Elämää nomadina

Kesäkuu 2018 osa 2 – torvisoittoa ja kaupunkikohteita Tsekissä

Suomessa ja Oulussa asuessa me molemmat soitettiin pitkään Teekkaritorvissa, viihteellistä musiikkia soittavassa opiskelijapuhallinorkesterissa, joissa monien kausi venähtää helposti huomattavasti pidemmäksi kuin opintojen kesto. Tuolla porukalla tehtiin vuosien varrella useampi keikka- ja hupireissu ulkomailla, ja kun orkesteri kesällä 2018 matkasi Tsekkiin, me liityttiin seuraan, kun Euroopassa kuitenkin oltiin. Italiasta jatkettiin siis autolla kohti pohjoista, ja ajettiin Itävallan läpi Tsekinmaalle. Me ollaan Euroopan reissujen yhteydessä käyty Itävallassa pikaisesti jo useampaan kertaan, ja oltu aina erittäin epäonnisia sään suhteen. Tämäkään kerta ei ollut poikkeus, sillä oli pilvistä ja viileää. Mitään vaelluksia ei olisi ehdittykään tekemään, mutta joskus pitää kyllä palata ajan kanssa koluamaan tuota maisemiltaan upeaa maata. Nyt lähinnä vaan ajettiin läpi, ja telttailtiin yksi yö jossain metsän reunassa kun sopivaa leirintäaluetta ei löytynyt (olivat joko törkeän kalliita tai täynnä). Tsekin puolella pysähdyttiin ennen torvien tapaamista päiväksi České Budějovicen kaupunkiin ja sen viereiselle leirintäalueelle. Tällä tunnetun Budweiser Budvar -panimon kotikaupungilla on pitkä historia, ja sen keskustasta löytyy varsin komeaa arkkitehtuuria.

České Budějovicen historiallinen keskusta | Elämää nomadina blogi
Otakar II aukio České Budějovicessa

Tsekin pääkaupunki Praha oli meille tuttu pariltakin lomareissulta vuosien takaa, mutta muistikuvat kaupungista oli yllättävän hatarat. Vietettiin Prahassa muutama päivä orkesteriporukalla, ja soittamisen lisäksi ehdittiin pyöriä keskustassa ja ihailla vanhan kaupungin hienoja rakennuksia. Kesäsesonki oli jo alkanut, ja vanhan keskustan aukiot oli täynnä väkeä, samoin kuin Kaarlen silta ja Prahan linna. Mutta on se kyllä komea kaupunki, ja soveltuu erinomaisesti vaikkapa pidennetyn viikonlopun kaupunkilomakohteeksi. Edullisen hintatason perässä matkaavien kannattaa suunnata lounaalle tai terassikaljalle vanhan kaupungin ulkopuolelle, sillä ravintoloiden hinnoissa voi olla todella suuret erot turistialueella ja vain hieman kauempana.

Patsas Prahan katujen yllä | Elämää Nomadina blogi
Taidetta Prahan katujen yllä

Prahasta siirryttiin koko porukalla pieneen Sumperkiin Itä-Tsekkeihin, jossa osallistuttiin orkesterifestivaaliin. Matka sisälsi hieman draamaa, kun Tiidan pölykapseli irtosi ja lensi perässä tulleen uudehkon Sciroccon keulaan… Vekkihän sitä tuli komeaan puskuriin, ja ei kun lompakkoa kaivamaan. Onneksi saatiin kuitenkin homma soviteltua ilman sen suurempaa säätämistä. Sumperkissa soitettiin ja juhlittiin, olipa vaan lystikästä meininkiä, ja huippua viettää aikaa vanhojen ystävien seurassa. Orkesterin palatessa viikon reissun päätteeksi Suomeen, me mietittiin hetki seuraavia liikkuja, ja päädyttiin Olomoucin kaupunkiin ja sen ympäristöön. Majoituttiin pariksi päiväksi mökkiin leirintäalueelle Mostkovicen kylään, ja pieni lepäily torvirellestyksen jälkeen oli enemmän kuin paikallaan. Mostkovice itsessään ei mikään varsinainen turistikohde ole, mutta löytyi sieltä iltakävelyreitin varrelta melko aavemaisen näköinen linna ja ihan sieviä järvimaisemia.

Mostkovice, Tsekki | Elämää Nomadina
Mostkovicen maisemia ilta-auringossa

Olomoucissa käytiin tutustumassa komeaan historialliseen keskustaan, jonka kruunu on 1700-luvun alkupuolella rakennettu, barokkityylinen Holy Trinity Column. Jättimäinen, UNESCOn maailmanperintölistoiltakin löytyvä patsas on 35 metriä korkea, ja sen jalusta kätkee sisäänsä pienen kappelin. Hieno monumentti ja kivan oloinen kaupunki muutenkin. Tutkiskeltiin vähän mahdollisuuksia vaeltamiseen Tsekinmaalla, ja todettiin, että pohjoisestahan löytyy vaikka mitä. Siispä otettiin suunta kohti vuoristoisempia maisemia, pysähtyen vielä Litomyslin kaupungissa matkalla pohjoiseen. Tästä säveltäjä Bedřich Smetanan kotikaupungista löytyy muun muassa komea renessanssityylinen linna. Löydettiin edullinen ja kiva Airbnb pienestä Jisinestä Prahan pohjoispuolelta, ja asetuttiin sinne muutamaksi päiväksi tekemään töitä ennen patikkareissuja.

Olomouc, Holy Trinity Column | Elämää Nomadina
Olomouc ja jättimäinen Holy Trinity Column

Mitä pidit tästä jutusta?

Klikkaa tähtiluokitusta

Keskiarvo 5 / 5. Arvioita annettu: 1

Koska tykkäsit tästä jutusta...

...haluatko seurata meitä myös SoMe:ssa?

Ikävää että et pitänyt tästä jutusta...

... miten voisimme kehittää sisältöä?

Jaa kavereillekin jos tykkäsit

Seuraa Instagramissa

Herättikö tämä juttu ajatuksia? Jätä kommentti ja osallistu keskusteluun!

Your email address will not be published. Required fields are marked *