Nomadismi ja korona
Maailmanlaajuinen koronapandemia on vaikuttanut valtaosaan koko maapallon väestöstä, aiheuttaen sairastumisten, kuolemantapausten ja terveydenhuollon kuormittumisen lisäksi muun muassa konkursseja, irtisanomisia ja liikkumisvapauden rajoittamista matkustus- ja ulkonaliikkumiskieltojen muodossa. Entisenlainen vapaus ja maailman avoimuus tuntuu tässä hetkessä lähinnä kaukaiselta haavekuvalta. Tässä artikkelissa pohdiskellaan yhdistelmää nomadismi ja korona – miten rajojen sulkeminen ja matkustusrajoitukset ovat vaikuttanut ympäri maailmaa levittäytyneisiin, modernia kulkurielämää viettäviin diginomadeihin?
Matkustamisen loppu – palatako kotimaahan vai jäädä maailmalle
Kun ensimmäinen korona-aalto kevättalvella 2020 hyökyi globaalisti yli mantereiden, eräänlainen pelonsekainen shokkitila valtasi alaa ympäri maailmaa. Tuolloin vielä varsin tuntematon, mutta ilmeisen helposti ja nopeasti leviävä virus aiheutti varsin nopealla aikataululla toteutettuja rajojen sulkemistoimia ja eritasoisia eristäytymissuosituksia ja -pakkoja. Muun muassa koulujen sulkeutuminen, palveluiden rajoittaminen ja etätöihin siirtyminen aiheuttivat harmaita hiuksia ihan kotioloissakin, mutta tilanne oli vielä radikaalimpi kaikille niille, jotka sattuivat tuolloin olemaan kotimaansa ulkopuolella, esimerkiksi töissä, opiskelemassa tai lomailemassa. Matkoja ja lentoja peruttiin valtavia määriä, ja samaan aikaan alkoi varsin laaja kotiutuslentojen järjestäminen niille, jotka halusivat palata kotimaahansa. Niin nomadien kuin muiden ulkomailla olevien oli nopeasti päätettävä miten toimia, ilman tietoa siitä, kauanko poikkeusolot tulisivat jatkumaan tai siitä, olisiko mahdollisuuksia paluuseen tarjolla myös myöhemmin.
Siinä missä valtaosalla ulkomailla tuolloin oleskelleista oli koti mihin palata, diginomadit yleensä ovat tilapäisten majoitusten varassa myös kotimaassaan. Moni päätti siitä huolimatta palata, muuttaen väliaikaisesti asumaan esimerkiksi perheenjäsenten tai ystävien luokse. Moni päätti myös jäädä niille sijoilleen odottamaan pandemian laantumista. Syitä jäämiseen on varmasti monia, taloudellisesta tilanteesta ja kodittomuudesta kotimaassa aina parisuhteisiin ja yhteisöihin maailmalla, tai ihan vain haluun jatkaa elämää nomadina ulkomailla. Maasta riippuen paikoilleen jääminen saattoi kuitenkin tarkoittaa jumiin jäämistä pitkäksikin aikaa, lentoliikenteen loputtua lähestulkoon kokonaan, ja matkustamisen muuttuessa ylipäätään hyvin vaikeaksi.
Kun suuri osa lomalaisista palasi koteihinsa, jäi diginomadeja asumaan muun muassa hiljentyneisiin suosikkilomakohteisiin ympäri maailmaa. Matkailuelinkeinon lähes täydellinen pysähtyminen on tietysti maailmanlaajuinen katastrofi, mutta tämä yksittäinen tähän ryhmään kohdistunut sivuvaikutus, mahdollisuus kokea maailman kuuluja kohteita ilman turistimassoja, itse asiassa kuulostaa monen reissaajan unelmalta. Kukapa ei haluaisi kuljeskella kaikessa rauhassa vaikkapa Balin paratiisirannoilla, tutkia Venetsiaa ilman kanaalien gondoliruuhkaa tai seikkailla yksinään esimerkiksi Angkorin temppeleillä tai Meksikon Maya-raunioilla. Vaikka monet lomakohteet sulkivat keväällä ovensa, korona-aaltojen välissä ne ovat jälleen vastaanottaneet vierailijoita, kävijämäärien jäädessä tietysti murto-osaan normaalista.
