Elämää nomadina

Vuosikooste 2022 – nomadivuosi Euroopassa ja Turkissa

Auringonlasku Amasran lahdella | Amasra, Turkki | Elämää Nomadina blogi

Seikkailuntäyteistä uutta vuotta, ja terveisiä, jälleen kerran, Espanjan Andalusiasta! Reissupäiväkirjassa kerrataan vielä muutaman postauksen verran syksyä Turkissa ja Italiassa, mutta tähän väliin julkaistaan perinteinen vuosikooste, jossa niputetaan yhteen vuoden 2022 reissut ja rahat. Meillä on ollut tapana jo pidempään tehdä tammikuun alussa FinnsAway -blogiin kooste mennen vuoden matkoista, taloudesta, urheilusta ja blogien kuulumisista. Käy ihmeessä tutustumassa myös tuohon englanninkieliseen, kattavampaan koostepostaukseen, mutta tässä postauksessa vuoden pääkohdat tiivistetysti suomeksi, sekä linkit reissupäiväkirjapostauksiin eri kohteista.

Best Nine IG | Elämää Nomadina vuosikooste 2022

Lemmikkivahtihommia ja reissuelämää Euroopassa

Vuonna 2022 meillä oli yhtenä tavoitteena, parin Euroopassa vietetyn koronavuoden jälkeen, viettää ainakin jokunen kuukausi kaukomailla. Uudet trooppiset maat jäivät kuitenkin edelleen to-do-listalle, ja Euroopan ulkopuolella käytiin ainoastaan Turkissa. Valtaosa vuodesta reissattiin jälleen omalla autolla, retkeilykäyttöön sopivaksi tuunatulla pakulla.

Vuoden 2022 alkamista juhlittiin poikkeuksellisesti Suomessa, jossa oltiin pikavisiitillä lähinnä vain viemässä auto talviteloille, ja heti tammikuun alussa lennettiin Malagaan. Kuten edellisenäkin talvena, oltiin Torroxissa koiravahteina ystäviemme kodissa, tällä kertaa parin viikon ajan. Sen jälkeen liikuttiin busseilla kohti itärannikkoa, pysähdellen matkalla mm. Nerjaan, Granadaan ja Cartagenaan.

Nähtävyyksiä ja polkuja tammikuisessa Andalusiassa
Rosoinen ja historiallinen Cartagena Murcian rannikolla

Cartagena | Murcia, Espanja | Elämää Nomadina blogi
Cartagena, Espanja

Tammikuun lopulla matka jatkui Valencian itsehallintoalueelle, joka oli meille uusi tuttavuus. Vietettiin alkuun muutama päivä hurmaavassa Alicantessa, ja tehtiin sitten kymmenen päivän talonvahtikeikka pienessä kylässä lähellä Gandiaa, appelsiinipuulehtojen keskellä. Seuraavakin house-sit oli jo sovittuna, Mallorcan saarella, jonne matkasimme komean Valencian kaupungin kautta. Mallorcalla vahdittiin viikon verran kahta ihanaa koiraa, ja sen jälkeen tutustuttiin saareen vähän laajemmin vuokra-autolla huristellen. Lopuksi kierreltiin vielä vähän lisää saaren pääkaupungissa Palmassa, ennen lauttamatkaa Barcelonaan.

Alicantea, appelsiinilehtoja ja koiranvahtihommia
Hurmaava Mallorca helmikuussa

Koiravahteina Espanjassa | Elämää Nomadina
Koiralenkillä Gandiassa
Cala S'Almunia, Mallorca | Elämää Nomadina
Rantamaisema Mallorcalla

Myös Barcelonassa meitä odotti koiravahtihommat, ensin kaupungin keskustassa ja sitten pikkukylässä lähellä Sitgesiä. Toisen house-sitin jälkeen palattiin vielä takaisin Barcelonaan, jossa muun muassa tutustuttiin paikalliseen pienpanimokulttuuriin ja tehtiin siitä juttua niin omaan olutblogiimme kuin suomeksi Olutposti-lehteen. Barcelonasta lennettiin maaliskuun alkupuolella jälleen käymään Suomessa, jossa työskenneltiin tuttuun tapaan pari viikkoa Oulun Musiikkijuhlilla, ja tavattiin perhettä ja ystäviä ennen uutta reissukautta maailmalla.

