Elämää nomadina

Kevätreissu Lontooseen ja Nottinghamiin

St Paulin katedraali | Kevätreissu Lontooseen ja Nottinghamiin | Elämää Nomadina

Vietettyämme maalis-huhtikuussa muutaman viikon Suomessa tapaamassa perhettä, ystäviä ja työtiimiä, oli huhtikuun lopulla jälleen aika jatkaa nomadielämää maailmalla. Reilun puolen vuoden Afrikan matkan jälkeen seuraavat suunnitelmat keskittyvät kotimantereelle, ja kesän ohjelma tulee painottumaan automatkailuun Euroopassa. Ennen reissupakun pakkaamista teimme kuitenkin ensin muutaman viikon reppureissun Lontooseen ja Nottinghamiin Englannissa, tässä postauksessa pieni kooste siitä!

Puntauudistuksen uhrit

Mikä tahansa syy vierailla Lontoossa, yhdessä Euroopan ja koko maailman ikonisimmista kaupungeista, on tietysti hyvä, mutta tällä kertaa meillä oli erityisen painava syy suunnata Briteissä nimenomaan Lontooseen. Oli nimittäin päässyt käymään niin, että vuosia sitten (alun perin moottoripyörän ostamista varten, mutta se suunnitelma sitten jäi) vaihtamamme puntasetelit olivat päässeet vanhenemaan. Meiltä oli jotenkin mennyt täysin ohi, että paperiset puntasetelit on hiljalleen vaihdettu muovipintaisiin, eikä vanhoja setelirahoja enää voi vaihtaa muualla kuin Bank of Englandissa Lontoossa. Meillä oli käsissä vanhentunutta rahaa sen verran paljon, ettei tarvinnut kauaa miettiä, miten aloitetaan uusi FinnsAway “tuotantokausi” – tietysti rahanvaihtomatkalla Lontooseen!

Bank of England | Kevätreissu Lontooseen ja Nottinghamiin | Elämää Nomadina
Bank of England

Koiravahteina Hackneyssa

Meidän edellisestä reissusta Britanniaan oli vierähtänyt jo vuosikausia, mutta erityisesti Lontoon majoitusten kalliit hinnat oli vieläkin jokseenkin tuoreena muistissa. Koska halusimme viettää kaupungissa vähän pidempään kuin vain lyhyen pistäytymisen verran, aloimme jo hyvissä ajoin etsimään Lontoosta tai lähiseudulta house-sitting -paikkoja. Iloksemme saimme melkein kahden viikon pituisen koiranvahtipestin Itä-Lontoon Hackneysta, joka oli mitä mainion tukikohta. Kuten aina, tälläkin reissulla meillä oli työt mukana, joten siitäkin näkökulmasta kodinomainen asuminen oli meille paras ratkaisu.

Regent's Canal ja narrow boar veneitä Hackneyssa | Kevätreissu Lontooseen ja Nottinghamiin | Elämää Nomadina
Regent’s Canal kulkee Hackneyn halki
Hoitokoira puistossa kirsikankukkien kanssa | Kevätreissu Lontooseen ja Nottinghamiin | Elämää Nomadina
Ripley-koiran kanssa Victoria Parkissa
Hackneyn keskustaa | Kevätreissu Lontooseen ja Nottinghamiin | Elämää Nomadina
Hackneyn keskustaa

Lue lisää: House-sitting, mitä se on?

Koiranvahtipaikan myötä vietimme paljon aikaa nimenomaan Hackneyn alueen eri osissa, lenkkeilimme hienoissa puistoissa, kuten Victoria Parkissa, ja teimme pitkiä koirakävelyitä muun muassa kauniin Regent’s Canal -kanavan rannoilla, ihaillen satoja jokiveneitä. Tutustuimme myös Olympic Parkin uudistuneeseen alueeseen sekä rouheaan Hackney Wickiin. Pienpanimoblogimme myötä teimme Hackneyssa myös lukuisia panimovierailuita ja maistelimme niin perinteisiä Real Ale pumppuoluita kuin moderneja lontoolaisia pienpanimotuotteita.

