Norsuvauvoja ja nomadielämää Sambiassa
Reissattuamme marraskuussa Botswanassa Chobe-joella ja Zimbabwessa Victorian putouksilla, asetuimme kolmeksi viikoksi Sambiaan. Tässä postauksessa tutustutaan lyhyesti Sambian pääkaupunkiin Lusakaan, ja käydään ihastelemassa pelastettuja vauvanorsuja Lusakan kansallispuistossa sijaitsevassa norsujen orpokodissa.
Livingstonen kautta Lusakaan
Palattuamme kävellen Zimbabwen Victoria Fallsin kylästä rajan yli Sambian puolelle, vietimme ennen bussimatkaa Lusakaan illan ja yön Livingstonessa. Maailmankuulun tutkimusmatkailijan mukaan nimetty Livingstonen pikkukaupunki on Sambian puolen keskus Victorian putouksilla vierailemiselle, ja käytännössä pitkälti rakentunut turismin ympärille. Marraskuussa Livingstonen keskustan kaduilla oli melko hiljaista, mutta toisaalta monet kävijät viettävät aikaa lähinnä vain resorteissa Sambesi-joen rantamilla Victorian putousten lähellä.
Me yövyttiin kohtuuhintaisessa ja kävelymatkan päässä bussiasemalta sijaitsevassa (*affiliate-linkki), joka oli varsin kiva guesthouse omalla ravintolalla ja uima-altaalla. Illallista käytiin syömässä todella edullisessa Da Canton Barissa, joka oli hauska yhdistelmä ravintolaa ja klubia. Sähkökatkon vuoksi nautittiin alle kolmen euron pizzasta ja alle euron oluista hetkellisesti kynttilänvalossa, mikä ei ainakaan heikentänyt tunnelmaa.
Koska bussimatkalle Lusakaan piti lähteä jo heti aamusta, Livingstonen nähtävyydet jäivät meiltä melkolailla väliin. Tosin ei niitä niin kovin paljon olekaan, putousten ja niihin liittyvien aktiviteettien ollessa turismin keskiössä. Sambian historiaa, kulttuuria ja arkeologiaa esittelevä Livingstone Museum olisi varmaan ollut käymisen arvoinen, ja lisäksi kaupungissa on myös rautatiemuseo vanhoine vetureineen, sekä Sambian juutalaisten historiaan keskittynyt juutalaismuseo.
Puuduttavaa bussimatkailua
Marraskuun puolivälissä meillä oli takana jo kolme kuukautta elämää itäisessä Afrikassa, joten osasimme suhtautua vajaan 500 kilometrin bussimatkaan Livingstonesta Lusakaan riittävällä kärsivällisyydellä. Shalom- yhtiön bussi oli melkoinen rähjä, varmaan kymmeniä vuosia vanha, ja lähtöajasta myöhästyttiin taas kerran noin tunnin verran. Onneksi bussin koneessa riitti ihan kivasti vääntöä, tosin mikäli vauhti nousi yli 100 km/h, muuttui jo pienemmissäkin nopeuksissa tuntunut vatkaus aivan hillittömäksi tärinäksi ja heilumiseksi. Eipä sillä, että yli satasta kovin monessa kohdassa olisi edes yritetty päästellä. Noin yhdeksän tunnin matkan aikana nähtiin ikkunoista lähinnä maalaismaisemia ja pieniä, erittäin vaatimattomia kyliä. Lusakaa lähestyttäessä maisema kaupungistui, onhan kyseessä sentään noin 3,3 miljoonan asukkaan keskittymä.