Barcelona ja Sitges keväällä 2022

Palau Marycel, Sitges | Barcelona ja Sitges 2022 | Elämää Nomadina
Palau Marycel, Sitges

Huhtikuussa pakattiin tavarat retkipakuun ja aloitettiin pitkä road trip Itä-Euroopassa. Olimme jälleen hieman aikataulujen vankeja jo sovittujen talonvahtikeikkojen vuoksi, joten erityisesti alkumatka taitettiin varsin nopeaan tahtiin, halki Baltian, Puolan ja Slovakian Unkariin. Budapestissa tehtiin kymmenen päivän pesti kahden koiran kaitsijoina, ja sen lomassa nautittiin kevääseen heränneen kaupungin kauneudesta, ja tutustuttiin tietysti sielläkin paikalliseen panimokulttuuriin.

Uusi reissukausi käyntiin matkalla halki Baltian, Puolan ja Slovakian
Koiravahteina hurmaavassa Budapestissa

Kalastajanlinnake | Koiravahteina hurmaavassa Budapestissa | Elämää Nomadina blogi
Kalastajanlinnake, Budapest

Toukokuussa matka jatkui Unkarista Serbiaan, jossa suunnattiin aluksi pääkaupunki Belgradiin, jossa oltiin aiemmin käyty vain pikaisesti, kauan sitten. Belgradissa tavattiin niin paikallinen bloggaajakollega, johon alun perin tutustuttiin pressimatkalla Siperiassa, sekä Please be Seated for Takeoff -blogin Tanja ja Ismo, joiden kanssa ollaan oltu somen välityksellä yhteyksissä jo pidempään, mutta nyt nähtiin ensimmäistä kertaa ihan livenä. Ja kivaa oli! Belgradista jatkettiin kierrokselle ympäri itäistä Serbiaa, tutustuen niin luontokohteisiin, kaupunkeihin kuin historiallisiin nähtävyyksiin.

Pitkin poikin Serbiaa Belgradista Stara Planinaan

Bloggaajat koolla Belgradissa | Serbia | Elämää Nomadina
Bloggaajatapaaminen Belgradissa
Maisema Tonavalle Vliki Strabac huipulta | Serbia | Elämää Nomadina
Maisema Tonavalle Vliki Strabac huipulta

Kesäksi meillä oli sovittuna pitkä talonvahtipesti Sofiassa, joten toukokuun lopulla ylitettiin raja Serbiasta Bulgariaan. Käväistiin ensin tutustumassa Belogradchikin linnoitukseen ja hienoihin kivimuodostelmiin, ja asetuttiin sitten peräti kolmeksi kuukaudeksi Sofian Gorna Banyaan koiran, kissojen, kanojen ja kyyhkyjen, undulaattien, peippojen ja suuren puutarhan hoitajiksi. House-sitin ohessa vietettiin aikaa Sofian keskustassa, käytiin kesäfestareilla, vierailtiin pienpanimoilla, patikoitiin Vitosha-vuoren huipulle ja juostiin paljon.

Kesäfestareita ja pienpanimo-olutkulttuuria Sofiassa

Belogradchik Bulgaria | Elämää Nomadina blogi
Belogradchikin linnoituksella
Vitosha Boulevard Sofia | Elämää Nomadina blogi
Vitosha Boulevard, Sofia

Talonvahtikeikan päätyttyä syyskuun alussa, suunnattiin Rila-vuorille, jossa tehtiin hieno kolmen päivän mittainen vaellus ja käytiin pikaisesti myös kuuluisassa Rilan luostarissa. Viivähdettiin tovi myös Pirin-vuorten juurella, digi-nomadien suosiossa olevassa Banskossa, ja palattiin sitten vielä viikoksi takaisin Serbiaan pienpanimo-olutfestivaaleille. Sitten käännettiin auton keula kohti Turkkia, piipahtaen matkalla halki Bulgarian vielä Plovdivissa.