Kevään ihastelua lenkillä Victoria Parkissa | Kevätreissu Lontooseen ja Nottinghamiin | Elämää Nomadina
Lenkillä kukkaan puhjenneessa Victoria Parkissa
Olutkuvausta Hackney Wickissa | Kevätreissu Lontooseen ja Nottinghamiin | Elämää Nomadina
Olutkuvausta Hackney Wickissa
Howling Hops panimon olut ja graffitiseinä | Kevätreissu Lontooseen ja Nottinghamiin | Elämää Nomadina
Real Ale oluita Lontoossa | Kevätreissu Lontooseen ja Nottinghamiin | Elämää Nomadina
Five Points pienpanimon Real Ale oluita

Lontoon pauloissa

Vaikka valtaosa ajasta Lontoossa vierähti ydinkeskustan ulkopuolella, kävimme tietysti muutamaan kertaan myös nähtävyyskierroksilla keskustassa. Tähän tarkoitukseen mitä mainioimmaksi kulkupeliksi osoittautui bussilinja 26, joka ajaa Hackney Wickista (jossa myös asuimme tovin koiranvahtipaikan päätyttyä) aina Victorian aseman kulmalle, reitin kulkiessa muun muassa Bank Stationin, St. Paulin katedraalin, Trafalgar Squaren ja Westminstersin ohi. Saimme useampaan kertaan bussin parhaat turistipaikat double-deckerin yläkerran eturivistä, ja saimme kätevästi ja edullisesti yhdistettyä huvin ja hyödyn.

Big Ben | Kevätreissu Lontooseen ja Nottinghamiin | Elämää Nomadina
Big Ben
Pankkiaukio, Lontoo | Kevätreissu Lontooseen ja Nottinghamiin | Elämää Nomadina
Bank Station -aukion arkkitehtuuria
Government Offices Great George Street | Kevätreissu Lontooseen ja Nottinghamiin | Elämää Nomadina
Lontoossa riittää maamerkkirakennuksia

Rahanvaihto Bank of Englandissa sujui yllättävän nopeasti ja kivuttomasti (mitä nyt näin nomadeina tuotti hieman hankaluuksia esittää todiste, kuten esimerkiksi sähkölasku, asuinpaikasta), ja sen yhteydessä ihastelimme pankkiaukion upeaa arkkitehtuuria, ja sitä miten luontevasti Lontoossa satoja vuosia vanhat monumentit ja lasiseinäiset tornitalot sulautuvat samaan kaupunkinäkymään. Kävelimme Thamesin pohjoispuolella pitkiäkin pätkiä, mutta joen eteläpuolelle ei tällä kertaa “ehditty” ollenkaan.

Westminsters Victoria Tower Gardensista kuvattuna | Kevätreissu Lontooseen ja Nottinghamiin | Elämää Nomadina
Westminsters Victoria Tower Gardensista kuvattuna

Lontoossa riittäisi nähtävää ja tehtävää ihan loputtomiin – meillä oli tällä kertaa ajatuksena käydä niin “pakollisissa” nähtävyyksissä, museoissa kuin musikaaleissa, mutta jotenkin aika meni taas kerran niin nopeasti, että kulttuurielämykset jäivät todella vähiin. Ja vaikka kohtuullisen paljon liikuttiinkin ympäriinsä, Lontooseen jäi edelleen vaikka kuinka paljon kiinnostavia alueita ja kaupunginosia missä ei olla käyty.