Sambian pääkaupunki Lusaka kasvaa ja kehittyy nopeasti
Sambian itsenäistymisestä (1964) asti maan pääkaupunkina toiminut Lusaka perustettiin vanhan asutuskeskuksen yhteyteen uudisasukkaitten toimesta, rautatien rakentamisen yhteydessä vuonna 1905. Vuonna 1935 alun perin junien vedentäyttöpisteeksi perustetusta asemakaupungista tuli Britannian Pohjois-Rhodesian pääkaupunki. Eurooppalaisten kiinnostus alueeseen perustui pitkälti sen malmivarantoihin, ja rautatien rakentamisen tarkoituskin oli ensisijaisesti palvella kaivosteollisuuden tarpeita. Nykypäivän Lusaka on Sambian kiistaton keskuskaupunki niin talouden ja kaupan kuin hallinnon suhteen, ja myös liikenteen solmukohta.
Itsenäiselle reissaajalle Lusaka on mainio tukikohta Sambiaan tutustumiseen. Se sijaitsee ylänköalueella 1280 metrin korkeudessa, ja on ilmastoltaan miellyttävä ympäri vuoden, joskin toki sadekauden aikana vettä tulee reilusti sielläkin. Lusakasta käsin on helppo tehdä esimerkiksi safarimatkoja Sambian kansallispuistoihin, ja sieltä voi siirtyä niin lentämällä kuin maata pitkin muihin kohteisiin Sambiassa ja naapurimaissa.
Meille Lusaka oli ensisijaisesti tukikohta työprojektiin liittyen, ja vietimme paljon aikaa ihan vain arkisesti koneiden ääressä, asuen ensimmäisten * hostellissa vietettyjen öiden jälkeen hieman keskustan ulkopuolella airbnb:n ja bookingin kautta vuokratuissa asunnoissa. Kierrellessämme eri puolilla kaupunkia niin juoksulenkeillä kuin Yango-kyydeillä, huomio kiinnittyi erityisesti ostoskeskusten valtavaan määrään. Suuresta ruokakaupasta, muutamasta vaateliikkeestä, erikoiskaupoista sekä ravintoloista ja muista palveluliikkeistä kuten parturikampaamoista koostuvia ostoskeskuksia on ihan älytön määrä, ja ei voi kuin ihmetellä, mistä niihin kaikkiin riittää ostovoimaisia asiakkaita. Keskiansiotaso Sambiassa on todella heikko, mutta toki pääkaupungissa asuu keskivertoa vauraampaa väkeä.
Varsinaisten nähtävyyksien kiertely Lusakassa jäi meillä olemattomiin, mutta ei niitä niin valtavasti olekaan – keskustan tunnetuin nähtävyys on kansallismuseo, jonka yhteydessä on myös taidekokoelma. Käsityöläisolutharrastuksen myötä kävimme kahdella paikallisella pienpanimolla (niistä pian lisää Craft Beer Nomads -blogissa) ja ruokamarkkinatapahtumassa, ja jonkin verran kävimme myös tutustumassa paikalliseen ravintolatarjontaan. Paikallisen ruuan kulmakivi on Itä-Afrikan muillekin maille tyypillinen maissipuuro, Sambiassa nimeltään Nsihma, joka nautitaan käsin palloiksi pyöritellen lihan, kalan tai kasvisten kanssa. Pataruuat ovat yleisiä, samoin grillaamalla valmistettu liha ja kala, ja maustamiseen käytetään paljon maapähkinää, tomaattia ja sipuleita. Chiliäkin käytetään jonkin verran, mutta sambialainen ruoka ei lähtökohtaisesti ole tulista tai erityisen mausteista muutenkaan.
Norsujen orpokoti Lusakan kansallispuistossa
Yksi kohokohdista Sambiassa oli vierailu Lusakan kansallispuistoon. Tarkoitus oli itse asiassa ehtiä myös käymään safarilla joko Lower Zambezi National Parkissa tai Kafuessa, mutta työkiireistä johtuen ne jäivät nyt välistä. Pienessä Lusakan kansallispuistossa safariajelu ei tarjoa kovin paljon nähtävää, mutta puiston ehdoton vetonaula onkin sen suojelukeskus, jossa sijaitsee norsujen orpokoti.
Kansallispuiston alueella sijaitseva GRI – Wildlife Discovery Centre tekee tärkeää koulutustyötä villieläinten suojelemiseksi. Vuonna 2022 avatussa keskuksessa keskitytään erityisesti koululaisryhmien vierailuihin, ja vuosittain maksutonta, elämyksellistä koulutusta saa noin 5000 sambialaista lasta.