Keskusteluista esimerkiksi Facebookin kansainvälisissä nomadiryhmissä voi päätellä, että monet maailmalle keväällä jääneet ovat pitäneet päätöstään oikeana. Sittemmin rajoja on avattu ja lentoliikennettä lisätty eri puolilla maailmaa, mutta kotiinpaluuryntäyksen sijaan se tuntuu nomadipiireissä aiheuttaneen enemmänkin siirtymistä seuraavaan maahan ja kohteeseen. Talven lähestyessä palstoilla haettiin suosituksia lämpimistä maista, joihin matkustaminen on mahdollista ja koronarajoitukset maltillisia. Muun muassa Meksiko on ollut näiden listojen kärjessä, ja sinne onkin matkannut melkoinen määrä diginomadeja. Matkustamisen järkevyydestä näinä aikoina voi tietysti olla monta mieltä, ja aiheesta kinastellaan tiukkaan sävyyn diginomadienkin keskuudessa. Valtaosa vaikuttaa jatkavan matkustuksen välttelyä toistaiseksi, ja useat maat tulevat varmasti rajoittamaan matkustamista vielä pitkään. Siirtymiseen voi kuitenkin pakottaa esimerkiksi viisumin umpeutuminen. Useissa maissa viisumien suhteen on myönnetty jatkoaikoja ja jopa lanseerattu uusia digital nomad viisumeita, mutta kaikkialla pidemmät oleskelut eivät ole olleet mahdollisia.
Etätyöläisten määrän kasvu – väistyvä koronailmiö vai trendi
Vaikka nomadien matkustaminen on siis huomattavasti vähentynyt ja paikoillaan ollaan entistä pidempään, nomadien määrä maailmalla ei ole koronan myötä juurikaan vähentynyt, ehkä jopa päinvastoin. Etätöiden räjähdysmäinen kasvu on mahdollistanut ainakin tilapäisen paikkariippumattomuuden miljoonille aiemmin toimistoon sidotuille tietotyöläisille. Suomen sisälläkin on tehty irtiottoja kotikonttorilta muun muassa mökeille, ja työt ovat ilmeisesti hoituneet ihan entiseen tapaan. Kuinka suuri osa näistä etätyöntekijöistä Suomessa ja maailmalla tulee palaamaan kiinteään toimistoon koronan jälkeen? Etätöihin siirtyminen on näyttäytynyt monille yrityksille kustannusten vähenemisenä, työtehokkuuden parantumisena ja työtyytyväisyyden kohentumisena, joten asennoituminen etätyöhön on muuttunut. Voisiko tämä tarkoittaa sitä, että tulevaisuudessa lupa paikkariippumattomaan etätyöskentelyyn myös ulkomailla voisi irrota työnantajalta helpommin?
Lue lisää aiheesta: BBC:n artikkeli työelämän murroksesta
Aika näyttää, miten koronaviruksesta toivutaan Suomessa ja maailmalla, ja mikä kaikki sen myötä muuttuu pysyvästi tai pitkäaikaisesti. Matkustaminen on nomadeille eräänlainen elinehto, joten erityisesti sen elpymistä koskevia uutisia odotetaan nomadipiireissä(kin) suurella mielenkiinnolla. Mutta miten sitten meidän nomadielämä muuttui koronan myötä? No, meillä kävi itse asiassa aika loistava tuuri matkustamisen suhteen, sillä oltiin koronan iskiessä juuri matkustettu ihan suunnitellusti Suomeen. Tarkoitus oli tehdä töitä ja lomailla kotimaassa useampia viikkoja, joten meillä ei ollut edes mitään matkavarauksia tehtynä. Kevättalvesta alkukesään vietettiin siis Suomessa, odottaen tilanteen paranemista, ja kesällä nomadielämä siirtyi jälleen Suomen rajojen ulkopuolelle. Koska meilläkään ei ole Suomessa kotia, asuttiin tuo aika kavereiden ja perheenjäsenten luona, epätietoisina tulevaisuudesta.
Reissupäiväkirjan puolelle kirjoitellaan piakkoin enemmän siitä, miten me ollaan matkustettu tämän koronavuoden aikana ja minkälaisia koronasta johtuvia haasteita on Suomesta poistumisen jälkeen tullut vastaan. Tehtiin aiheesta myös jakso podcastiin: Elämää Nomadina Podcast: Corona Special.
Herättikö tämä postaus ajatuksia etätöistä, maailmanmenosta tai matkustamisesta koronan jälkeen? Jätä kommentti alle!
