympaattiseen ja ränsistyneeseen pieneen ”viidakkomajaan”, eli jonkinlaiseen harvaseinäiseen mökkiin. Pääsy Calakmulin raunioille osoittautui Xpujilissa odotettua hankalammaksi; kaukana pääteistä sijaitseville raunioille ei ole julkista liikennettä, ja matkanjärjestäjän päiväretket tai kuljetukset olivat melkoisen kalliita, sillä ei löydetty muita turisteja jakamaan autoa ja kuluja. Kahdestaan kyyti raunioille pääsylippuineen ja aluemaksuineen olisi tullut maksamaan lähemmäs sata euroa, mikä tuntui turhan paljolta. Päädyttiin siis sittenkin vaihtamaan kohdetta, ja suunnattiin Calakmulin sijaan Becanin raunioille, vain noin kahdeksan kilometrin päähän Xpujilista.

Becanin Maya-kaupunki perustettiin esiklassisella kaudella noin vuonna 550 ennen ajanlaskun alkua, ja siitä kasvoi vuosien saatossa merkittävä kauppapaikka. Rio Becin alueen pääkaupunkinakin pidetyn Becanin, jonka silloista nimeä ei tiedetä, kasvu jatkui noin vuoteen 830 saakka, kunnes se alkoi kutistua ja lopulta hylättiin 1200-luvulla. Rauniot ”löydettiin” vuonna 1934 ja nimettiin kaupunkia ympäröineen vallihaudan mukaan. Becanin arkeologinen alue on varsin vaikuttava, ja sisältää useampia suuria pyramideja, joiden päälle saa ainakin vielä toistaiseksi myös kiivetä. Meidän tutkiessa aluetta siellä ei ollut juuri ketään muita, ja olikin hieno hetki istuskella kaksin ikivanhan pyramidin huipulla, hiljaisuudessa, puiden latvojen yläpuolella. Myöskään Becanin raunioille ei ole julkista liikennettä, mutta alueelle pääsee Xpujilista edullisesti taksilla (kunhan muistaa tinkiä). Xpujilista palattiin vielä hetkeksi takaisin Quintana Roon osavaltioon, Chetumalin kaupunkiin ihan Belizen rajalla.

Reissupäiväkirjan seuraavassa osassa jätetään Meksiko hetkeksi taakse ja seikkaillaan neljässä Väli-Amerikan maassa!
Meksiko ja oikeastaan Keski-Amerikka muutenkin on itseäni kiinnostava matkakohde, jossa voisi mielellään viettää reissaten useamman kuukauden, sillä nähtävää riittää. Erityisesti luontokohteet siellä kiehtovat, mutta toki muutama Maya-rauniokin tulisi vilkaistua.
Ette ilmeisesti käyneet snorklaamassa tai sukeltamassa Jukatanin niemimaalla?
Luontokohteita Meksikossa todella on mistä valita, vedenalaisesta maailmasta viidakkovaelluksiin ja tulivuorille kiipeämiseen. Myös Maya-raunioita on tosi erilaisia, ja itseä erityisesti kiehtoo nuo vähemmän tunnetut ja vaikeammin saavutettavissa olevat, viidakon keskellä olevat rauniot. Tuosta sukeltamisesta ja snorklaamisesta, vähän noloa kyllä, mutta ei tosiaan käyty Jukatanilla vedessä juuri lainkaan… Kirkkaimmat vedet ja eniten nähtävää olisi löytynyt saarten ympäristöstä, ja Cozumel olikin jossain vaiheessa mukana reittisuunnitelmissa, ja Holbox haaveissa, mutta ei sitten kuitenkaan päädytty kumpaankaan. Nyt ehkä hieman kaduttaa, joten seuraavan kerran kun päästään vastaaviin maisemiin, snorklausreissu on varmasti ohjelmassa.
Sopisi itselleni hyvin reissukohteeksi, kun löytyy hienojen rantojen lisäksi historiallista nähtävää! Millainen hintataso on Meksikossa?
