11 vinkkiä talo- ja lemmikkivahdiksi (housesitter) aikovalle

Housesitting, eli talo- ja lemmikkivahtina toimiminen loman tai pidemmän ulkomailla matkaamisen yhteydessä on yleistynyt hurjaa vauhtia maailmalla ja myös Euroopassa. Koronapandemia toki on jo yli kaksi vuotta rajoittanut matkailua ja paikkoja on ollut tarjolla rajoitetummin, mutta nyt kun liikkuminen alkaa taas vapautua, housesittereita ja eläinvahteja tarvitaan entistä enemmän. Myös kilpailu varsinkin niin sanotusti hyvistä housesitting -paikoista on lisääntynyt vuosien varrella, ja pärjätäkseen kilpailussa talonvahdiksi aikovan on hyvä tiedostaa, mihin seikkoihin panostamalla pääsee alkuun ja saa rakennettua hyvän profiilin.

Mitä housesitting tai lemmikkivahtina toimiminen oikein tarkoittaa?

Lähestulkoon jokainen lemmikkieläimen omistaja tarvitsee jossain vaiheessa apua lemmikin hoitamisessa, kun itse haluaa lähteä matkalle tai joutuu muista syistä olemaan poissa kotoa pidemmän ajan. Lemmikeistä huolehtimiseen on tietysti olemassa paljon maksullisia vaihtoehtoja, kuten lemmikkihotellit ja tuntipalkalliset koiranulkoiluttajat, ja lisäksi tilanteesta riippuen on myös lukuisia ”maksuttomia” vaihtoehtoja, kuten ystävät, naapurit tai lähellä asuvat sukulaiset. Kodin ulkopuolisen avun käyttämisen lisäksi on myös vaihtoehto, joka on (lähes) maksuton ja pitkällekin ajalle hyvin toimiva, lemmikkiystävällinen ratkaisu. Kyse on house sitting tai pet sitting -vaihtotaloudesta, eli suomeksi vastikkeettomista talon- tai lemmikkivahtipalveluista, jossa ulkopuolinen housesitter tulee matkan ajaksi asumaan kotiin, joko lemmikkien seuraksi tai vain talosta ja puutarhasta huolehtimaan.

Me olemme tehneet talon- ja lemmikkivahtikeikkoja vuoden 2019 alusta saakka, yhteensä yli 20 erimittaista ja keskenään hyvinkin erilaista pestiä eri puolilla maailmaa, erityylisissä lemmikkikodeissa. Mielestämme tämä malli on erittäin hyvä ratkaisu ihan kaikille osapuolille, ja mikä tärkeintä, erityisesti lemmikeille. Lemmikinomistaja voi lomailla ilman huolta lemmikkien hyvinvoinnista, ja lemmikkivahti saa asua maksutta, joskus varsin huikeissa puitteissa, ja jakaa kodin lemmikkien kanssa.

Lemmikkieläimellä, varsinkin kissoilla, on usein hyvinkin tarkkarajainen alue, jota se pitää omana reviirinään. Jokainen kissanomistaja tietää, kuinka epäilevästi kissa voi suhtautua lähtemiseen ja paikan vaihtamiseen. Koirien kanssa matkustaminen voi olla koirasta ja matkakohteesta ja matkustusvälineestä riippuen helpompaa, mutta vaatii yleensä erikoisjärjestelyitä ja myös majoituspaikalta luvan lemmikin tuomiseen. Toisaalta koirakin usein on hyvin paikkasitoutunut eläin, jolla on omat reviirit, reitit ja rutiinit, joita haluaa kulkea ja noudattaa. Näistä syistä lemmikki usein voi paremmin kun se saa olla kotona, vaikka sen omat ihmiset matkustavatkin. Lisäksi kun joku on kotona läsnä, lemmikit saavat kaipaamaansa seuraa ja virikkeitä.

