Elämää nomadina

Dominikaaninen tasavalta: Jarabacoan vesiputoukset ja Sosua

Playa Sosua - ranta | Dominikaaninen tasavalta: Jarabacoan vesiputoukset ja Sosua | Elämää Nomadina blogi

Joulukuussa teimme Dominikaanisen tasavallan tukikohdastamme Santo Domingosta muutaman päivän reissun maan sisäosien vuoristoisemmille seuduille ja pohjoisrannikolle. Näin vuoristossa vaeltamisen ystävinä patikkaretki Karibian korkeimmalle huipulle, peräti 3010 metriin kohoavalle Pico Duartelle olisi kiinnostanut kovasti, mutta jäi nyt tekemättä osin jo siksi, että retkeen pitää varata useampi päivä. Sen sijaan suuntasimme vuoristossa Jarabacoan pikkukaupungin kylkeen, kylään nimeltä Buena Vista, ja kävimme piipahtamassa myös Atlantin rannikolla Sosuassa.

Maisena Buena Vistassa | Dominikaaninen tasavalta: Jarabacoan vesiputoukset ja Sosua | Elämää Nomadina blogi

Jarabacoa ja Buena Vista

Tämä pienen saarikierroksen, kuten muutkin siirtymät Dominikaanisessa, toteutettiin julkista liikennettä hyödyntäen, eli busseilla ja minivaneilla matkustaen. Niin Jarabacoaan kuin pohjoisrannikon Sosuaankin pääsee muun muassa Caribe Toursin varsin hyväkuntoisila bussilla. Me emme olleet varanneet lippuja ennakkoon, mutta sattumalta Caribe Toursin asemalta Santo Domingossa oli juuri sinne saavuttuamme lähdössä bussi La Vegaan, josta pääsi vaihtamalla Buena Vistaan. Leppoisasti sujuneen matkan varrella saimme jo ihastella vihreää ja vuoristoisemmaksi muuttuvaa maisemaa.

Maisena Buena Vistassa | Dominikaaninen tasavalta: Jarabacoan vesiputoukset ja Sosua | Elämää Nomadina blogi
Jarabacoan vehreää maisemaa

La Vegan kaupungissa bussi pysähtyi Caribe Toursin asemalle päätien varteen, josta otettiin jonkinlainen combo-taksi keskustaan Expreso busin toimistolle, josta saatiin jatkokyyti pikkubussilla Buena Vistaan. Meillä oli varattuna kahdeksi yöksi majoitus, varsin moderni ja hieno asunto, uudehkossa, pienessä loma-asuntokompleksissa* muutaman kilometrin päässä kylää halkovasta päätiestä. 30 dollarin hintaan kuului niin aamupala kuin kyyti keskustasta, ja hinta-laatusuhde oli varsin hyvä. Käytiin ensimmäisenä iltana auringonlaskun aikaan iltakävelyllä kylillä, rapsuteltiin vastaan tulleita koiria ja ihasteltiin maisemia. Liekö vuoristoilman vaikutusta, mutta ihmiset tuntuivat olevan jotenkin iloisia, ja esimerkiksi tervehtivät paljon enemmän kuin Santo Domingossa.

Buena Vistan majatalon paviljonki | Dominikaaninen tasavalta: Jarabacoan vesiputoukset ja Sosua | Elämää Nomadina blogi
Majatalon “aamiaispaviljonki”
Kyläkauppa Buena Vistassa | Dominikaaninen tasavalta: Jarabacoan vesiputoukset ja Sosua | Elämää Nomadina blogi
Kyläkauppa Buena Vistassa
Auringonlasku ja tie Buena Vistassa | Dominikaaninen tasavalta: Jarabacoan vesiputoukset ja Sosua | Elämää Nomadina blogi
Iltakävelymaisema
Aamiainen Buena Vistassa | Dominikaaninen tasavalta: Jarabacoan vesiputoukset ja Sosua | Elämää Nomadina blogi
Majatalon dominikaanilainen, täyttävä aamupala

Itse Jarabacoan kaupunki jäi meillä aika pikaisen tutustumisen varaan, mutta vaikutti varsin kivalta ja eläväiseltä paikalta, joka voisi toimia hyvin tukikohtana vuoristossa patikoimiseen. 530 metrin korkeudella merenpinnasta sijaitseva Jarabacoa tunnetaan eräänlaisena vuoristoresorttikohteena, jonne paikalliset pakenevat isompien kaupunkien hälyä ja kuumuutta.