Varsinaisen koulutuskeskuksen vieressä sijaitseva norsujen orpokoti on keskittynyt hylättyjen tai loukkaantuneiden vauvanorsujen kasvattamiseen ja kuntouttamiseen. Orpokotiin tuodut norsut on löydetty luonnosta ilman vanhempiaan, joko yksin nälissään vaeltelevina, haavoittuneina tai erilaisiin ansoihin tai esimerkiksi rotkoihin tai mutaan loukkuun jääneinä. Luonnossa norsut imettävät poikasiaan noin 3,5 vuotiaiksi asti, joten pikkunorsut ovat riippuvaisia emoistaan varsin pitkään. Orpokodissa niillä on hoitajina keinoemot, jotka ruokkivat pikkunorsuja tuttipulloilla kolmen tunnin välein, ja käytännössä asuvat orpokodissa norsujen kanssa. Rikastettua, laktoositonta maitovalmistetta kuluu kaksi litraa per kärsä (pun intended :D) jokaisella ruokailulla, joten orpokodin pääsymaksun (noin 14 euroa) maksaa mielellään, se todella menee tarpeeseen.
Marraskuussa orpokodissa oli kuusi vauvanorsua, nuorin 9 kuukauden ikäinen ja vanhin 2 vuotta 4 kuukautta. Norsujen ruokintaa pääsee seuraamaan vain kerran päivässä, joten suojelukeskukseen kannattaa saapua noin klo 11:30. Kierrokseen kuuluu puistonvartijan johdolla tehtävä lyhyt opastettu kävely keskuksessa, jonka jälkeen siirrytään katselutasanteelle, jossa opas kertoo puiston norsuista ja niiden hoitamisesta. Shown päätähdet saapuvat “areenalle” puolenpäivän aikaan juoksujalkaa ja isoimmat nappaavat saman tien hoitajilta maitopullot. Pienempiä avustetaan maitopullon pitelemisen kanssa, ja ne ryystävät herkkujuoman nopealla tahdilla. Suloinen ruokintahetki kestää vain minuutteja, mutta sen jälkeen tasanteelle saa jäädä vielä tunniksi seuraamaan norsujen touhuja aitauksessa. Norsuja seurataan kuvaamisen mahdollistavan naamioverkon takaa, eli kosketusetäisyydelle vierailijoita ei missään vaiheessa päästetä.
Kun pikkunorsut saavuttavat noin 3,5 vuoden iän, ne siirretään Lusakan kansallispuiston orpokodista niin kutsuttuun vapautuslaitokseen Kafuen kansallispuistoon. Siellä norsut integroituvat hitaasti takaisin luontoon, ja lopulta ne liittyvät puiston suuriin elefanttilaumoihin. Kafuessa orpokodin kasvatit kuulemma tulevat vierailemaan vapautuslaitoksessa vielä vuosien jälkeen omasta laumaan liittymisestään, ja älykkäinä eläiminä ne myös auttavat uusien tulokkaiden kotoutumista.
Lämmin suositus vierailla Lusakan norsukodissa, mikäli matkustat joskus Sambiassa!
Onko Sambia sinulle tuttu maa? Entä oletko vieraillut norsujen tai muiden eläinten orpokodissa jossain päin maailmaa? Jaa kokemuksia ja ajatuksia kommenteissa! Seuraavassa postauksessa seikkailu Afrikassa jatkuu taas Keniassa!
Tuo on muuten kyllä hieno silta! Ja kieltämättä todella edullinen ravintola. Sambiassa olen käynyt vain Zimbabwen puolelta päiväretkellä, mutta maa (no lähinnä safarikohteet) kiinnostavat tällä hetkellä erittäin paljon. Myöskään norsujen orpokodissa en ole vieraillut, mutta mieleen tulee juttu Zimbabwen Hwangesta, kun olimme siellä safarilla. Olimme katsomassa norsuja juomapaikalla, kun yksi pikkunorsu näytti..no orvolta. Yksikään lauman jäsen ei kiinnitänyt siihen minkäänlaista huomiota, vaikka pikkunorsu sitä kovasti koitti hakea. Oppaamme totesi heti, että pikkunorsu kuolee vuorokaudessa. Aika raakaa.