Tuosta viisumin umpeutumisesta… Itse olisin ajatellut, että piipahdus rajan toisella puolella ja sitten uuden hakeminen olisi yleensä helppo ratkaisu, mutta ehkei se ihan kaikkialla onnistu.
Itse olisin nyt korona-aikana pystynyt helpohkosti työskentelemään paikkariippumattomasti, mutta puolison osalta tilanne on valitettavasti toinen, ja tulee olemaan jatkossakin. Omalta osaltani koronatilanteen normalisoiduttua minulla todennäköisesti on mahdollisuus työskennellä enemmän paikkariippumattomasti kuin ennen koronaa, mutta ei kuitenkaan täysin. Pysyvä oleskelu ulkomailla ei siis itsellenikään tule myöhemminkään kyseeseen, vaikka ajatus kyllä kiehtookin.
Viisumihypyt naapurimaahan tosiaan varmasti on se yleisin tapa jatkaa oleskeluoikeutta, mutta koronan vuoksi rajojen ylittäminen on ollut monessa maassa mahdotonta, ja osa tosiaan on sen vuoksi jatkanut viisumeiden voimassaoloa normaalia pidempään.
Voisin kuvitella että monella on etätöiden suhteen hyvin samantyyppinen tilanne kuin sinulla, siis niin että on aiempaa enemmän vapautta tehdä töitä myös kotoa, tai vaikka sitten mökiltä, mutta täysin paikkariippumaton työskentely ei ole mahdollista. Ja on varmasti paljon yrityksiä, jotka sallivat etätyöt kotikonttorilta, mutta ulkomailta työskenteleminen voisi aiheuttaa mm. juridisia ongelmia.
Mielenkiintoista kuulla, että myös nomadien sisäpiirissä tätä samaa paheksunnan kulttuuria. Toki siinäkin porukassa normaalia tunne-elämää ja pelko ohjaa aina osan toimintaa. Ja tässä kriisissä on kyse isommasta pelosta, kuolemanpelosta.
Keskustelupalstat ja uutisten kommenttiosiot aiheuttavat tässä maailman ajassa vielä normaalia enemmän silmienpyörittelyä. Tiedä sitten helpottaako toisten ihmisten valintojen moralisointi kovastikin pahimpien paheksujien omaa oloa, mutta melko värikkäitä avautumisia näistä matkustusasioistakin näkee, ja tosiaan, myös nomadien (tai sellaisiksi haluavien) keskuudessa.
On kyllä mielenkiintoista nähdä, kuinka paljon tämä tilanne vaikuttaa pysyvästi esimerkiksi juuri etätöihin. Itse olen kesästä 2019 lähtien tehnyt aina välillä hommia etänä, mutta meillä rajoittaa vielä se että pitää olla suht järkevän matkan päässä toimistolta eli ihan ulkomaille asti tai Suomessakaan kauas konttorilta ei pääse lähtemään.
Uskon, että jatkossa kuitenkin vähintäänkin tämä kotona etäily jää pysyväksi toimintamalliksi monissa yrityksissä.
Kovasti olen koettanut miettiä uskaltaisiko ensi vuonna taas matkustaa, aika näyttää.
Jep, jonkinlaisessa murrosvaiheessa tässä varmasti ollaan, aika näyttää. Itsekin aiemmassa työpaikassa Suomessa tein melko usein yksittäisiä etäpäiviä, ja joskus jopa sain sovittua esimiehen kanssa että tein pari päivää ulkomailta käsin jonkin lomareissun yhteydessä, mutta pääsääntöisesti kuitenkin edellytettiin konttorilla olemista. Nyt korona-aikaan entiset kollegat siellä on tehneet pelkästään etätöitä, ja varmaankin niiden osuus jää myös pysyvämmin suuremmaksi. Toisaalta moni varmasti kaipaa jo takaisin työyhteisöön ja pois kotitoimistolta.
Itse toivon, että paikkariippumaton työ tästä yleistyisi ja normalisoituisi. Se olisi helpotus diginomadien lisäksi myös monille muille: esimerkiksi Lontoon kaltaisissa suurkaupungeissa matkustaminen toimistolle ja takaisin vie helposti pari kolme tuntia joka päivä, joten kotoa työskentely säästäisi viikossa helposti kokonaisen työpäivän verran aikaa.
Tuokin on niin totta, että monella menee työmatkoihin todella paljon aikaa, jonka voisi käyttää tehokkaammin ja saada ikään kuin lisätunteja päivään. Jonkinlainen hybridi-malli varmasti sopisi monelle, siis niin, että tekisi osan päivistä kotoa ja osan konttorilta.