Rila-vuorten lumoissa – kolmen päivän vaellus ja Rilan luostari
Bulgarian helmiä; vuoristokylä Bansko ja historiallinen Plovdiv

Patikoija Rilan seitsemällä järvellä | Vaellus Bulgarian Rila-vuorilla ja Rilan luostari | Elämää Nomadina blogi
Patikoimassa Rila-vuorilla
Philippopolis Roman Theatre | Plovdiv, Bulgaria | Elämää Nomadina blogi
Roomalainen teatteri Plovdivissa

Syksyn road trip Turkissa ja halki Etelä-Euroopan

Syyskuun loppupuolella saavuttiin ikoniseen Istanbuliin, jossa oltiin ensin muutama päivä kissavahteina, ja sitten tutusteltiin kaupunkiin muuten vain. Istanbulista matka jatkui Mustanmeren rannikolle Amasraan, ja sieltä etelään Safranboluun ja Ankaraan. Keski-Turkissa reissun pääkohde oli kuumailmapalloista ja kivimuodostelmista kuuluisa Kappadokia, joka oli livenä vähintään yhtä upea kuin Instagram-kuvissa.

Road trip Turkissa osa 1: Ikoninen Istanbul ja Amasra Mustanmeren rannalla
Road trip Turkissa osa 2: Safranbolu ja Ankara
Road trip Turkissa osa 3: Huikean upea Kappadokia

Hagia Sophia moskeija | Istanbul, Turkki | Elämää Nomadina blogi
Hagia Sofia, Istanbul
Kuumailmapallo nousee Göremessä Kappadokiassa | Road trip Turkissa: Upea Kappadokia | Elämää Nomadina blogi
Kuumailmapalloja Göremessä

Kappadokiasta jatkettiin Turkin etelärannikolle, jota koluttiin Antalyasta alkaen kohti länttä. Matkan varrelle mahtui niin huikean upeita rannikkomaisemia kuin lukuisia arkeologisia alueita, muinaisen Lycian rauniokaupunkeja. Lounais-Turkissa tehtiin jälleen pari talonvahtikeikkaa, ensin kauniin Dalyanin rantakylän lähellä, sitten rannikkokaupunki Fethiyen pohjoispuolella pienessä vuoristokylässä. House-sit -keikkojen jälkeen oli aika palailla kohti Eurooppa, pysähtyen matkalla muun muassa tyrmäävän hienoilla Ephesuksen rauniolla sekä Izmirin kaupungissa.

Rantamaisema Lounais-Turkissa | Elämää Nomadina vuosikooste 2022
Rantamaisema Lounais-Turkissa
Ancient Ephesus, Turkki | Elämää Nomadina vuosikooste 2022
Ephesuksen raunioilla

Euroopan puolelle palattiin ylittämällä Bosporinsalmi autolautalla Canakkalen kohdalta, ja ajettiin Kreikan Aleksandropouliin. Tuntui kovin kotoisalta olla taas omalla mantereella, mutta Kreikassa kiertelyyn ei tällä kertaa käytetty aikaa sen enempää, ajettiin vain Thessalonikin ja Edessan kautta Albanian rajalle. Myös Albania oli tällä kertaa vain läpiajomaa, sillä seuraava varsinainen kohteemme oli Italia, jonne siirryttiin lautalla Dürresista.

Italiassa tutustuimme viikon verran ihanaan Puglian alueeseen Italian saappaan korossa. Käytiin kävelykierroksilla lukuisissa historiallisissa kaupungeissa ja viehättävissä vanhoissa kylissä. Reittimme oli noin suunnilleen Bari – Gioia del Colle – Alberobello – Locorotondo – Ostuni – Lecce- Ruggiano – Punta Ristola Leuca – Gallipoli – Taranto. Kaikissa paikoissa olisi todellakin viihtynyt pidempään, mutta lyhyilläkin piipahduksilla ehti mukavasti ihailemaan komeita rakennuksia ja pieniä kujia sekä fiilistelemään näiden keskenään yllättävänkin erilaisten kohteiden tunnelmaa.