Vinkkejä housesitteriksi haluavalle

Meidän eniten käyttämä talon- ja eläinvahtipaikkoihin keskittynyt sivusto on viime vuosina ollut TrustedHousesitters*, jonka kautta löytyy paljon paikkoja erityisesti Euroopasta, mutta myös muualta ympäri maailmaa. Palvelun kotipaikka on Lontoossa, ja ehkä siitä syystä selkeästi eniten paikkoja on tarjolla Englannissa ja muualla Britteinsaarilla. Paikkoja on huomattavan paljon myös esimerkiksi Ranskassa, Saksassa ja Espanjassa. Trusted Housesittersin kautta sovitut talonvahtikeikat ovat molemmille osapuolille maksuttomia, mutta palvelussa on 89 euron vuosimaksu. *Linkkimme kautta liittyessä saat jäsenmaksusta 25 prosentin alennuksen, ja myös me saamme seuraavasta vuosimaksustamme vastaavan alennuksen. Vuosimaksu voi tuntua suurelta, mutta sen säästää todella nopeasti takaisin, kun majoituskuluja ei house-sitin aikana kerry.

Ole nopea

Kaikilla house sitting -verkkosivuilla kilpailu sittereiden välillä on viime vuosina lisääntynyt, ja usein vapaisiin paikkoihin saattaa tulla kymmeniä, joskus jopa yli sata hakijaa. Tavallisesti hakijoita on ehkä kymmenkunta, ja tärkein tekijä hakuprosessissa menestymisessä on osallistua hyvällä hakemuksella heti ensimmäisten hakijoiden joukossa! Hyvin tavallista nimittäin on, että omistaja haluaa sulkea paikan nopeasti ja vahvistaa eläinvahdin, sen sijaan että hukkuisi kymmenien hakemusten tulvaan. Ole siis valpas ja valmis, ja hyödynnä palveluiden tarjoamia paikkavahteja, joiden kautta voi saada ilmoituksia uusista avautuvista pesteistä.

Laita profiili kuntoon

Yhdessä nopeuden kanssa astuvat kuvaan luonnollisestikin referenssit ja oma profiili, jolla luodaan omistajaan luottamussuhde jo ennen haastattelua. Profiilissa kannattaa korostaa omaa aiempaa kokemusta lemmikkieläimistä ja sitä, että pystyy sitoutumaan ja hoitamaan velvollisuudet ja vastuut. Tärkeää on myös se, että on valmis viettämään paljon aikaa lemmikkien kanssa, sillä kukaan ei halua eläinvahtia, joka ei oikeasti ole juurikaan paikalla. Siisteyden korostaminen ei ole tietystikään haitaksi, sillä totta kai talonomistaja haluaa palata takaisin hyvin pidettyyn kotiin. Profiiliin liitetyt kuvat puhuvat puolestaan ja luovat osaltaan luotettavuutta, joten lisää profiiliin kuvia itsestäsi, mielellään aiemmin hoitamiesi lemmikkein kanssa. Vaikka verkkosivuille pitää tunnistautua muun muassa passin avulla eikä väärinkäytöksiä juuri ilmene, luottamus kuitenkin luodaan aina ihmisten välillä. Ole siis avoin ja vilpitön!

Kerää referenssit

Koska referenssit merkitsevät erittäin paljon, niitä pitää olla ja niiden pitää mielellään olla myös hyviä. Viiden tähden housesittereitä on järjestelmissä paljon ja monella on jopa kymmeniä arvosteluita. Onneksi myös paikkoja on runsaasti, ja moneen tarve tulee nopeastikin, joten aina tarjolla ei ole kokenutta kehäkettua. Kuitenkin, mikäli referenssit eivät ole kunnossa, on vaikea saada paikkoja tai päästä edes haastatteluun. Sama hommahan se on työnhaussa. Alussa, kun ei ole vielä saanut alustan kautta arvioita, niitä kannattaa aktiivisesti hankkia muualta, sillä profiiliin voi liittää mukaan myös ulkopuolelta saatuja arvioita. Jos siis olet joskus vahtinut vaikkapa naapurin koiraa tai sukulaistesi kissoja, pyydä lemmikin omistajalta lyhyt ”kiitos” pestin hoitamisesta, ja käytä sitä profiilissasi. Hyödynnä siis aiempaa kokemustasi lemmikeistä!