Noin yleisesti ottaen Meksikon hintataso on edullinen niin majoitusten kuin ruuankin suhteen. Myös pääsyliput moniin nähtävyyksiin on halpoja, mutta toki jotkut kuuluisimmat maksavat enemmän. Kuten melkein kaikkialla, turistialueilla osataan kyllä pyytää koviakin hintoja esimerkiksi takseista jne, ja tinkaaminen kuuluu usein asiaan. Me vietettiin Meksikossa kaikkiaan kolmisen kuukautta, ja majoitusten (lähinnä airbnb:n kautta vuokrattuja asuntoja ja huoneita) keskiarvohinta oli alle 14 euroa per yö kahdelta hengeltä. Tästä yhteenvetopostauksesta löytyy tarkempaa infoa reissun kuluista; https://www.finnsaway.com/three-months-in-mexico-summary-and-costs/
Ikuisena Meksiko-fanina ilahdun aina kun joku kirjoittaa matkakertomuksia maasta 🙂 Etenkin nämä intiaanirauniot kiinnostaa, kun niitä on tullut itekin kierreltyä ympäri Meksikoa sekä Guatemalassa. Oon käynyt Meksikossa viidesti ja on tarkoitus palata sinne taas kun maailma normalisoituu tai kun oon saanut rokotteen. Olin toissakeväänä jonkin aikaa Quintana Roossa, mutta teidän tavoin en itekään tykännyt oikein Cancúnista enkä Playasta. Ainoa kiva paikka siellä olikin Tulúmin rauniot. Neljän päivän jälkeen jatkoin matkaa Belizeen. Nyt olis seuraavaks tarkoitus kierrellä nimenomaan Yucatanin ja Campechen aluetta. Palaan myös ehkä Chiapasiin, koska siellä on niin autenttinen tunnelma <3
Kiitos kommentista ja pahoittelut vastausviiveestä, kommentti oli hypännyt roskakoriin jostain syystä. Meksiko on huikea maa, ja vaikka viime talvena oltiin siellä kaikkiaan melkein kolme kuukautta, olisin jo ihan valmis palaamaan! Chiapas kiinnostaisi kovasti, osittain tietysti Palenquen raunioiden takia, mutta muutenkin. Ja siis meillähän on vaikka kuinka monta osavaltiota käymättä ihan kokonaan, saisin varmaan tehtyä ihan loputtoman pitkän listan kohteista missä haluaisin käydä…
Me teimme päiväpysähdyksen ja vierailun Chichen Itzaan Karibian risteilyltä. Se oli sen verran pikainen, että emme kovin paljoa muuta ehtineet nähdä Jukatanin niemimaasta. Näyttää kyllä siltä, että siellä olisi paljon mielenkiintoista nähtävää ja koko Meksikossa ylipäätään.
Meksiko on kyllä varsinainen aarreaitta matkailijoille, ja nähtävää riittää ihan loputtomasti. Karibian risteily olisi epäilemättä myös huikea kokemus, kun maisemat siellä kulmalla maapalloa on niin uskomattoman kauniita!
Pari kertaa olen itse ollut Jukatanilla ja onhan siellä nähtävää paljon. Eri kohteet ovat tosi erilaisia, joten jokaiselle jotakin.
Olen myös reissannut Tyynenmeren puolella Meksikossa ja se oli jotenkin vielä astetta mukavampaa, kun siellä ib parempi ruokakulttuuri ja hitusen miellyttävämpi ilmasto. Mutta molempi parempi 🙂
Juuri tuo monipuolisuus tekee Jukatanista kiinnostavan, ja suuren suosion myötä se on myös ns. helppo kohde liikkua ympäriinsä. Tyynenmeren puolen rantakaupungit houkuttelisivat vähän pidempäänkin oleiluun – joskus yli kymmenen vuotta sitten käytiin Acapulcossa ja siitä rantaa pitkin etelään. Acapulcossa ei ollut entisaikojen (tai Aku Ankan Ankkapulcon 🙂 ) loistetta, mutta hiljaisemmat rantakylät jäi positiivisena kokemuksena mieleen, vuokra-auton leviämisestä huolimatta.