Katumaisema Jarabacoassa | Dominikaaninen tasavalta: Jarabacoan vesiputoukset ja Sosua | Elämää Nomadina blogi
Katumaisema Jarabacoassa
Jarabacoan keskuspuisto | Dominikaaninen tasavalta: Jarabacoan vesiputoukset ja Sosua | Elämää Nomadina blogi
Jarabacoan keskusaukion yli 20-vuotias puu

Jarabacoaan vetää viileämmän ilmaston lisäksi kauniit maisemat, kansallispuistot, vuorilta pulppuavat kirkasvetiset joet, ja mahdollisuus rentoutua jalan tai hevosen selästä käsin vuoriston mäntymetsissä ja kahvinkasvatusalueilla. Jarabacoa tarkoittaa Taino-intiaanien kielellä “vesien paikkaa”, ja kaupungin ympäristössä onkin jokien lisäksi myös useampia vesiputouksia.

Maisena Buena Vistassa | Dominikaaninen tasavalta: Jarabacoan vesiputoukset ja Sosua | Elämää Nomadina blogi

Salto Jimenoa Dos vesiputous

Toisena päivänä Buena Vistassa teimme pitkähkön, kaikkiaan 25 kilometrin päiväpatikan Salto Jimenoa Dos vesiputoukselle. Kyseessä on upean vehreän, trooppisen luonnon ympäröimä paikka, jonne pääsee kävelemään pitkin joen yli kulkevia riippusiltoja. Ilmeisesti näillä putouksilla on kuvattu joitain maisemakohtauksia Jurassic Park -elokuvaan. Vesiputouksen portille menee ihan autotie, eli sen näkeminen ei vaadi pitkää kävelyä, me vaan haluttiin ulkoilla mieluumin kuin alkaa järjestämään kyytiä.

Salto Jimenoa Dos vesiputous Jarabacoassa | Dominikaaninen tasavalta: Jarabacoan vesiputoukset ja Sosua | Elämää Nomadina blogi
Salto Jimenoa Dos

Salto Jimenoa putouksia on kaksi, joista me nähtiin alempi, eli Salto Jimenoa Dos. Ylempi, hieman pienempi putous on todella lähellä, mutta jostain syystä putousten välillä ei ole kulkureittiä. Käynti tälle kakkosputoukselle on pohjoisen puolelta (joen itäpuolelta), kun taas Salto Jimenoa #1 putoukselle pääsee Jarabacoasta joen länsipuolelta.

Polku Salto de Jimenoa -putouksille | Dominikaaninen tasavalta: Jarabacoan vesiputoukset ja Sosua | Elämää Nomadina blogi
Portti vesiputoukselle

Viimeiset sadat metrit putoukselle kuljettiin pitkin kivaa riippusiltareittiä, ja maisemat olivat varsin hienoja. Putouksille ei ainakaan meidän vierailumme aikaan ollut pääsymaksua, vaikka alueella olikin työntekijöitä. Putouksilla ja niiden alapuolella olevissa “luonnonkivialtaissa” ei saanut vaarallisten virtausten vuoksi uida, mutta putouksilta alavirtaan olevan luontopolun varressa uiminen on sallittua.

Riippusilta Salto Jimenoa Dos vesiputoukselle | Dominikaaninen tasavalta: Jarabacoan vesiputoukset ja Sosua | Elämää Nomadina blogi
Riippusiltareitti kulkee ohi vesilaitoksen
Riippusiltareitti Salto Jimenoa Dos vesiputoukselle | Dominikaaninen tasavalta: Jarabacoan vesiputoukset ja Sosua | Elämää Nomadina blogi
Salto Jimenoa Dos vesiputouksella Jarabacoassa | Dominikaaninen tasavalta: Jarabacoan vesiputoukset ja Sosua | Elämää Nomadina blogi
11 km patikointia takana, 14 km edessä
Rio Jimenoa -joki | Dominikaaninen tasavalta: Jarabacoan vesiputoukset ja Sosua | Elämää Nomadina blogi
Uimassa viileässä Rio Jimenoa -joessa

Ihailtuamme vesiputousta ja kierrettyämme luontopolun, palasimme takaisin majapaikkaamme toista reittiä, osin pitkin jokirannan polkuja ja pikkuteitä Buena Vistan kylään. Heti pian putousten jälkeen seuraan lyöttäytyi kerrassaan herttainen koira, joka päätti seurata meitä aina perille saakka. Suloinen otus, jonka “saattamisavun” palkitsimme ostamalla sille hieman koiraruokaa kyläkaupasta.