London calling | Kevätreissu Lontooseen ja Nottinghamiin | Elämää Nomadina
No pakkohan se oli tämmöinen kuva ottaa, haloo!?
Selfie patsaan kanssa | Kevätreissu Lontooseen ja Nottinghamiin | Elämää Nomadina
Lohikäärmepatsas, City of London | Kevätreissu Lontooseen ja Nottinghamiin | Elämää Nomadina
Lohikäärmepatsaat merkkaavat City of Londonin alueen rajoja

Nottingham huokuu historiaa

Nottingham valikoitui meidän toiseksi kaupunkikohteeksi Englannissa alun perin töihin liittyvistä syistä, mutta Robin Hoodin tarinastakin tuttu kaupunki osoittautui oivalliseksi matkakohteeksi muutenkin. Nottingham on viehättävä, historiallinen kaupunki, ja juuri sopivan kokoinen otettavaksi haltuun muutamassa päivässä. Me asusteltiin kahteen otteeseen kaupungin keskustassa hostellimajoituksissa, ja käytiin siinä välissä tekemässä neljän päivän koiranvahtikeikka lähikylässä nimeltään Long Eaton.

Robin Hoodin patsas ja Nottinghamin linna | Kevätreissu Lontooseen ja Nottinghamiin | Elämää Nomadina
Robin Hoodin patsas ja Nottinghamin linna
Nottinghamin linnan portti | Kevätreissu Lontooseen ja Nottinghamiin | Elämää Nomadina
Nottinghamin linnan portti
Koiranvahtihommissa | Kevätreissu Lontooseen ja Nottinghamiin | Elämää Nomadina
Koirahoidokkimme Lola Long Eatonissa
Joutsenia kanavan rannalla Long Eatonissa | Kevätreissu Lontooseen ja Nottinghamiin | Elämää Nomadina
Joutsenperhe kanavan varrella Long Eatonissa

Nottinghamin parhaita paloja oli vaeltelu kauniiden vanhojen rakennusten reunustamilla kaduilla ja linnakukkulan ympäristössä, sekä pubikierrokset paikallisia pienpanimo-oluita maistellen. Pubeja kaupungissa on ihan tolkuttoman paljon, ja yksi tunnetuista maamerkeistäkin on pubi, ikivanha Ye Olde Trip to Jerusalem. Tätä viihtyisää tavernaa kutsutaan joissain lähteissä jopa Englannin vanhimmaksi pubiksi, ja itse se tituleeraa itseään maan vanhimmaksi inniksi eli majataloksi. Majoitustoimintaa ravintolassa ei enää ole, mutta osin linnavuoren luolastoihin rakennettu paikka todellakin huokuu historiaa, kannattaa käydä jos joskus kaupunkiin eksyt!

St Mary’s Church Nottingham | Kevätreissu Lontooseen ja Nottinghamiin | Elämää Nomadina
St Mary’s Church, yksi Nottinghamin lukuisista hienoista kirkoista
Arkkitehtuuria Nottinghamissa | Kevätreissu Lontooseen ja Nottinghamiin | Elämää Nomadina
Kaunista arkkitehtuuria Old Market Square -aukiolla
Nottingham Council House | Kevätreissu Lontooseen ja Nottinghamiin | Elämää Nomadina
Nottingham Council House
Ye Olde Trip to Jerusalem pubi Norringhamissa | Kevätreissu Lontooseen ja Nottinghamiin | Elämää Nomadina
Ye Olde Trip to Jerusalem on ikivanha pubi

Erikoisia pubeja on kaupungissa muutenkin – erityisen hieno on esimerkiksi Pitcher & Piano, entiseen upeaan kirkkoon rakennettu ravintola. Lisäksi kaupungista löytyy muun muassa omatoimianniskeluperiaatteella toimiva craft beer pubi The Tap House, sekä kanavanrantabaari Canalhouse, jossa on myös sisällä pätkä kanavaa ja vene. Myös pienpanimoita ja niiden taproomeja on Nottinghamin alueella useampi.