Voi kamalaa, nyt tuli kyllä vähän paha mieli, hylätty pikkunorsuparka 🙁 Moni Lusakankin norsuvauvoista on varmaan juuri vastaavia tapauksia, jotka on onneksi löydetty ajoissa ja viety hoitoon.
Voi pienet norsut! Norsut on ehdottomasti yksiä mun lempi eläimistä ja oikein sydäntä raastaa miettiä orpoja tai loukkaantuneita yksilöitä… Onneksi on tällaisia suojelukeskuksia!
Hienoa, että teillä aikaa olla samoilla seuduilla pidempään. Haaveilen itsekin siitä, että voisi löytyä kantapaikka, jossa matkoilla käydä syömässä jne. Ja aikaa Afrikassa tarvitaankin, kun ei ole niin tarkkaa aikataulujen yms kanssa
Heh, afrikkalaiset aikataulut on kyllä vaatineet totutteluaa, niin matkustamisen kuin bisneksen osalta. Tuntuu että ihan kaikkeen menee aina kokonainen päivä, eikä samalle päivälle kannata siis yrittää mahduttaa liikaa tehtäviä. Tuo pidempään pysähtyminen on tärkeää näin “kodittomille”, jos olisi vain koko ajan liikkeessä niin ihan varmasti tulisi reissuväsymys, eikä toki myöskään ehtisi keskittymään töihin kunnolla.
Olisipa hienoa päästä käymään niin Sambiassa kuin Lusakan norsukodissakin!
Pikkunorsuista on tullut katsottua useampikin luontodokkari. Norsukodit tekevät tärkeää työtä!
Ja pääsylippu oli inhimillisen hintainen, varsinkin kun se meni varsin hyvään tarkoitukseen.
Pikkunorsujen touhuja olisi helposti voinut seurailla paljon pidempään kuin tunnin, ihania otuksia ovat. Norsunhoitajien pesti on varmasti rankkaa ja sitoutumista vaativaa, ja tuskin palkkakaan on kummoinen, mutta ihan takuulla se on myös palkitsevaa työtä, kun saa päivästä toiseen touhuta vauvanorsujen kanssa ja muodostaa niihin kiintymyssiteen.
Norsujen oprokodissa en ole käynyt, juuri äsken palasin Sri Lankasta jossa näimme luonnonpuistoissa kymmeniä isompia norsulaumoja, yksittäisiä juuri omasta laumasta karkotettuja pieniä uros-norsuja sekä tietysti isoja yksinäisiä norsuja – mm. valtameren rannalla. Mutta ruuhkaisemmissa paikoissa oli älytön meno kun kymmenet maasturit piirittivät norsuja. Laosissa kävin aikonaan “norsujen hoitolaitoksessa” ja siellä erehdyin ratsastamaan niillä – ensimmäistä ja viimeistä kertaa. Onneksi niillä ei ollut satulaa eikä jaloissa kahleita eikä kukaan hakannut piikkikeipeillä — niinkuin Thaimaassa eräissä paikoissa on tapana. Tästä viisastuneena sanoin Sri Lankassa oppaalle että en halua lähteä “norsujen pesupaikalle”, joissa turistit pääsevät “pesemään” vangittuja norsuja.
Monet reissaajat ovat tehneet, ja edelleen tekevät, sen virheen että vierailevat epäeettisissä “hoitolaitoksissa” missä norsujen hyvinvointi ei todellakaan ole ykkösasia. Toivon mukaan tietoisuus tämän asian suhteen paranee entisestään ja moisista paikoista päästään eroon.