Nyt olen ollut 9 kuukautta lähi-diginomanina eli käytännössä kotoa tehnyt töitä, ja alun säätämisen jälkeen tämä alkaa jo olemaan uusi-normaali. Jäänyt tunnin puolestoista ajomatkat pois päivittäin. Ulkomailta käsin tehtävät työt ehkäpä onnistuisivat vielä ETA-alueelta käsin, muuten ei oikein GDPR juttujen vuoksi. Samoin aikavyöheke pitäisi olla järkevä Suomeen nähden koska asiakaskokouksia on aika paljon. Vaimot työt tosin estävät lähtemästä yhtikäs mihinkään kun niitä hommia ei voi etänä tehdä, tai sitten pitäisi vaan hankkia jotain vastaavaa ulkomailta mutta tällöin nousee kielikysymykset yms eteen.
Se mikä tässä pakko-etäilyssä on hyvä että jää jatkossa kaikki turhat ulkomaan komennukset pois – vaikka niin pidänkin matkailusta , niin työmatkoista en sitten mitenkään, ne kun ovat yleensä hotelli-kuoleman ja toimiston-uupumuksen välimaastoa varsinkin jos Intiassa viikon tai kahden keikka niin siinä sitä tekee oikeasti 12 tunnin työpäiviä ja lopun aikaa hotellilla toipumista. Tähän päälle vielä useamman vaihdon lennot ja jäkittäminen lentoasemilla.
Ah, ulkomaan työmatkat, niitä en hoksannutkaan artikkelissa mainita. Ihan varmasti ns. turhat reissut tulee vähenemään nyt kun kaikki tapaamiset ja palaverit on jouduttu hoitamaan etänä. Itse myönnän että aikoinaan olin kevyesti kateellinen työkavereille, jotka pääsivät työmatkoille – kunnes sitten olin itse samassa porukassa. Kummasti alkoi hohto katoamaan juuri noiden pitkien päivien ja lentojen, aikataulujen ja väsymyksen vuoksi.
Omalta osaltani varsinaiset työt ovat jo taaksejäänyttä aikaa – itse asiassa hyppäsin pois ns. oravanpyörästä jo joitakin vuosia ennen eläkeikää omien säästöjen turvin ja juuri tänä vuonna olen ollut todella tyytyväinen ratkaisuuni, sillä se mahdollisti reippaan maailmankiertämisen viimeksi kuluneina vuosina sen sijaan, että olisin jäänyt eläkkeelle epäsopivasti juuri koronasulkujen alla.
En paheksu muiden matkailua, mutta melkein riskiryhmäläisenä ja riskiryhmäläisen puolisona uskon toistaiseksi oikeastaan vaan Suomen tehohoitoon, jos sellaiselle tulisi tarvetta, joten lähdemme maailmalle vasta kun perheessä ainakin toinen on rokotettu.
Mahtavaa että irtiotto onnistui jo ennen eläkeikää! Moni haluaa jatkaa töissä mahdollisimman pitkään, ja siihenhän myös eläkejärjestelmä osaltaan kannustaa, mutta pidempien matkojen tai aktiivisemman matkustamisen lykkääminen eläkeikään saattaa sitten tarkoittaa, ettei enää pystykään lähtemään, siis muistakin syistä kuin koronan takia.
Mielenkiintoista luettavaa, kiva lukea sitten seuraava jatko-osa tästä! 🙂 Uskon kans, et etätyöt on tullut jäädäkseen myös ihan yrityksen kulujen kannalta, monella kun on konttorit tyhjillään, vuokrat juoksee yms muut kulut. Mutta paljon oon kans kuullut, et monella alkaa nämä etätyöt jo riittämään ja kaipaa jo takaisin työpaikalle, työyhteisöön ja pääsis kotoa pois. Etätyöt kun tarkoittaa samalla sitä, että kotona ollaan ihan aamusta iltaan, joka päivä. Kyllähän aina sillon tällöin olis kiva käydä näkemässä työkavereita. Täälläkin on työmatkat vähentyny tunnilla per päivä, paitsi että ollaan lasta viety kuitenkin päiväkotiin, joten se niistä aika säästöistä 😀 Omalla kohdalla epäilen työnantajan kieltävän ulkomailla työskentelyn, kotimaassa mökillä / muualla työskentely on ok.