Rio Jimenoa -joki | Dominikaaninen tasavalta: Jarabacoan vesiputoukset ja Sosua | Elämää Nomadina blogi
Rio Jimenoa -joki | Dominikaaninen tasavalta: Jarabacoan vesiputoukset ja Sosua | Elämää Nomadina blogi
Patikkakaveri | Dominikaaninen tasavalta: Jarabacoan vesiputoukset ja Sosua | Elämää Nomadina blogi
Kylämaisema Jarabacoassa | Dominikaaninen tasavalta: Jarabacoan vesiputoukset ja Sosua | Elämää Nomadina blogi

Jarabacoasta Sosuan rantamaisemiin

Sisämaan vihreydestä ja viileämmästä ilmasta palasimme takaisin rannikon kuumuuteen ja kosteuteen, mutta tällä kertaa Atlantin puolelle. Kohteeksi valikoitui Sosua, oikeastaan siksi, että sinne pääsi kätevästi bussilla Jarabacoasta. Ikävä kyllä säät eivät oikein suosineet meidän reissua pohjoisrannikon osalta, sillä Sosuassa satoi paljon ja usein. Paremmilla keleillä olisi ollut mahtava vuokrata moottoripyörä ja käydä tutustumassa rannikon tarjotaan vähän laajemmin, mutta tällä kertaa nyt näin.

Caribe Toursin bussi | Dominikaaninen tasavalta: Jarabacoan vesiputoukset ja Sosua | Elämää Nomadina blogi
Caribe Tours on suosittu bussifirma

Sosua on ilmeisesti takavuosina ollut suosittu ja kiva rantapaikka, mutta kokenut uudempien resorttikohteiden myötä jonkinlaisen taantuman. Rannat ovat toki edelleen varsin nättejä, mutta noin muuten paikka oli jotenkin aika rähjäinen, ja tunnettu ilmeisesti erityisesti seksiturismipaikkana – tätä ilmiötä ei voinut olla kaduilla näkemättä. Sosuasta jäi meille vähän huono maku, osittain varmaan senkin vuoksi, että bookingista varaamamme huoneistohotelli* oli parhaat päivänsä nähnyt, ja kuntoonsa nähden ylihintainen.

Playa Sosua -ranta | Dominikaaninen tasavalta: Jarabacoan vesiputoukset ja Sosua | Elämää Nomadina blogi
Playa Sosua
Sosuan rantakatu | Dominikaaninen tasavalta: Jarabacoan vesiputoukset ja Sosua | Elämää Nomadina blogi
Sosuan ranta”katu”
Sosuan rantakatu | Dominikaaninen tasavalta: Jarabacoan vesiputoukset ja Sosua | Elämää Nomadina blogi
Rantakatu on osin melko rähjäinen

Sosuan pääranta, Playa Sosua, on pitkähkö, aivan nätti valkohiekkainen ranta, jonka koko pituudelta kulkee kapea, yksinkertaisten baarien, ravintoloiden ja myyntikojujen reunustama kävelytie. Päärantaa rauhallisempi auringonottopaikka keskustassa on läheinen Playa Alicia, jonka hiekkaranta on lyhyehkö mutta leveä. Sosuan keskustasta itään päin on vielä muutamia rantoja ja hotellialueita, jotka sopinevat keskustaa paremmin rauhalliseen lomailuun. Kohtuuhintaisia ja hyväksi arvioituja huoneita löytyy Playa Laguna -rannan vierestä muun muassa B&B Pavillonista*.

Playa Alicia -ranta Sosuassa | Dominikaaninen tasavalta: Jarabacoan vesiputoukset ja Sosua | Elämää Nomadina blogi
Playa Alicia
Playa Alicia -ranta Sosuassa | Dominikaaninen tasavalta: Jarabacoan vesiputoukset ja Sosua | Elämää Nomadina blogi

Meillä rannalla makoilu jäi kehnon sään takia välistä, sillä aurinko tuli kunnolla esiin vasta lähtöaamuna. No, ette jääneet tätä harmittelemaan, sillä, kuten todettua, ei se rannalla lojuminen oikein ole meidän hommaa muutenkaan. Mieluummin nautitaan kauniista(kin) ilmoista lenkkeillen tai retkeillen kuin rantatuolissa.