Kiva kuulla Sri Lankalta norsukokemuksia, toki harmillista tuo että autoilla mennään liian lähelle. Tämä on kyllä yleistä monessa maassa, kun safarimatkaajille halutaan tarjota parhaimmat mahdolliset kuvauspaikat.
“monet kävijät viettävät aikaa lähinnä vain resorteissa Sambesi-joen rantamilla Victorian putousten lähellä” – näin mekin teimme, mutta Royal Livingstone laajalle puutarha-alueelle sijoitettuine bungaloweineen ja puutarhassa käyskentelevine seeproineen, pitkään maailman parhaasta nauttimastani aamiaisbuffetista puhumattakaan on kyllä edelleen Top 10 -hotellikokemusteni joukossa! Samaisesta hotellista ostimme myös retken Devil’s Pooliin, uima-altaalle Victorian putousten yläpuolella, sekin kokemus, joka ehdottomasti jää mieleen!
Joo siis tarkoitus ei ollut mitenkään vähätellä resortteja, ne vaikuttavat olevan toinen toistaan upeampia! Se on vaan jotenkin vähän harmillista, miten vähän turismi näkyy katukuvassa ja tuo rahaa pienille paikallisille toimijoille, ravintoloille ja putiikeille, kun kaiken pystyy järjestämään porttien sisäpuolelta käsin. Esimerkiksi Livingstonessa lenkkeillessä todellakin huomasi, etteivät vierailijat ole kovin yleinen näky vakiokohteiden ulkopuolella.
Kaipa ne resortitkin kuitenkin työllistävät aika monta paikallista ja esimerkiksi resorttien matkamuistomyymälöissä myytävät tavarat tulevat paikallisilta – en ainakaan muista Afrikassa nähneeni juurikaan “made in china” -rompetta.
Esimerkiksi Devil’s Pool -retken toteuttamisessa näytti olevan läsnä lähes yhtä monta paikallista kuin retkiosallistujaa!
Nuo norsun poikaset on niin suloisia! Kuulosti niin kivalta, että ne tulevat myöhemmin, päästyään takaisin vapauteen moikkaamaan aitaukselle ja opettavat uudet orvot porukkaan mukaan. Olen lukenut aiemminkin että norsut ovat älykkäitä ja niillä on hyvä muisti, tämäkin todistaa sen.
Itseäkin sykähdytti tieto siitä, että luontoon palanneet norsut vierailevat Kafuen kansallispuiston vapautuslaitoksessa ja rohkaisevat siellä olevia uusia tulokkaita. Kuulemma vapauttamisprosessi voi kestää melko kauan, sillä alussa aikuistuvat norsut tekävät vain päiväretkiä luontoon, palaten yöksi turvaan vapautuslaitokseen. Pikkuhiljaa retket pidentyvät, kunnes norsut “muuttavat” pysyvästi luontoon.
Tuollaisessa norsupaikassa voisin vierailla. Muuten jätän väliin kaikki norsulla ratsastamiset, niiden pesut, syöttämiset jne.
Hyvä, että on tällaisia paikkoja, missä mennään eläinten ehdoilla.
Ihan samaa mieltä, mekin pysytään kaukana norsuratsastuksista ja muista vastaavista paikoista. Täällä itäisessä Afrikassa ei olla sellaisiin edes törmätty, mutta en ihmettelisi jos täälläkin jotain sellaista olisi. Tämä orpokoti todella toimii eläinten ehdoilla, ja kerran päivässä tapahtuva “yleisötilaisuus” on tapa kerätä varoja norsujen ruokkimiseen. Tuo tasanne, josta ruokintaa seurataan ja josta kuvat on otettu, on vieläpä naamioverkon takana. Katsojia pyydettiin myös olemaan mahdollisimman hiljaa, tosin siitä huolimatta puheensorinaa oli jonkin verran.
Voi miten suloisia nuo norsuvauvat ja miten arvokas tuollainen paikka orvoille eläimille on. Ehdottomasti menisin tuolla käymään, jos päädyn noille suunnille joskus. 🙂