Locorotondo, Italia | Elämää Nomadina vuosikooste 2022
Locorotondo, Italia

Pugliasta jatkettiin Basilicatan puolelle hengästyttävän kauniiseen Materaan, jonka luolakaupunkialue Sassi nousi monen kohdetoivelistalle toimittuaan Bond-leffa No Time to Dien alkukohtausten kuvauspaikkana. Marraskuun puolivälin jälkeen turisteja ei ollut liikkeellä kovinkaan paljon, vaikka ilma olikin todella hieno, ja saimme pyöriä ikivanhoilla kujilla lähes keskenämme. Materasta ajettiin töihin liittyvälle pikavisiitille Napoliin, joka vaikutti, sateesta huolimatta, todella paljon kivemmalta ja siistimmältä kuin reilu 10 vuotta sitten kun siellä käytiin. Napolista jatkettiin ylös rannikkoa Formian pikkukaupunkiin, jossa treffattiin Italiassa reissannutta ystäväpariskuntaa muutaman päivän verran, ennen kuin matkattiin autolautalla Civitavecchian satamasta Barcelonaan.

Matera, Italia | Elämää Nomadina vuosikooste 2022
Sassi di Matera, Italia

Syy näinkin kiireiseen matkaan halki eteläisen Euroopan oli tietenkin taas talonvahtihommat, sillä oltiin sovittu Andalusiassa asuvien ystäviemme kanssa, että tullaan talveksi koiravahdeiksi. Huristeltiin siis marraskuun päätteeksi parissa päivässä Barcelonasta meille jo kovin tutuksi tulleeseen Torroxiin, jossa nyt sitten viivytään tällä kertaa pidempään, peräti helmikuulle saakka.

Talousasioita ja tilastoja – vuosikooste 2022

2022 oli meille jo viides kokonainen vuosi nomadeina, eli kiertolaisina ilman kotia tai mitään varsinaista tukikohtaa. Budjettiorientoituneina reissaajina ollaan koko tämä aika kirjattu ylös kaikki kulut ihan pienimpiäkin ostoja myöten, ja tehty taloudesta FinnsAway -blogin Finances-sivulle vuosikoosteet ja toisinaan kohdekohtaisiakin rahapostauksia. Reilun viiden vuoden nomadielämän ja tilastoinnin perusteella näyttää siltä, että vuosikulutuksemme maailmalla on kohtuullisen vakio kohteista riippumatta, ja että reissuelämässä kuluu todella merkittävästi vähemmän rahaa kuin Suomessa asuessa. Toki emme ole tänä aikana oleskelleet missään super-kalliissa maissa tai esimerkiksi asuneet luksusresorteissa tai lentäneet erityisen paljon. Toisaalta emme myöskään ole varsinaisesti kitsastelleet tai pyrkineet mahdollisimman pieneen kulutukseen. Tulopuolesta mainittakoon, että diginomadiyrittäjinä työt kulkevat koko ajan matkassamme mukana – elämä maailmalla rahoitetaan siis paikkariippumattomalla työskentelyllä oman yrityksemme kautta.

Vuoden 2022 kustannukset on eritelty alla olevassa graafissa ja eri kategorioiden sisällöt on avattu tarkemmin FinnsAway -blogin puolella vuosikoosteessa. Vuoden kokonaiskustannukset olivat kahdelta hengeltä hieman vajaa 15 000 euroa, ja tämä siis sisältää ihan kaiken koko vuoden ruokakauppakuluista asumiseen, dieseliin ja lentolippuihin, sekä kaikki pienetkin ostokset käsivoiteesta juoksukenkiin. Mukana on myös vuosikuluihin laskettuna mm. vakuutukset, autovero ja puhelinkulut, sekä laitehankinnat, joita tosin viime vuonna ei juuri ollut.