Playa Alicia -ranta Sosuassa | Dominikaaninen tasavalta: Jarabacoan vesiputoukset ja Sosua | Elämää Nomadina blogi
Playa Alicia -ranta Sosuassa | Dominikaaninen tasavalta: Jarabacoan vesiputoukset ja Sosua | Elämää Nomadina blogi
Playa Aliciaa reunustaa rantakalliot

Sosuasta palasimme takaisin Santo Domingon Ciudad Colonialin kupeeseen, jo tuttuun Casa Española -hostelliin*. Vietimme muutaman päivän myös Boca Chican rantakylässä pääkaupungin lähellä, ja sinne palasimme myös tammikuussa (Boca Chicasta siis tulossa lisää myöhemmin). Välissä vietimme joulun ja uuden vuoden lomakauden koiravahteina Brittiläisillä Neitsytsaarilla, ja seuraavassa postauksessa päästäänkin Virgin Gorda -saaren mielettömän upeisiin rantamaisemiin!

Boca Chican rantamaisemaa | Dominikaaninen tasavalta: Jarabacoan vesiputoukset ja Sosua | Elämää Nomadina blogi
Boca Chican rantamaisemaa

Tiesitkö, että Dominikaanisessa tasavallassa voi lomailla myös vuoristossa patikoimisen merkeissä? Valitsisitko rantaloman, kaupunkiloman, patikkaloman vai jonkinlaisen yhdistelmän näistä?

Mitä pidit tästä jutusta?

Klikkaa tähtiluokitusta

Keskiarvo 0 / 5. Arvioita annettu: 0

Koska tykkäsit tästä jutusta...

...haluatko seurata meitä myös SoMe:ssa?

Ikävää että et pitänyt tästä jutusta...

... miten voisimme kehittää sisältöä?

Jaa kavereillekin jos tykkäsit

Seuraa Instagramissa

18 Vastausta

  1. Teidän patikkanne vesiputoukselle näyttää ja kuulostaa todella kivalta. Meilläkin luonnossa patikointi on ehdoton valinta lomamatkalle. Ja onneksi huonompi sää osui rantavierailuun eikä patikointipäivään.

    Meilläkin on Balkanilla parikin kertaa käynyt noin, että koira on kulkenut pitkän aikaa patikassa mukanamme. Ei kuitenkaan ikinä loppuun asti, vaan vaihtoivat jossain vaiheessa seuruetta.

    1. Tuolla sisämaassa oli tosiaan upeat aurinkoiset ilmat, ilmeisesti rannikolla sateet ovat tavallisempia myös ns. kuivalla kaudella. Onneksi Sosuassakin kuitenkin paistoi ennen kuin lähdimme pois, niin ehdittiin kävellä ja kuvata rannoilla myös kauniilla ilmalla.

      Meillä on myös ollut koiria patikkakaverina useammassa maassa, ja ainakin Bulgarian ja Georgian vuorilla mukaan tarttuneet koirat kulkivat mukana todella pitkään, niin että tuli sellainen olo että niillä on “tehtävä” saattaa kävelijät alas.

  2. Mukava lukea paikasta, joka on meille täysin uusi. Tasaisella maalla patikointi rantapaseolla tai korkeintaan Malagan vuorilla lievää ylämäkeä kuuluvat nyt ohjelmistoon. Nuo maisemat kyllä houkuttelisivat tällä iällä kohtuulliseen päivämatkaan kyllä. Juha

    1. Noille putouksille tosiaan olisi päässyt myös autolla, jolloin käveltäväksi olisi jäänyt vain tuo lyhyehkö riippusiltareitti ja luontopolku. Tuolla Jarabacoan ympäristössä maasto oli vielä suhteellisen tasaista, mutta ylempää vuorilta olisi sitten löytynyt haastavampia reittejä aina huipuille kapuamiseen saakka.

  3. 2016 olimme ihanalla kodinvaihtolomalla Sosuan ja Cabareten välillä. Ei nähty 10 päivän aikana mitään seksiturismia. En ole varma käytiinkö kuitenkin vain Cabareten kylällä vai onko seksiturismi tullut sinne vasta nyt?

    1. En osaa sanoa kuinka kauan meno on ollut tuollaista kuin nyt, mutta vaikutti kyllä siltä, ettei kyseessä ole mikään uusi ilmiö. Toki näkyvin seksiturismi vaikutti keskittyneen nimenomaan Sosuan keskustan kaduille, eli voi olla että se “kukoistaa” vain hyvin keskittyneellä alueella.