Ole kärsivällinen

Hyvälläkin profiililla sen ensimmäisen paikan saaminen TrustedHousesittersin kautta voi olla työn ja tuskan takana, tai sitten se tulee vähän kuin vahingossa, kuten esimerkiksi meille kävi. Olimme nimittäin vuoden 2018 lopulla menossa Kyprokselle koiravahdeiksi Nomador-palvelusta löydetyn listauksen kautta, kunnes viime metreillä omistaja peruikin varauksen. Matkustimme kuitenkin suunnitelman mukaan saarelle talveksi, ja päätimme silloin rekisteröityä myös TrustedHousesittersiin ja tutkia tarjontaa. Yllättäen löysimmekin sieltä heti ihan muutaman päivän varoajalla alkavan paikan, jossa pääsimme huolehtimaan neljästä koirasta ja viidestä kissasta! Vaikka jouduimmekin heti ”syvään päätyyn” ja hoitamaan useita lemmikkejä, tässä kävi hyvä tuuri paitsi meillä, myös omistajilla, sillä he lähtivät etsimään sitteriä todella viime hetkellä ja vähän kuin testimielellä. Tämä paikka muodostui meille muutenkin tärkeäksi, ja palasimme sinne uudelleen tehden kaikkiaan neljä pestiä. Saimme siis tavallaan vähän sattumalta ensimmäisen paikan, heti hyvät arviot ja kutsun tulla uudelleen, ja siten saimme homman käyntiin.

Koska kilpailu voi olla kovaa eikä sattumaan voi luottaa, kannattaa aloittaa ns. helposta kohteesta, eli sellaisesta joka ei ole super-suosittu. Tällä tarkoitamme sitä, että ei välttämättä kannata yrittää aloittaa hakemalla paikkaa vaikkapa Pariisin tai Barcelonan keskustasta, vaan ennemmin pyrkiä löytämään mieleisestään maasta paikka, joka ei ole ihan niin suosittu matkakohde. Tällöin hakemuksia tulee vähemmän ja uudella tulokkaalla on paremmat mahdollisuudet. Yleensäkin kannattaa olla valmis näkemään vähän vaivaa ja matkustamaan suosikkikohteiden ulkopuolelle, että pääsee housesitter -uralla alkuun. Helpointa voisi olla saada ensimmäiset varsinaiset kohteet maasta, jossa on todella paljon tarjontaa. TrustedHousesittersillä varmasti helpoin vaihtoehto olisi siis aloittaa Briteistä, sillä siellä paikkoja on aina tarjolla, suurista kaupungeista pieniin kyliin. Ole siis aktiivinen ja panosta ensimmäinen kohteen löytämiseen!

Luo suhteita

House Sitting perustuu luottamukseen ja kun olet luottamuksen saavuttanut, on helppoa saada paikka samaan taloon uudestaankin. Olemme ottaneet tavaksi luoda omistajan kanssa yhteinen Whatsapp-ryhmä, johon lähetämme housesitin aikana lähes päivittäin viestejä ja kuvia lemmikeistä ja kerromme kuulumisia. Näin omistajan ei tarvitse huolehtia miten kotona menee, ja he saavat samalla myös mukavia kuvia lemmikeistä. Mikäli olemme tulleet hostejen kanssa hyvin juttuun, meillä on ollut tapana pitää satunnaisesti yhteyttä Whatsapp-ryhmän kautta ja kysellä kuulumisia myös housesitin jälkeen. Meillä on ollut myös tapana ja toiveena että voisimme tutustua omistajiin hieman paremmin ja olemme usein viettäneet heidän ja lemmikkien kanssa yhden päivän / yön sekä ennen house-sitin alkua että sen jälkeen, mikäli se on ollut mahdollista, yleensä yhdessä ruokaa laittaen ja elämästä rupatellen. Olemme saaneet house-sittien kautta useita uusia ystäviä ympäri maailmaa, ja kutsuja palata uudestaan lemmikkejä hoitamaan. Jos siis myös pidemmän tähtäimen sitter-ura ja uudet tuttavuudet maailmalla kiinnostavat, ole sosiaalinen ja aloitteellinen.