Elämää Nomadina - Nottingham England Craft Beer Nomads 2024 06
Pitcher & Piano, baari ja ravintola entisessä kirkossa

Majoitusvinkkejä budjettireissaajalle

Erityisesti Lontoossa majoittuminen on melkoisen arvokasta touhua, mutta verrattuna vuoteen 2016, jolloin vierailtiin edellisen kerran, kohtuuhintaisia vaihtoehtoja tuntui olevan tarjolla hieman enemmän. Mikäli Hackneyn alue majoituspaikkana voisi sopia sinunkin reissusuunnitelmaan, alla vinkkinä meidän käyttämät kaksi asuntoa Hackneysta ja Hackney Wickista. Nämä molemmat olivat siis useamman vuokrahuoneen asuntoja, joissa on yhteiskäytössä oleva keittiö ja kylpyhuoneet. Molemmat olivat siistejä ja aivan fiksuja, ja Hackney Wickin asunnossa oli jopa iso olohuone ja pieni sisäpiha.

Globe Rooms* Bethnal Greenissa Hackneyssa (63 € per yö toukokuussa 2024)

Bright Guesthouse* Hackney Wickissa (51 € per yö)

Nottinghamissa olimme kahdessa edullisessa (no meidän normaaliin majoitushintatasoon nähden kyllä melko hintavassa) hostellissa aivan ydinkeskustassa, ja tykkäsimme molemmista. Erityisesti Igloo Hybrid -hostellissa oli tosi kiva tunnelma, henkilökunta oli ihan supermukavaa ja huone oli viihtyisä ja siisti. Myös kylpyhuoneet pidettiin todella hyvässä kunnossa silloinkin, kun hostelli oli ihan täynnä (muun muassa iso ryhmä saksalaisia teini-ikäisiä luokkaretkellä).

Igloo Hybrid* Nottinghamissa (42 € per yö toukokuussa 2024)

Midtown Lodge* Nottinghamissa (51 € per yö)

Selfie Big Benin kanssa | Kevätreissu Lontooseen ja Nottinghamiin | Elämää Nomadina

Nottinghamista palasimme Lontoon kautta takaisin Stanstedin kentälle, ja lennähdettiin Ryanairin siivin Suomeen hakemaan autoa ja treffailemaan vielä kavereita ennen kesän pitkää raod tripia. Tätä postausta kirjoittaessa reitti on kulkenut jo Batian maiden, Puolan, Tsekin ja Slovenian läpi Kroatiaan – seuraavissa reissupäiväkirjan osissa onkin siis luvassa vanlife-tunnelmia, lisää talonvahtikokemuksia ja luontoseikkailuja kesäisessä Euroopassa!

Englannin reissua muistellaan myös Elämää Nomadina podcastissa!

Kuuluuko Lontoo sinun suosikkikaupunkeihisi, tai oletko käynyt Nottinghamissa? Mitä muita kaupunkikohteita suosittelet Englantiin matkaavalle? Jaa kokemuksia ja ajatuksia kommenteissa!

Haluatko saada tiedon uusista jutuista ja artikkeleista? Liity tilaajaksi!

Mitä pidit tästä jutusta?

Klikkaa tähtiluokitusta

Keskiarvo 5 / 5. Arvioita annettu: 1

Koska tykkäsit tästä jutusta...

...haluatko seurata meitä myös SoMe:ssa?

Ikävää että et pitänyt tästä jutusta...

... miten voisimme kehittää sisältöä?

Jaa kavereillekin jos tykkäsit

20 Vastausta

    1. Nykyään ei tosiaan pahemmin tule rahaa vaihdettua, mutta noita puntia meille jäi moottoripyöränostamissuunnitelman kariuduttua melkoinen läjä. Pitää nyt yrittää käyttää niitä pois ennen kuin tulee seuraava uudistus 😀 Ja nythän on jo laskettu liikkeelle taas uudet rahat Charlesin kuvalla, mutta ilmeisesti muovi-kuningattaretkin käy vielä vuosia.

  1. Minä en ole käynyt Englannissa lainkaan ja Mikonkin reissusta on jo pitkän aikaa. Olisi mukava käydä Lontoossa yhdessä. Nähtävää on todella paljon ja niiden suhteen rajaamista pitäisi tehdä rankalla kädellä.