Kulut vuonna 2022 | Elämää Nomadina vuosikooste 2022

Alhaisissa menoissa iso tekijä oli jälleen se, että majoituttiin suurin osa vuodesta maksutta. Talonvahtihommia tehtiin kaikkiaan peräti 201 päivää, ja Suomessa käydessä asuttiin perheen ja ystävien luona. Maksulliset majoitukset puolestaan olivat pääasiassa edullisia Airbnb:n tai bookingin kautta vuokrattuja asuntoja (kaikkiaan 73 yötä), ja 26 yötä oltiin retkipakussa, pääasiassa leirintäalueilla. Matkustuskuluihin kuuluu polttoaineet, lento- ja lauttaliput, bussimatkat ja paikallisliikenne, tietullit ja parkkeeraus sekä pari vuokra-autoa. Suurin kustannuskategoria oli jälleen ruoka- ja juomaostot. Ravintolakulut olivat huomattavasti suuremmat kuin koronavuosina, mutta varsin maltilliset, sillä kokataan paljon itse – iso osa ravintolakuluista itse asiassa on pienpanimo-olutta craft beer pubeissa. Muut kulut -kategoriassa suurin kuluerä on vaate- ja kenkäostot, lähinnä urheilutarkoituksiin, ja samaan kategoriaan menee myös muun muassa taloustavarat ja kosmetiikka sekä esimerkiksi pääsyliput nähtävyyksiin.

Kulujen lisäksi tykkäämme tilastoida myös urheilua, jota tulee harrastettua melkoisen säännöllisesti, erityisesti juoksemisen muodossa. Vuoden 2022 tavoitteeksi asetettiin melko kunnianhimoisesti 2000 kilometriä ja 12 puolimaratonia, ja vuoden viimeisellä lenkillä laskuri pysähtyi 2022 kilometriin (ihan vahingossa sama kuin vuosiluku), ja joka kuukausi juostiin myös puolimaraton. Aktiivista lenkkeilyä siis, ja erityisesti kesällä ahkeroitiin myös voimatreenin parissa, kun house-sitting talossa oli oma kuntosalihuone. Mikäli urheilutilastot kiinnostaa, tarkempia lukuja voi tiirailla FinnsAway blogin Sports-sivulla, jossa on kuukausikohtainen urheilupäiväkirja.

Sporttiselfie | Elämää Nomadina vuosikooste 2022
Vuoden viimeinen puolimaratoni juostiin Torroxista Nerjaan ja takaisin

Miltä näyttää reissuvuosi 2023?

Vuosi on pyörähtänyt lämpimän aurinkoisesti käyntiin merenrantamaisemissa Andalusiassa, mutta koko vuoden osalta suunnitelmat ovat vielä melkoisen levällään. Todennäköisesti lennetään täältä käymään Suomessa maaliskuussa, ja ajetaan myöhemmin keväällä auto täältä pois – eli ohjelmassa olisi jälleen jonkinlainen road trip Euroopassa. Elokuun alussa on Tonin siskon häät Suomessa, joten kotimaa kutsuu silloinkin hetkeksi. Toiveissa olisi viimein syksyllä päästä jonnekin kaukomaille, joko Kaakkois-Aasiaan, Etelä-Amerikkaan tai Afrikkaan.

Mukava kun olet mukana seuraamassa matkaa, aurinkoista reissuvuotta 2023 meille kaikille! Jätä alle kommenttia miltä meidän nomadielämän reissut tai talouspuoli kuulostaa, tai jaa omat reissusuunnitelmasi vuodelle 2023.

Mitä pidit tästä jutusta?

Klikkaa tähtiluokitusta

Keskiarvo 5 / 5. Arvioita annettu: 5

Koska tykkäsit tästä jutusta...

...haluatko seurata meitä myös SoMe:ssa?