Vinkkilista housesittaamisen aloittamiseen

  1. Rekisteröidy TrustedHousesitters* -palveluun.
  2. Luo mielenkiintoinen ja luotettava profiili.
  3. Pyydä joltain tutulta mahdollisuutta tulla hoitamaan heidän lemmikkiä ja taloa vaikka vain lyhyeksi ajaksi, tai hyödynnä aiempia kokemuksiasi omista tai muiden lemmikeistä.
  4. Ota kuvia lemmikkien kanssa (tai käytä jo olemassa olevia) ja lisää ne profiiliin
  5. Pyydä lyhyt referenssi hoitamasi lemmikin omistajalta, tai kirjoita pohja itse ja pyydä siihen hyväksyntä, ja lisää se profiiliin.
  6. Lataa THS:n appi ja aktivoi ilmoitukset avoimista paikoista lähialueelta tai sieltä minne voit matkustaa helposti. Näin saat heti ilmoituksen kun uusi paikka aukeaa.
  7. Kirjoita hakemuspohja alustavasti valmiiksi ja täydennä sitä sitten, kun sopiva vahtipaikka tulee hakuun. Lähetä hakemus nopeasti ja ehdota vaikkapa videopuhelua omistajan kanssa jotta voitte tutustua.
  8. Kun paikka on molemminpuolisesti hyväksytty järjestelmässä, luo omistajan kanssa WhatsApp-ryhmä (tai muu vastaava), jonka kautta yhteydenpito on helpompaa ja nopeampaa kuin järjestelmän viestien kautta.
  9. Ennen sitin alkua varmista, että saat yksityiskohtaiset ohjeet kodista huolehtimisesta, lemmikkein ruokinnasta, ulkoilusta ja muista rutiineista kuten lääkityksistä, sekä yhteystiedot eläinlääkäriin ja mahdollisiin muihin tahoihin jotka voivat tarvittaessa auttaa.
  10. House-sitin aikana huolehdi täsmällisesti kaikista sovituista velvollisuuksista ja pidä koti siistinä. Päivitä omistajalle kuulumisia säännöllisesti / sovitusti.
  11. Kun house-sit on loppumassa, huolehdi että koti on siivottu ja omistajan kotiinpaluu on mukava. Jos on mahdollista, ole paikalla kun he palaavat kotiin.

Koiravahteina Kyproksella | House sitting | Elämää nomadina blogi
Miten päästä housesitteriksi | Elämää Nomadina blogi
Miten päästä housesitteriksi | Elämää Nomadina blogi
Miten päästä housesitteriksi | Elämää Nomadina blogi

4 Vastausta

  1. Tämä on kiinnostava tapa majoittua ja matkustaa. Ehkäpä joku päivä tulee aiheelliseksi, joten pidän mielessä, jotta pystyy aloittamaan profiilin muodostamisen riittävän aikaisin. Hyvä ja informatiivinen kijoitus, kiitos:)

    1. Kiitos kommentista ja palautteesta, mahtavaa jos postauksesta on hyötyä. Meille tästä lemmikkivahtihommasta on jo muodostunut eräänlainen elämäntapa, ja juuri tälläkin hetkellä ollaan talonvahteina, tällä kertaa Budapestissa kahden koiran kanssa. 🙂

    1. Joo ihan tuo peruspaketti on ollut. En edes tiennyt että tuolla on noita erikoispaketteja, mut eipä nuo mitään lisäarvoa tuo hintaan nähden.

Herättikö tämä juttu ajatuksia? Jätä kommentti ja osallistu keskusteluun!

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista.

Tilaa ilmoitukset!
Tilaa ilmoitukset sähköpostiisi ja pysy mukana nomadielämän pyörteissä!
Lähetämme sinulle viestin aina, kun uusi juttu tai artikkeli julkaistaan.