    Minä haluan yleensä vaihtaa ulkomaanvaluuttaa takaisin euroiksi, sillä pelkään niiden unohtuvan lopullisesti jonnekin. Yhdysvaltain dollarit jätämme kuitenkin säilöön uusia reissuja varten, ne kun käyvät niin moneen paikkaan.

    1. Lontoo on todellakin siitä haastava, että mikäli aikaa on rajallisesti, ei voi mitenkään ehtiä nähdä ja tehdä kaikkea kiinnostavaa, kaupunki on niin valtava.

      Dollareita ja puntia meilläkin on ollut säilössä sellaisena kaikkialla käyvänä matkavaluuttana, muuten pyritään aina vaihtamaan vain sellainen määrä, joka tulee käytettyä ennen maasta poistumista. Toki jonkinlainen läjä on eri maiden kolikkoja siitä huolimatta jäänyt “matkamuistoiksi”.

  2. Enpä ole koskaan kuullut kenenkään matkustavan rahanvaihdon vuoksi. Nyt sekin peruste kuultu! Olin teinipoikien kanssa Lontoossa kodinvaihdossa. Se oli aikamoinen säästö, neljän hengen yöpymiset viikon olisivat jo iso lovi kassaan.

    1. Hahaa, no ei se ihan tavallinen syy taida olla 😀 Me tosiaan jätettiin ne punnat aikoinaan käytettäväksi matkarahoina, eikä tullut mieleenkään että ne voi vanhentua tuolla tavalla ihan täysin. Mutta onneksi sentään pystyi vielä Bank of Englandissa vaihtamaan, ja tulipa nyt sitten käytyä sen myötä Lontoossa 😀 Ja joo, kodinvaihto on toinen mahtava tapa säästää majoituksissa! Lontoon paikkoihin on varmaan runsaasti hakijoita, tai ainakin lemmikkivahtipaikoista tuntui olevan kova kysyntä.

    1. Itse en ollut ensimmäisen Lontoon reissun jälkeen ihan varma että pidinkö, mutta tällä kertaa kokemus oli jotenkin todella positiivinen! Ja tosiaan on varmaankin palattava taas uudestaan joskus, sillä kiinnostavaa nähtävää ja koettavaa jäi vielä todella paljon!

  3. Lontoon hotellien hintataso onkin sen verran korkea, että vaikka mielelläni hyvässä hotellissa yövynkin nauttien hotelliaamiaisista, niin Lontoossa voisi tosiaan, ainakin jos kaupungissa pitempään viipyisi, miettiä jo muitakin majoitusvaihtoehtoja 🙂
    Koirakokemukset ovat kuitenkin vuosikymmenien takaa, joten ehkei sittenkään ihan tätä.
    Käytännön vaihtoehto pitemmälle reissulle voisi olla asettua johonkin pienempään kaupunkiin jonkin matkan päässä Lontoosta ja pendelöidä sieltä.

    1. Hyvät, keskeisellä sijainnilla olevat hotellit Lontoossa todella ovat jo sellaisissa hinnoissa, että meille pitäisi olla melko erityinen tapaus että sellaisessa majoituttaisiin. Pendelöinti jostain lähialueelta voisi olla myös hyvä vaihtoehto, tai sitten jokin kodinvaihto tai talonvahtipesti ilman lemmikkejä. Regent’s Canalin rantamilla tuli myös mietittyä, että paljonkohan sellaisen narrow boat -jokiveneen vuokra mahtaisi olla 😀

  4. Olen käynyt muutaman kerran Lontoossa ja tykkään kaupungista. Edellisestä kerrasta onkin jo vierähtänyt aikaa ja olisi kiva päästä sinne takaisin. Mulla olis reissuohjelmakin melkein valmis. 🙂 Nottinghamissa en ole käynyt, kivalta näyttää sielläkin.

    1. Lontoo on varmasti yksi niistä kaupungeista, johon voi palata uudelleen ja uudelleen, ja aina on jotain uutta koettavaa. Tai sitten voi vain fiilistellä jo tuttuja kulmia.