Ikävää että et pitänyt tästä jutusta...

... miten voisimme kehittää sisältöä?

Haluatko saada tiedon uusista jutuista ja artikkeleista? Liity tilaajaksi!
Jaa kavereillekin jos tykkäsit

20 Vastausta

  1. Monipuolilnen vuosi teillä matkailunkin saralla!

    Täytyy sanoa, että uskomattoman halvalla olette pystyneet elämään! Myös nuo juoksukilometrit ovat aika kunnioitettavia. Kova määrä, pitää miettiä itselleenkin joku tavoite, niin tulisi useammin lähdettyä juoksemaan. Ilman tavoitetta sitä vähän laiskistuu 😀

    1. Vaikka reissausvauhti oli pääasiassa melko hidas, ehdittiin näköjään loppujen lopuksi kuitenkin taas vaikka mitä. Kulutus oli myös taas melko maltillista, mutta hintojen nousu alkaa kyllä näkymään kirjanpidossa.

      Ja siis kyllä, jos haluaa urheilua lisätä niin suosittelen tavoitteen asettamista, se motivoi kuummasti! Ihan joka kerta ei varsinaisesti huvittanut lähteä suunnitellulle lenkille, mutta koskaan ei harmittanut että tuli käytyä 🙂

  2. Hyvin ehditte viime vuonnakin Eurooppaa kiertämään ja mahtavaa, että päästiin vihdoin tapaamaan livenäkin!
    Täytyisi taas laskea itsekin viime vuoden menot, kokolailla samoilla lukemilla taidettiin taas mennä. Mutta sillä erotuksella, ettei me reissattu juurikaan ja silti menot saattoi jopa nousta kohonneiden kustannusten takia.

    1. Kohonneet kustannukset näkyivät meidänkin kirjanpidossa, sekä ruokakulujen että majoitusten osalta. Esimerkiksi Italian majoitushintoja vertailtiin siihen mitä maksettiin vuonna 2018, ja ero oli ihan merkittävä.

      Otetaanpa tavoitteeksi nähdä uudemmankin kerran, jossain päin maailmaa! 🙂

    1. Ehdittiin toki taas moneen paikkaan, täysipäiväisesti tien päällä kun ollaan, mutta aika hidasta tämä meidän matkaaminen nykyään on kun ollaan välillä niin pitkiä aikoja paikoillaan. Mutta tykätään kyllä sellaisesta rytmistä, että välillä rauhoitutaan paikalleen ja tehdään enemmän töitä, ja välillä reissataan nopeampaan tahtiin.

      Krakova on kyllä kaunis ja historiallinen kaupunki, ja myös sen ympäristöstä löytyy paljon kaikkea kiinnostavaa, jos aikaa on enemmän.

  3. Upeaa, että olette nähneet bloggaajakollegoita. Itse odotan sitä hetkeä – tai tapahtuipa se kun tapasin Guadeloupella asuvan Mirvan. Hän tuntuu ihan ystävältä, niin unohdin. Näin uskon muidenkin kanssa käyvän. Ja niin, sitten näin Kohtiavaraa Raijan Espanjassa. Tehtiin yhteinen päiväretki. Miten tämänkin meinasin unohtaa?!!!!!

    1. No niin olihan sinullakin noita kohtaamisia! On aina mukava jutella “kollegoiden” kanssa, ja jonkin verran me pyritään tapaamaan myös paikallisia suomalaisia aina kun ollaan paikoillaan vähän pidempään. Täällä Torroxissakin ollaan jo muuten ehditty tapaamaan bloggaajia, palataan niihin kohtaamisiin kun reissupäiväkirja saa kiinni nykyhetken 🙂

  4. Kissavahtina Istanbulissa kuulostaa ihanalle! Istanbul on yksi lempparikaupungeista. Uskomattoman edullisesti olette maailmalla elelleet, mutta sitä tietysti selittää se, että olette tehneet kotivahtihommia. Se kyllä kuulostaa kiinnostavalle ja kohteista ei taida olla pulaa? Mukavaa reissuvuotta teille!