      Kodinvaihtoloma tuolla Sosuan ja Cabareten välisellä alueella on epäilemättä ollut ihan mahtava, se on tosi kaunista seutua!

    1. Joo aika riskialtista olisi ollut uida tuolla putouksen alla, mutta ilmeisesti sitä tapahtuu, kun meille sanottiin oikein kahteen kertaan että siellä ei saa uida, ja lisäksi vielä henkilökunnan edustaja hiipi meidän perässä putoukselle varmistamaan, ettei mennä veteen 😀 Suvantopaikassa oli leppoisampaa, ja vuorilsta tulevan joen vesi tosiaan oli hyvin virkistävän viileää.

    1. Se on ehdottomasti hyvä yhdistelmä! Me ollaan ihan umpisurkeita rantalöhöilijöitä, vaikka kyllä kovasti tykätään olla rantamaisemissa.

  4. Upean näköistä, sekä luontokohteet että rannat! Tässä saa tosi monipuolisen kuvan Dominikaanisesta tasavallasta ja meidän viikko Punta Canassa muutaman retken tehneenä tuntuu aika laihalta kokemukselta! 😀 Se on kyllä kivaa jos saa yhdistettyä monta juttua, just vaikka rantaloman ja patikointiloman. Jännin yhdistelmä on ollut rantaloma ja lasketteluloma (espanjassa) 😀

    1. Kiitos Elina, Dominikaaninen todella on monipuolinen ja kaunis! Toivottavasti näistä postauksista joku saa kipinän tehdä siellä omatoimireissun resorttimatkan sijaan, tai jonkinlaisen yhdistelmän näitä kahta.

  5. Olipas kauniin näköistä siellä. Me itse asiassa katseltiin juuri lentoja myös Dominikaaniseen tälle keväälle. Päädyttiin nyt kuitenkin Meksikoon mutta lennot täältä Kaliforniasta eivät olisi olleet ihan hirveän kalliita. Millainen siellä on yleisesti ottaen turvallisuus tilanne? Joskus olisi kyllä kiva käydä.

    1. Meksiko on myös ihan mahtava, sinne tekisi itsekin mieli taas palata ja reissata lisää, vielä on vaikka kuinka monta kiinnostavaa aluetta siellä käymättä. Dominikaaninen tuntui ainakin meistä varsin turvalliselta, ei ollut mitään ongelmia missään vaiheessa. Santo Domingon suhteen varoitellaan mm. ryöstöjen mahdollisuudesta, mutta en usko että riski niiden suhteen on yhtään isompi kuin muissakaan suurkaupungeissa. Haitin rajalla on levotonta, ja sinne ei suositella nyt mentävän ollenkaan, ja mekin jätettiin Haiti väliin sen vuoksi.

  6. Niin kai tuo on all-inclusivien luvatussa maassa, että sitä mukaa kun niitä tulee uudempia ja hienompia, niin vanhat toisesta päästä rapistuvat. Myös Whala!Bocachica, jossa vietimme yhden yön lentojen välissä sen sijainnin takia oli todellakin parhaat päivänsä nähnyt, en suosittelisi kellekään – paitsi jos tosiaan tarvitsee majoituksen läheltä lentokenttää.

    1. Niinhän se varmastikin menee. Tosin tuosta Sosuasta en oikein tiedä, onko koskaan mikään varsinainen resorttikohde ollutkaan, mutta joka tapauksessa vaikuttaa siltä, että kehitys siellä on jossain kohti pysähtynyt. Boca Chicasta kirjoitellaankin myöhemmin, sen sijainti on lentokenttään nähden oivallinen, ja kivoja majoituksiakin löydettiin, niitä lienee joka makuun hyvin spartalaisista luksukseen.

    1. Korkeammalla vuorilla olisi varmaan ollut ihan mahtavaa patikoida, ja toki tuo Jarabacoan alue on myös varsin kaunista seutua. Saattajakoira oli tosiaan herttainen tapaus, harmitti kun piti “hylätä” se päästyämme takaisin majoitukseen, toivottavasti löysi tien takaisin normaaleille huudeilleen.

Herättikö tämä juttu ajatuksia? Jätä kommentti ja osallistu keskusteluun!

Your email address will not be published. Required fields are marked *