Koronapäiväkirjat: Halki Baltian heinäkuussa 2020
Pitkäksi venähtäneen Suomen vierailun jälkeen ylitettiin Suomenlahti heinäkuun alussa 2020, ja aloitettiin uudet seikkailut Virosta. Tuntui mahtavalta päästä jatkamaan omaa kiertolaiselämää maailmalla, mutta toisaalta olo oli myös jokseenkin ahdistunut, sillä vaikka Suomessa koronaluvut olivat kesällä painuneet varsin alas, pandemia jatkoi etenemistään, ja sen uskottiin vain pahenevan syksyllä. Siinä missä keväällä vielä jaksettiin uskoa, että loppuvuodesta tilanne olisi jo palannut normaaliksi, alkoi kesällä olla selvää, että tämän viruksen kanssa taistellaan ympäri maailmaa vielä pitkään, ja se tulee rajoittamaan matkustamista voimakkaasti. Baltian maissa koronatilanne oli keskikesällä kuitenkin Suomen tapaan hyvä, ja lähdimme matkaan sen suhteen varsin turvallisin mielin. Tuolloin ravintolat ja baarit palvelivat normaalisti, katukuvassa ei vielä näkynyt maskeja, eikä niiden käyttöä taidettu Baltiassa vaatia missään, edes kaupoissa tai busseissa. Matkailijakadon kuitenkin huomasi selvästi, sillä normaalisti suositut turistikohteet olivat varsin hiljaisia.
Tallinna – jotain tuttua, jotain uutta
Aloitettiin ”reissu” siis Tallinnasta, jossa itse asiassa ei oltu käyty todella pitkään aikaan, vaikka Baltian maissa noin muuten onkin reissattu useampaan otteeseen viime vuosina. Varattiin majoitus vanhan kaupungin kupeesta ensin kolmeksi yöksi, mutta päädyttiin jäämään kokonaiseksi viikoksi. Suomessa viimeiset viikot olivat täyttyneet lähinnä kavereiden tapaamisesta ja kaikenlaisesta juhlimisesta, joten Tallinnassa yritettiin päästä taas jonkinlaiseen työmoodiin, ja vietettiinkin paljon aikaa koneiden ääressä. Siinä sivussa tietysti käytiin kävelykierroksilla ja lenkkeiltiin eri puolilla kaupunkia. Tallinnan vanha kaupunki oli hienompi kuin muistin, jotenkin todella sympaattinen ja kesäasussaan viehkeä. Kapeilla, kivetyillä kaduilla sai kuljeskella ihan rauhassa, eikä edes suosituimmilla näköalapaikoilla ollut porukkaa muutamia ihmistä enempää.
Vanhassa kaupungissa pyörimisen lisäksi kuljeskeltiin Kalamajan kauniilla, värikkäiden puutalojen reunustamilla kaduilla, ja käytiin tutustumassa trendikkääseen Noblessnerin alueeseen, joka tuntuu olevan kuuminta hottia kaupungin matkakohteiden listalla. Noblessner on ihan Kalamajan kyljessä sijaitseva historiallinen teollisuus- ja satama-alue, joka on viime vuosina noussut uuteen kukoistukseen. Noblessnerin kortteleissa on kunnostettu vanhoja, heikkoon kuntoon päässeitä telakkahalleja, joihin on avattu erilaisia kulttuuri- ja liiketiloja, ravintoloita ja putiikkeja. Hallien ympärille on noussut myös uusia asuinkerrostaloja, ja alueen yleisilme on moderni ja jotenkin rouhea samanaikaisesti. Meidät houkutteli alueelle ensisijaisesti yhteen vanhoista teollisuushalleista rakennettu Põhjalan uusi panimo ja tap room, mutta Noblessner oli myös muuten erittäin mielenkiintoinen tuttavuus.