    1. Tuo lyhyt kissavahtipesti Istanbulissa oli todella huippu ja ihan vain onnekas sattuma itse asiassa, paikka sattui tulemaan auki juuri kun suunniteltiin Turkin reissun alun aikatauluja. Talonvahtipestit kyllä laskee mukavasti majoituskuluja, ja pidemmät sellaiset ovat meille myös mainio tilaisuus rauhoittua reissuelämästä ja keskittyä töihin. Kohteita on ollut tarjolla varsin mukavasti, toki toisinaan myös hakijoita niihin on tosi paljon.

  5. Mielenkiintoista nähdä noita budjetteja tai siis toteutunutta kulutusta. Majoituskustannukset on teillä ihanan matalat, kunhelposti tuo summa menee jo reilun parin viikon Amerikan reissulla tai muussa kalliissa maassa. Onkin siis tosi mielenkiintoinen tapa tuo lemmikkivahtiva oleminen. Suorastaan siis todella houkutteleva tapa viettää aikaa ulkomailla.
    Hyvää alkanutta uutta vuotta teille!

    1. Kiitos Sanna! Majoituskulut on meillä tosiaan pysyneet varsin matalalla, ja suurin tekijä siihen on nuo talonvahtipestit. Ihan perus lomareissuun ne eivät välttämättä ole paras vaihtoehto, mutta ainakin tähän meidän elämäntyyliin house-sitting on ihan todella toimiva konsepti.

  6. Muistan kun olitte viime vuoden alussa Suomessa ja itsekin sitä vähän ihmettelitte silloin. Tuntuu uskomattomalta, että siitä on jo vuosi. Olette kyllä ehtineet näkemään ja tekemään vaikka mitä, ja jotenkin tuntuu niin ihan seesteiselle tuo teidän elo. Ei hirveää hässäkkää eikä kiirettä minnekään. Hyvää uutta vuotta!

    1. Vuosi kyllä kului tosi nopeasti, vaikka paljon toki ehdittiinkin. Ja joo, käväistiin tosiaan vähän olosuhteiden pakosta Suomessa sekä marras-joulukuun vaihteessa 2021 että uudelleen vuodenvaihteessa, ja välissä oltiin Riikassa – tuntui kyllä varsin kivalta vaihtaa pohjoisen pimeys ja kylmyys Andalusian aurinkoon tammikuussa.

  7. Hurjan tarkka kirjanpito! Enpä itse uskaltaisi tuollaista edes pitää, koska se paljastaisi karusti että mihin ne rahat menee – matkoihin ja autoihin vaikka osa toki menee sijoituskohteisiin. Aiemmin pankissani oli palvelu joka luokitteli tulot- ja menot kun vaan korttia käytti. Eräällä kolmen kuukauden matkalla pidin tarkkaa kirjanpitoa menoista koska matkalla oli käytännössä oltava tietty budjetti jotta matkan jälkeen olisi tilille vielä rahaa ja koska matkan aikana en saanut mistään tuloja. Kulujen kirjaus vaati tarkkaa työtä, mutta näin se opetti että välillä oli elettävä “makaroni-linjalla” varsinkin kalliimpien kustannustasojen maissa.

    1. Aloitettiin aikoinaan kulukirjanpito lomareissujen kuluista, kun kiinnosti nähdä, paljonko rahaa oikeasti menee matkustamiseen. Tapa jäi sitten päälle myös nomadielämään siirtyessä, ja on jo niin automaattista, ettei tule ajateltua että se vaatii vähän panostusta. Mutta joo, on se myös välillä vähän karua nähdä, mihin tuleekaan “tuhlattua”, meidän tapauksessa esimerkiksi vaikkapa artesaanioluet on melkoinen rahasyöppö. Sijoitukset on pidetty tämän kirjanpidon ulkopuolella, kun eivät sinällään ole kulutusta, mutta toivon mukaan niistä jää joskus viivan alle enemmän tuloja kuin menoja.