  5. En oo käyny Lontoossa ja pitkään oli niin ettei se edes kiinnostanut. Nyt oon vähän alkanutu lämpenemään sille ja katsotaan jos lähivuosina ehtis jossain vaiheessa siellä käväistä. Olipa kiva syy matkustaa ulkomaille, harvemmin sitä on mitään “oikeaa” syytä lähteä 😀 Itellä menis eka reissu varmaan vaan nähtävyyksiä kattellessa, mutta paikalliset panimo-oluet olis varmasti meilläkin ohjelmassa.

    1. Tuo puntien vanhentuminen oli ensin pieni järkytys, mutta aika nopeasti muutettiin se positiiviseksi jutuksi, ja tuo Lontoo + Nottingham -reissu oli oikein kiva aloitus tämän kesän ja syksyn Euroopassa kiertämiselle. Ja joo, pienpanimot ja olutkulttuuri on jo yksistään aivan pätevä syy suunnata Englantiin ja Lontooseen!

  6. No tämäpä sattui hyvin kun juuri ensi viikolle katselin lentoja Lontooseen. Mies on menossa sinne työpalaveriin ja mietin, että josko lähdettäisiin mukaan vai jäämme siksi aikaa Helsinkiä kiertelemään. Riippuu varmaan lentojen saatavuudesta mutta näitä kuvia katsellessa alkaa kyllä vähän matkafiilikset nousta.

    1. Toivottavasti löytyy sopivat lennot ja pääsette mukaan fiilistelemään Lontoota! Toki myös Helsingin kiertelyssä on puolensa (meidän ihan ehdottomasti pitäisi viettää joskus Helsingissä muutama päivä ihan vaan turisteina, sen verran vieraaksi se on jäänyt), mutta onhan Lontoo huikea kaupunki!

  7. Regents Canalin laitaa mekin viimeksi Lontoossa käydessämme talsimme, näkymiin tyytyväisinä! Nottingham oli ainakin jokin aikaa sitten kaupunginosa, joka alkoi olla jo kyllästynyt turistimassoihin, jotka tunkevat väkisin melkein kylään.

    1. Kanavan ranta on tosiaan kaunis, samoin kuin sen viereiset puistot. Notting Hillia varmaan tarkoitat tuolla suositulla kaupunginosalla, meidänkin oli tarjoitus käydä siellä(kin) pyörimässä, mutta ei sitten ehditty. Ja ehkä ei olisi niin tykättykään, jos se tosiaan on niin täyteen puskettu kanssaturisteja.

  8. Olen käynyt vain Lontoossa (ja Stanstedissä), joten suosituksia muista kaupungeista ei ole antaa. Lontoo oli kyllä tosi kiva tuttavuus. Käytiin siellä pari vuotta sitten, ja silloin löytyi sattumalta suht edullinen majoitus. Saatiin kokonainen Airbnb-asunto aivan keskustan tuntumasta, eikä hintaa neljälle yölle ollut kuin 301 euroa. Majoituttiin viimeinen yö Stanstedin kentän hotellissa, ja se maksoikin jo 165 €.

    Tykästyin Lontoossa erityisesti Camden Towniin ja Brick Laneen, joista löytyi hienoa katutaidetta sekä uskomattoman hyvää etnistä ruokaa! Notting Hill oli myös kivaa seutua.

    1. Tuo Airbnb-asunto on kyllä ollut melkoinen löytö, jos siis on keskustassa! Stanstedin majoituksen kanssa mekin vähän tuskailtiin, kun lento saapui yöllä. Hetki jo harkittiin kentän lattialla nukkumista, mutta löydettiin sitten muutaman kilsan päästä pieni hotelli noin 65 eurolla.

      Camden Town ja Brick Lane on molemmat hyviä vinkkejä Lontooseen, ja ruokatarjontahan taitaa monelle olla yksi parhaista jutuista Lontoossa, valinnanvaraa eri alueilla todellakin riittää!

Herättikö tämä juttu ajatuksia? Jätä kommentti ja osallistu keskusteluun!

Your email address will not be published. Required fields are marked *