Kiitos, kiva kuulla! Tuo on niin totta, että kotona tehtävät etätyöt voi alkaa pidemmän päälle ahdistamaan, erityisesti jos ei ole erillistä työhuonetta, jossa voi ikään kuin käydä töissä ja sulkea oven työpäivän jälkeen. Meillä on “toimisto” yleensä aina kulloisenkin asunnon ruokapöydällä, mikä helposti johtaa siihen että niin aamukahvit kuin lounaat nautitaan läppäri naaman edessä ja muutenkin tauot jää pitämättä, mikä ei tietenkään ole kovin terveellistä. Nyt vielä lockdown-viikot oltiin normaaliakin enemmän sisällä, ja alkoi kyllä kaipaamaan muita ihmiskontakteja ja edes jonkinlaista sosiaalista elämää.
Minäkin olen mielenkiinnolla seurannut missä tuntemani diginomadit viilettävät. Meksiko tosiaan tuntuu olevan suosittu kuten se on toki ennenkin ollut diginomadien keskuudessa. Me putosimme juuri tuohon kategoriaan; kotoa töitä tekevät. Eli meillä on ollut myös mahdollisuus vaihtaa maisemaa. Nyt haaveilemme vielä Suomeen tulosta kunhan siellä vähän koronatilanne tasaantuu. Ei matkailun takia, vaan isovanhempien huonon terveydentilan vuoksi. Mutta kyllähän se helpottaa kun työt voi tehdä sieltä käsin ja myös lapsi voi käydä koulua sieltä tänne Kaliforniaan.
Mielenkiintoinen tuo diginomadeille kehitetty viisumi. En ole koskaan kuullut. Missä maissa sellaisia on ollut?Hyvä, että heille on annettu mahdollisuus jäädä.
Digital nomad / remote worker -viisumeita on itse asiassa jo yllättävän monessa maassa, ja lisää on valmistelussa. Esimerkiksi Thaimaa suunnittelee uudistavansa Smart Visa -viisumia niin, että se sallisi peräti neljän vuoden oleskelun tietyt ehdot täyttäville, ulkomaalaiselle yritykselle työskenteleville. Euroopassa digital nomad viisumeita myönnetään jo esimerkiksi Virossa, ja vastaavanlainen viisumi on kehitteillä Kroatiassa. Costa Rica myöntää kahden vuoden viisumeita yrittäjille, ja Barbados vuoden viisumeita etätyöntekijöille, näin esimerkkeinä. Useissa maissa viisumin saamiseen vaaditaan todisteet “riittävästä toimeentulosta”, joka esimerkiksi Barbadoksella tarkoittaa 50 000 dollarin vuosituloja, mikä tietysti rajaa kohderyhmää melkoisesti. Costa Ricassa riittää 2500 dollarin kuukausitulot tai 60 000 dollarin talletus paikalliseen pankkiin. Näistä viisumeista ja viisumihankkeista itse asiassa riittäisi asiaa ihan oman postaukseensa 🙂
Nuo jatketut turistiviisumit on sitten taas asia erikseen, niitä on joissain maissa myönnetty nyt poikkeusoloissa matkustusrajoitusten vuoksi. Esimerkiksi Thaimaassa keväällä olleet saivat automaattisen jatkoajan (maaliskuun 26. jälkeen päätyneille) turistiviisumille aina syyskuun 26. päivä saakka.
En ole nomadi, mutta reissaaminen on mullekin elinehto – kovin on ollut haastavaa tämä pakollinen paikallaan pysyminen ja maailman pysähtyminen. Muiden matkustaminen ei mulle kuulu, jokainen tehköön mitä parhaaksi kokee. Toki tässä ikävässä kaikkia koskettavasta tilanteessa muidenkin paras kannattaa pitää mielessä. Ikävä kauas pois on kova, mutta omalla tavallaan jännittävä kokemus tää f%^&🤬*kg koronakin.
Onhan tämä ollut ihan hullua aikaa, jonka päättymistä ei edelleenkään näy. Jotenkin huvittaa näin jälkeenpäin, kun keväällä niin luottavaisesti ajatteli, että kyllä tämä tästä syksyyn mennessä normalisoituu… Me onneksi ollaan autolla liikenteessä, niin periaatteessa pystyy matkustusrajoitusten puitteissa liikkumaan Euroopassa hyvinkin koronaturvallisesti, mutta kyllä siinäkin se matkustamisen hohto sitten katoaa jos ei voi oikein missään pysähdellä.