  8. Ihana, miten monipuolista reissaamista ja elävää elämää. Mekin matkustelemme vähän samalla tavalla, kun teemme kodinvaihtoja, mutta tuo lemmikkien vahtiminen ei ole meidän juttu, vaikka sille mitä ilmeisemmin on kysyntää. Emme vain osaa emmekä siksi uskalla ottaa vastuuta. Ja mekin olemme kokeneet, että tämä toisten kodeissa asuminen pienentää matkustamisen kustannuksia kovasti ja antaa mielekkäitä paikallisia kokemuksia. Siksi välillä ihmettelenkin, että se ei ole vielä yleisempää. Mutta te olette hyvä esimerkki siitä. Jos olette maaliskuussa Andalusiassa, olisiko mahdollista tavata meidänkin ja jutella erityisesti näistä kodinvaihtokokemuksista? Me tulemme Fuengirolaan 8.3. ja olemme sitä ennen kodinvaihdossa pari viikkoa Almerian lähellä. Hyvää alkanutta vuotta teille! Aila

    1. Kiitos Aila! Kodinvaihto on hyvin samantyyppinen tapa matkustaa kuin tämä talonvahtina toimiminen, ja varmaan itsekin sitä harrastaisimme, jos olisi oma koti mitä tarjota vaihdossa. Toisaalta myös talonvahtipaikkoja on sellaisia, missä hoidettavana ei ole lemmikkejä, vaan tarkoitus on ensisijaisesti pitää koti asuttuna ja turvassa. Joka tapauksessa kyseessä on, ainakin meidän näkökulmasta, todella mielenkiintoinen tapa nähdä maailmaa ja kuten sanoit, saada kokemusta paikallisesta elämästä.

      Voi olisipa kiva tavata ja vaihtaa kuulumisia! Me todennäköisesti ollaan tuolloin 8.3. jo lähdetty käymään Suomessa, mutta voi olla, että ennen sitä liikutaan Almerian suunnalla – jos näin käy niin laitan viestiä!

  9. No huhhuh, uskomatonta ja ihan mahtavaa miten pienenä olette onnistuneet pitämään vuosibudjetin! Ja silti reissanneet pitkin vuotta ympäri Eurooppaa. Kuulostaa myös aivan ihanalta elämäntavalta, ja jos olisin perheetön, eläisin itsekin varmasti juuri tuolla tavalla. Tosin vanhempi poikani tässä taannoin jo ehdotti, että myydään äiti kaikki, ostetaan asuntoauto ja lähdetään kiertämään Amerikkoja. Että why not though?!
    Nostan myös hattua juoksukilometreille, olen itsekin himolenkkeilijä (ja -pyöräilijä) ja tuossapa voisi olla hauska tavoite tälle vuodelle; 2023 kilometriä. 😄

    1. Ehkäpä poika on oikeilla jäljillä, ihana ehdotus häneltä! Pitkä autoilureissu Amerikoissa kiehtoisi kovasti meitäkin, tosin erityisesti Pohjois-Amerikassa menisi varmaan nämä meidän budjettiluvut vähän uusiksi 😀 Toki jos autossa majoittuisi, pystyisi sielläkin varmaan kohtuu edullisesti kulkemaan.

      Nyt kun tuo vuosiluku ja kilometrit tosiaan sattui tuolla tavalla kohdalleen, niin ehkäpä sitä voisi tavoitemääränä käyttää jatkossakin – jos ei välttämättä pelkästään juosten niin sitten vaikkapa yhdistettynä juostut ja vaelletut kilometrit. Kevyitä lenkkejä ja ihania reissuja alkaneeseen vuoteen!

Herättikö tämä juttu ajatuksia? Jätä kommentti ja osallistu keskusteluun!

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

Tilaa ilmoitukset!
Tilaa ilmoitukset sähköpostiisi ja pysy mukana nomadielämän pyörteissä!
Lähetämme sinulle viestin aina, kun uusi juttu tai artikkeli julkaistaan.