Pienpanimo-oluita ja puolimaraton Riiassa
Riika on meille entisinä airBalticin ambassadoreina melkoisen tuttu kaupunki, mutta siellä on kiva käydä uudelleen ja uudelleen. Hurautettiin kaupunkiin bussilla Tallinnasta, ja asetuttiin vanhaan tuttuun Latberry hostelliin*, josta on tullut meidän vakiomajoituspaikka Riiassa. Jos vanhan talon pieni rähjäisyys ja portaiden kipuaminen kuudenteen kerrokseen ei haittaa, Latberry on jotenkin tosi sympaattinen ja hyvin edullinen paikka, jossa huoneet on korkeita, valoisia ja tilavia. Hostellista löytyy myös kelvollinen keittiö, mutta omalla kylppärillä varustettuja huoneita siellä ei ole.
Riika on paitsi ihan muuten vain kiva kaupunkikohde, myös erinomainen kaupunki pienpanimo-oluiden ystäville. Riiassa ja sen ympäristössä on lukuisia pienpanimoita, joiden tuotteet ovat paitsi laadukkaita, myös melko edullisia, ja kaupungissa on useita panimoravintoloita. Meidän suosikiksi on noussut Labietis panimo, jolla on Riiassa hieman keskustan ulkopuolella sijaitsevan panimoravintolan lisäksi tap room kauppahallissa, eli historiallisissa Zeppelin-halleissa keskustassa. Tällä reissulla käytiin Labietisin lisäksi muun muassa myös uudehkossa Miezis un kompānija craft beer baarissa ihan vanhan kaupungin kupeessa. Oluen maistelun vastapainoksi juostiin Riiassa puolimaraton, ei kuitenkaan missään juoksutapahtumassa vaan ihan omiksemme. (Meillä on itse asiassa ollut tavoitteena juosta puolikas kerran kuukaudessa, muiden lenkkien ollessa yleensä 8-15 kilometrin mittaisia. Jos reissuelämän urheilustatistiikka kiinnostaa, sitä löytyy FinnsAway -blogin kuukausikoosteista.) Uutena paikkana tutustuttiin lenkin ohessa Kipsalan saareen, jossa on viehättävää puurakentamista ja muun muassa pieni uimaranta. Löydettiinpä sieltä myös talo, jonka seinässä olevat kyltit kertoivat suomeksi sen olevan ”Sekatawara kauppa”, mikähän lie sen historia.
Mainettaan modernimpi Vilna ja historiallinen Trakai
Riiasta jatkettiin Baltian pääkaupunkikierrosta siirtymällä jälleen bussilla etelään, Liettuan Vilnaan. Vilnassa oltiin käyty viimeksi kesällä 2007, eli todellakin oli jo aika vierailla uudestaan tässä komeassa kaupungissa. Kolmessatoista vuodessa Vilna oli ehtinyt muuttua edukseen, ja kaupunkia aiemmin leimannut neuvostotunnelma oli väistynyt. Vilnan vanha kaupunki on varsin laaja ja arkkitehtuuriltaan upea. Vilnaa muinoin ympäröineistä muureista ei Aamunkoiton Porttia, eli Aušros Vartųa, lukuun ottamatta ole paljoa jäljellä, mutta se ei himmennä kaupungin loistoa.
Vanha Vilna on kuulu barokkiarkkitehtuurista, ja eroaa tyyliltään huomattavasti Riian ja Tallinnan vanhoista osista. Suureellisen Katedraaliaukion sanotaan olevan vanhan kaupungin sydän, mutta sen hurmaavimmat osat mielestämme kuitenkin löytyvät pienten katujen varsilta. Vilnan symbolina pidetään katedraalin ja Suuriruhtinaiden palatsin takana, kukkulan päällä seisovaa Gediminasin tornia, joka oli muinoin osa Vilnan vanhaa linnaa.
Trakain pikkukaupunki Vilnan länsipuolella on yksi Liettuan suosituimmista turistikohteista, eikä ihme, sillä paikka on todella viehättävä, ja sinne on helppo tehdä päiväretki Vilnasta. Trakai on kuuluisa saaressa sijaitsevasta linnastaan, joka on varsin komea näky. Trakain niemimaalle ja saareen rakennuttiin linnoituksia Liettuan suuriruhtinaskunnan toimesta, ja saarilinna toimi Vytautas Suuren asuinpaikkana 1400-luvun alussa. Nykyinen linna on mittavien korjaustöiden tulos, sillä alkuperäisistä rakenteista ei enää 1600-luvun sotien jälkeen ollut paljoa jäljellä.
Trakain erikoisuuksiin kuuluu myös pieni, mutta elinvoimainen karaim-yhteisö, joka vaalii karaim-kulttuuria ja -perintöä. Trakaissa voikin ihastella perinteikkäitä puisia karaim-taloja ja maistella turkkilaistyyppisiä perinneruokia. Karaimeja tuotiin Liettuan Trakaihin Krimin alueelta 1300-luvulla, toimimaan palvelijoina ja vartijasotureina, ja pieni yhteisö on onnistunut säilyttämään karaimin kielen ja kulttuuriperinnön näihin päiviin saakka.
Päiväkirjan seuraavassa osassa jatketaan matkaa Baltiasta kohti läntistä Eurooppa, aloittaen Puolan Varsovasta, jossa täytyi jo totutella maskien käyttämiseen.
Ehkäpä Baltiassa voisi päästä ensi kesänäkin käymään, vaikkapa omalla autolla. Puolaan meillä oli pyrkimys päästä viime vuoden aikana kahteenkin kertaan. Ensimmäisellä kerralla pääsiäisen aikaan lennot peruttiin. Seuraavalla kerralla sitten kesällä koronaluvut oli meidän riskianalyysin perusteella liian korkeat verrattuna useaan muuhun Euroopan maahan, niin Puola jäi sitten viime vuonna kokonaan välistä.
Voisi kuvitella että kesällä olisi taas vähän parempi tilanne niin Suomessa kuin Baltiassakin, mutta tiedä nyt sitten mihin tässä ollaan menossa näitten virusmuunnosten kanssa. Alkaisi riittämään jo tämä ankeus, mutta minkäs teet. Tuo reissusuunnitelmien peruuntuminen yksi toisensa jälkeen on varmasti tosi turhauttavaa. Me ollaan oltu nyt puoli vuotta tien päällä ja tehty suunnitelmat siirtymistä aina ns. lennosta sen mukaan, mihin päästään asumaan ja olemaan omissa oloissamme. Ei siis ole tarvinnut varsinaisesti perua mitään, mutta eipä tätä nykytilannetta oikein matkusteluksi voi kutsua.
Reissasin myös Baltian halki toissasyksynä. Vähän harmittaa näin jälkikäteen, että menin Liettuassa Vilnan sijasta Kaunasiin, joka ainakin itselleni oli täysi pettymys. Kaupunki oli jotenkin todella ankea niin katukuvaltaan kuin ihmisten asenteeltakin. Vilna vaikuttaa ainakin blogitekstien perusteella paljon eläväisemmältä ja kauniimmalta paikalta.
Kaunasin sijainti on sellainen, että se on helppo valita kohteeksi Baltian halki reissatessa, mutta poikkeaminen Vilnaan kyllä kannattaa! Itse olen käynyt Kaunasissa pari kertaa melko pikaisesti, ja ihan tykkäsin kyllä siitäkin, mutta on se kaupunkikohteena Vilnaan verrattuna aika vaatimaton.
Ihana Baltia! 😍 Sitä on tullut koluttua nuorempana ristiin rastiin ja useimmat kohteet näistä onkin tuttuja, mutta tuosta Trakain niemimaasta en ole ennen kuullutkaan. Meni listalle! Tallinnakin kehittyy niin hurjaa vauhtia, ja ihana nähdä miten tyylikkäästi siellä remontoidaan noita neuvostoajan hirvityksiä. Sekin on kyllä onnistunut karistamaan neuvostohaamun, joka vielä vuosituhannen vaihteessa oli aika vahvana läsnä.
Baltiasta tosiaan löytyy paljon kaikenlaista, varsinkin jos pääsee liikkumaan ajan kanssa ja omalla autolla tai vaikkapa pyörällä. Tällä kertaa oltiin bussien varassa ja keskityttiin pääkaupunkeihin, joihin tuo Trakai oli mahtava lisä. Kaikki kolme maata ovat kehittyneet melkoisin harppauksin – meilläkin ekat reissut ajoittuu jonnekin vuoden 2005 tienoille, jolloin neuvostoajan paino oli vielä melko selkeä, vaikka sitä ei silloin ehkä osannut niin ajatella.